Visualistin painajainen!

(Tämä postaus on marmatusta, mutta toivon, ettei se pelota teitä uusia lukijoita pois vuonosta! 

Olen iloinen, että löysitte tienne tänne - sydämellisesti tervetuloa ja hei....marmatan aika harvoin, nyt on vain ihan pakko purkaa sydäntä).

Naapurisopu - tuo usein niin helposti särkyvä olotila, jonka suhteen moni meistä tasapainoilee kaikkien taitojensa mukaan - säröilee nyt pahasti meidän maalaisidyllissämme. 

Meidän torppamme kylkeen on nimittäin ilmestynyt naapurimme uusi terassi, joka on 

 korkeimmista nurkistaan yli 4 metriä korkea ja pinta-alaltaan 60 m2. 

Tältä tähystystornia muistuttavalta terassilta, joka on kaukana heidän omasta mökistään,  näkee nyt meidän tonttimme jokaiseen kolkkaan ja mikä pahinta, sisälle torppaamme....tai no se ei kyllä ole pahinta, vaan pahinta on se, että me joudumme nyt katselemaan ikkunastamme tätä rakennelmaa ja sillä vallitsevaa sekamelskaa.

Naapurin käsitys estetiikasta kun ei ole ihan omamme kaltainen, joten terassille on jo nyt kerätty sirkusmaisen kirjava irtaimisto ja kaikenlaista muovista irtoromua, jotka ovat minun silmissäni kuin töherrys kulttuurimaiseman kauniissa seinässä. 

Olen näkymän vuoksi pirauttanunut muutamankin kyyneleen ja rehellisesti olemme naapurille mielipiteemme kertoneet (meitähän ei terassista etukäteen informoitu). 

Hän on pahoitellut asiaa ja istuttanut nyt kirsikkapuun ikäänkuin näkösuojaksi meille, mutta eipä tuo piskuinen puu tilannetta juurikaan paranna. 

Minä, metsäsuomalainen mörökölli, koen nyt yksityisyyteni menetetyksi! 

Naapuri, jonka mielestä yhdessä oleminen/mökkeily on valtavan hauskaa, ei taatusti pysty reaktiotani ymmärtämään ja huomaan, että kulttuurierot välillämme ovat suuret.

Minulle mökkeily on vetäytymistä yksinäisyyteen, mielenrauhaa ja etäisyyttä arjen hulinaan - ei niinkään jatkuvaa seurustelua naapureiden kanssa.

Ja entäpä sitten se estetiikka?

Visualistina koen tämän valtavan korkean terassin sekamelskoineen lähes kidutukseksi, sillä sen kohdalla ei ole otettu huomioon kulttuurimaisemaa, luontoa, talojen ikää tai mitään muutakaan. 

Meillä nämä asiat ovat tärkeitä! 

Olemme omalla kohdallamme halunneet mukautua ympäristöömme siten, että kaunis luonto saa pääosan ja talovanhuksen historia sille kuuluvan kunnioituksen ja tämä näkyy kaikissa valinnoissamme, oli kyse sitten väreistä, materiaaleista, sijoittelusta tai mistä vaan.

Nyt kaikkea varjostaa tämä tähystystorni romuineen.

Mikä avuksi? 

Olemme sanoneet mielipiteemme naapurille, mutta mitään suurta muutosta voin tuskin odottaa. 

Olemmekin siksi päättäneet, että rajaltamme ei enää typistetä, leikata tai madalletta kasvillisuutta, jonka toivon kasvavan nopeasti sellaiseen korkeuteen, että saamme edes osan omaa rauhaamme takaisin.

Vierasmökkimme terassin ympärillä oleva aita vaihdetaan sekin nyt korkeampaan seinään - se auttaa vähän - ja heidän terassiaan lähinnä oleva ikkunamme sai viikonloppuna näköesteeksi ikkunafolion, joka tuntuu toimivan hyvin.

Suomalainen sisustussotilas, kuten ystävättäreni minua piristävästi kaiken kaaoksen keskellä kutsui, en anna periksi!

Visualistina taistelen estetiikan eteen ihan kaikilla osaamillani keinoilla ja toivon, että luontoäiti tulee avukseni ja nostaa ympärillemme vihreän verhon.

Onko teillä vastaavia kokemuksia? 

Alla olevat kuvat on otettu naapurin terassia vältellen, mutta heidän katseidensa alla (ovat niin korkealla). 

Viikonloppu oli kyllä muuten oikein ihana, eivätkä ajoittaiset sadekuurotkaan tuntuneet mitenkään harmillisilta.

Hasselpähkinäsato kuivuu nyt kotona vitriinikaapissa (vaikka hyviä ne ovat tuoreinakin) ja päärynöitä riitti yhä poimittavaksi. Luontoäiti lohduttaa, kun ihmiset tuottavat pettymyksen - se on hyvä.

Kesän viimeiset kukat kasvihuoneen ympäriltä saivat koristaa ruokaliinoja. 

Ja sitten ikkunaratkaisuun. 

Ikkunafolio peittää nyt terassinäkymää, mutta päästää vuoren takaa kurkkivan aamuauringon vapaasti sisään.

Olen löytämääni folioon tyytyväinen, sillä se sopii hyvin vanhaan taloon. Ostin ikkunan vierelle vielä pyöreän peilin, joka antaa huoneeseen lisää valoa ja tasapainottaa ikkunaseinää.

Vierasmökin terassin matala aita on nyt purettu ja tilalle on nousemassa korkeampi seinä. Sen yhteyteen rakennamme penkin/hyllyn, jolle voimme asettaa kukkia, lyhtyjä ja vaikkapa tyynyjä istuttavaksi. 

Enköhän minä tästä toivu ja kuten sanottu, luontoäiti kasvattakoot vehreää seinää.

Suren kuitenkin niin valtavasti tällaisia ruhjeita, joita ihminen ahneudessaan ja ajattelemattomuudessaan saa aikaan ja koen oman tilanikin loukatuksi. 

Koetan parhaani mukaan ajatella, ettemme voi aina vaikuttaa siihen, mitä ympärillämme tapahtuu, mutta omaan suhtautumiseemme voimme kuitenkin vaikuttaa, eli kyynelten jälkeen hommiin ja sitä rataa. 

Naapuri ei tunnu yskäämme edes ymmärtävän - niin erilaisia me ihmiset olemme.

Toivottavasti piditte kuvista ja kestitte marmatuksen. 

Kertokaa ihmeessä, jos olette kokeneet vastaavaa ja miten asia ratkesi. 

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille,

Marianna