Vuonon kimallus

Tervetuloa uudet lukijat! Viime viikolla vihreä ja myrskyinen, tällä viikolla luminen ja tyyni. Vuonoon tuli ihan oikea talvi. En pohdiskele tai ihmettele tällä kertaa sen suurempia, vaan vien teidät lumiselle kuvasafarille sekä kotivuonoon että Pohjanmeren rannalle. Mainittakoon heti alkuun, että olen nauttinut lumipäivien kauneudesta ihan valtavasti, mutta samalla "kiukutellut" kylmiä varpaita, hikeä pipon alla ja lunta mökin lattialla. Vuonon luminen maisema on kuin Disneyn Frozen-elokuvasta, mutta minä en todellakaan ole Elsa :)  Mökkilauantai ja valkoiset maisemat: Olen nimennyt tämän vuoren "kahdeksi pointteriksi", sillä minä näen kaksi makaavaa pointteria, kuonot maata vasten (toinen etualalla, toinen takana).  Näetteköhän te muut ne? Sisällä oli ulkoilun jälkeen ihanan lämmintä, takassa palavan koivupuun lämmintä.  Meillä oli tällä kertaa mukanamme mökin joululahjakin, uusi säilytysratkaisu, joka saati...

Minä en ole talvi-ihminen, en oikeastaan ollenkaan. En pidä hiihtämisestä tai lumessa "möyhimisestä" ylipäätään, palelen helposti ja suorastaan vihaan sulaneita lumikikkareita ihan missä vaan....lapasessa, lattialla - varsinkin lattialla. (talviurheilun huippumaassa olen aika kummajainen). En katso maastohiihtoa edes tv:stä, sillä jotenkin se vie minut takaisin 70-luvulle ja jopa  talviselle jumppatunnille, joka muistuu mieleeni suurin piirtein näin: Opettaja kaukana edellä ja minä (onneksi en yksin) lipsuvin suksin, räkä nenästä valuen, pipo vinossa ja hiki pipon alla hänen perässään, umpihangessa tietenkin. Aikuisena olen tietenkin kunnostautunut (lue pakottanut itseni) takaisin suksille jo ihan lastenikin vuoksi ja ihan mukaviakin hiihtoreissuja olemme tehneet, mutta myönnettävä sen on - minä en hankeen, ladulle, mäkeen tai mihinkään lumiseen sen suuremmin halaja.  Muutama lumipäivä vuodessa riittää minulle ja mukavinta olisi, jos ne osuisivat joulun tienoille...

Eilen oli sellainen aamu, että minäkin vetäisin pipon korvilleni. MIttari näytti -1 astetta, mutta tuuli antoi miinusasteelle lisätehoa ja kylmältä tuntui! Untuviin, pipoon, huiviin ja kunnon hanskoihin (kiitos äiti) sonnunstautuneena tein kuitenkin Linuksen kanssa aivan mahtavan lenkin ja kelasin siinä kävellessäni läpi viime vuoden tapahtumia.  2015 ei ollut mikään helppo vuosi.  Se alkoi työpaikan menettämisellä heti ensimmäisenä arkena ja kun asiaa nyt vuoden jälkeen pohtii, tuntuu se aika rankalta tavalta aloittaa uusi vuosi.  Uusi työpaikka löytyi toki, mutta terveyteni onkin sitten kenkkuillut siihen malliin, että sairasloma oli vuoden 2015 pisin ja ikävin loma.   Marraskuussa menetin kesällä vakavasti sairastuneen anoppini ja joulun alla sairaalaan joutui myös appeni. Vuoteen 2015 sisältyi toki myös paljon mukavaa ja vaakakupit menevätkin siksi kuitenkin (ja onneksi) tasan. Lomat Lontoossa, Rodoksella, Norjassa ja Suomessa olivat onni...