Joulukuun luontokuvapläjäys!
Talvihorros vai lopun alku? Bloggausmotivaationi tuntuu kadonneen lähes kokonaan, enkä oikein tiedä onko kyseessä pelkkä talviuni vai blogini hiljainen kuolema. Materiaalia työpöydälleni kertyy toki vanhaan tapaan, mutta suurin osa esim. kuvista päätyy vain ja ainoastaan Instaan, eikä kirjoittamiseen tunnu löytyvän halua tai aikaa. Osasyy löytyy tietysti käsistäni, jotka näin talvella ovat erittäin kivuliaat ja tänäänkin kolmen sormenpään osalta ihottomat! Viime päivinä olen sitäpaitsi prioriteerannut joulupuuhia ja leipomisia, jotka nekin verottavat käsiä ihan hurjasti (apulaisista ja lukuisista apuvälineistä huolimatta), eikä kirjoittaminen sen jälkeen tunnu enää mukavalta ollenkaan. Kevättalvi näyttäkööt mistä on kysymys, mutta toivon innostukseni heräävän taas - blogi kun on ollut minulle ihan huipputärkeä "henkireikä" varsinkin sairauteni aikana. Bloggaaminen on ollut erittäin mielekästä puuhaa ja tavallaan työnkin korvike, sillä lähes p...