Sunnuntairetki norjalaisittain

Tähän postaukseen oli tarkoitus laittaa hieman syysvaateasiaa, mutta hei.......sunnuntainen retkemme Dalsnutenille on niin paljon miellekkäämpää katseltavaa, että koltut saavat odottaa kaapissa ja teen teille kuvaretken patikoinnistamme korkeuksiin.

Tällä kertaa kohteena oli siis Sandnesissa sijaitseva Dalsnuten, jolla on korkeutta 323 metriä merenpinnasta.  

Mukana retkellä olivat ystävämme T ja K, matka taittui 22 asteen lämmössä ja kahvit juotiin huipulla, ihanassa auringonpaisteessa.

Reitti alkaa Gramstadin friluftshusetilta (vanha talo, jossa sunnuntaisin avoin kahvila) ja kuten talon edustalla olevasta kyltistä näkyy, on retkireiteissä valinnanvaraa.

Meidän kohteenamme oli siis Dalsnuten ja pituutta reippailulle kertyy yhteensä 3,6 km.

Alkuosa polkua on saanut hienon kivetyksen. Kiviä pitkin on helppo kävellä ja kengätkin pysyvät kuivina, sillä tämä osuus on maastoltaan varsin kosteaa.

Edessämme näkyy Dalsnutenin vuori ja mikäli klikkaatte kuvan suuremmaksi, löydätte siitä varmasti polun ja sitä kiipeävät ihmisetkin.

Polku muuttuu nousun osalta kiviseksi ja kantoiseksi, paikoin myös savisen liukkaaksi. 

Täällä saa katsoa askeleitaan ja nousu käykin hyvästä treenistä. Välillä kannattaa pysähtyä ja ihailla ympärillä olevia maisemia, sillä ne ovat huikean kauniit.

Norjassa polut merkitään T-kirjaimella (tursti=retkipolku).

Polulla kannattaa katsoa jalkoihinsa. 

Kiipeäminen palkitaan huipulla!

Panorama puhelimella.

 puhelinkuva tämäkin

Kahvi maistui näissä maisemissa :)

Aavistus syksyä

Huipulla riittää väkeä ja lokkeja. Retkieväät ovat valvovien silmien alla.

Dalsnuten on koko perheen retkikohde ja tänne kiipeävät hienosti lapsetkin. Mietimme kuitenkin ystäväni kanssa, että ihan maastoon tottumattomalle ei tämäkään mikään helppo retki ole, sillä kuten sanottu, polku on kivinen, kantoinen ja nousu paikoitellen aika jyrkkäkin. Sateiden jälkeen polut ovat lisäksi liukkaita ja savisia, joten hyvät kengät ja maltti ovat tarpeen Dalsnutenillakin. 

Norjalaiset ovat ahkeria kiipeilemään, retkeilemään ja patikoimaan, joten yksin täällä ei saa/voi luonnosta nauttia. Väkeä riittää jonoiksi asti ja huipulla istutaan kuin kanat orrella (ainakin hienoina päivinä). Mukavaahan se on ja mielestäni on hienoa, että täällä opitaan jo pienenä liikkumaan luonnossa. Lapset liikkuvatkin näillä poluilla ketterästi kuin vuohet - meillä lähes viiskymppisillä nivelrikkoisilla on hitusen verran hankalampaa ja hyppely ei enää niin onnistu (jousitus polvissa ja nilkoissa on vanhempaa mallia), mutta hauskaa on ja hyvältä tuntuu, kun retki on tehty.

Toivottavasti piditte tästäkin retkestä.

Laitanpa vielä kuvan kanervaisesta ovikranssistanikin, vaikka se keskeneräinen onkin. Tein mökin oveen vastaavan jo viikko sitten ja nyt ryhdyin kranssipuuhiin kotonakin.....vaan, narukerästäpä loppuikin naru ja kranssi jäi puolitekoiseksi. 

Laitan teille kuvan valmiista kranssista seuraavaan postaukseen, mutta tässäpä nyt kuitenkin sen idea. 

Kanerva on kaunista ja säilyy nättinä hyvän aikaa. Kranssiin voi sitten lisätä muitakin loppukesän juttuja. 

Minä käytän oksien kiinnitykseen ihan vain narua (tällä kertaa ruskeaa paperinarua, koska kranssi on suojassa sateelta).

Uusi vuodenaika odottaa ja tuo mukanaan uudet ilot. En ole varsinaisesti mikään syksyihminen, mutta pakko se on myöntää, että syksyssä on pajon mukavaakin!

Saapa nähdä tuleeko sitä vaatetusasiaa seuraavaan postaukseen, vaan painunko taas jonnekin maastoon kuvailemaan :)

Hyvää viikkoa kaikille,

Marianna