Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Lumen taikaa (kuvapaketti)


"Valkeaa unelmaa, valtakuntaa valoisaa
tuulisina öinä täällä kaipaan vaan".

Ja mitäs sitten tapahtuikaan?  
Se taisi olla joulun taikaa, vai untako sittenkin? 
Se oli kaunista, satumaisen kaunista..... ja nyt se on jo poissa. 



















Kauneutta mökkitiellä ja kotisaarella.





Toinen adventti mökillä. Maalla lunta oli aavistuksen verran vähemmän (yllättävää kyllä), mutta talvista oli sielläkin.












Lumi on nyt, ikävä kyllä, sulaamassa pois, sillä tämä päivä toi mukanaan lämpöasteita ja vesisateen.
Pikkutiet ovatkin tällä hetkellä varsinaisia jääratoja ja kaatumisia tapahtuu paljon. 






Stavangerin joulun avajaisista. Beverly Hills Fun pub näkyy kauas! 










Palaanpa vielä myös Suomen Itsenäisyyspäivään, jota juhlistettiin täällä meilläkin. 
100-vuotiaalle neidolle koristeltiin sinivalkoinen, suomalaisilla herkuilla täytetty pöytä. 
Yle Areenasta seurattiin Suomen suurta juhlaa ja kyyneleitä kuivattiin päivän mittaan useampaankin kertaan.
Ikävää ei aina pysty pukemaan sanoiksi.

Kaunis ja rakas on 100-vuotias synnyinmaamme! 












Enempää en ehdi tällä kertaa kirjoittelemaan, mutta ensi viikolla pitäisi olla jo rauhallisempaa ja aikaa puuhailla bloginkin parissa.
Toivottavasti piditte kuvista!


Oikein ihanaa joulun odotusta ja hyvää Lucian päivän iltaa teille kaikille,


Marianna








24 kommenttia:

  1. Kuvat ovat kauniita, niin kuin ovat lumimaisematkin <3 Meillä on vielä lumi maassa... saas nähdä vaan, että miten kauan pysyy.
    - Oikein mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan, että teillä se lumi pysyykin :) Meillä on jo taas ihan musta maa.
      Mukavaa joulun odotusta <3

      Poista
  2. Ihana talvinen satumaa, ja nuo Stavangerin jouluvalot ovat upeita:) Joulun visuaalisuus on se mitä kaipaan täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satuun tuli "sen pituinen se" -loppu, eli maa on jälleen musta ja märkä.
      Hyvää loppuviikkoa sinulle Jael.

      Poista
  3. Oi, sinä onnistuit pyydystämään sen, mistä minä vain haaveilin.

    Ehdin työpöytäni äärestä kuvaamaan vasta kun sade jo rummutti vastasatanutta lunta sulaksi.

    Todella kauniita kuvia! Ja Linus taas aivan sydäntäsärkevän onnellisena ja riemuissaan!! Kukapa ei tuollaisesta yllätyksestä olisi ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli Linus innoissaan ja tällä kertaa moni muukin, sillä lumi osui viikonloppuun!
      Valkeasta joulusta lienee turha uneksia, vesisadetta luvassa taas.

      Poista
  4. Kauniit lumiset kuvat. Meilläkin oli eilen pyry, mutta nyt lumet sulavat jo vauhdilla taas pois. Mukavaa illanjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni.
      Ei pysynyt lumi meillä, vettä tulee taas.
      Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  5. Aivan mahtavia kuvia!
    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina ja ihanaa joulun odotusta teille molemmille <3

      Poista
  6. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia!
    Täällä satoi eilen koko päivän lunta. Nyt täytyy vaan toivoa ettei sula pois.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan todellakin, että saatte pitää lumen!
      Hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia❤ Talven ihmemaa..kyllä vaan on kaunista kun on lunta maassa/puissa:) Niin kauniita on myös jouluvalot! Mukavaa talvipäivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa joulun odotusta sinne sinulle <3

      Poista
  8. Tuo on kyllä satumaa, unelmaa...
    Rauhallisen kaunista maalla ja sitten kuin unesta herätys Stavangerin houluvaloissa. Hieno kuvakulma on kuusenoksasta otetussa kuvassa.
    Meillä on nyt lunta ja pari lämpöastetta. Peukut ovat pystyssä, että monen vuoden jälkeen saisimme valkean joulun.
    Ihanaa joulunodotusta sinne vuonolle!T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan, että saatte valkean joulun.
      Meillä siitä ei taida olla toivoakaan, sade ropisee ikkunoihin varmasti aattonakin.

      Hyvää joulun odotusta teille <3

      Poista
  9. Voi iiks miten teillä on siellä kaunista ja tuo koirulikuva, voi ihanuus <3

    Mukavaa joulun odotusta Marianna <3

    VastaaPoista
  10. Taas niin kauniita kuvia!❤️
    Hyvää viikonloppua sinne!❤️

    VastaaPoista
  11. Kyllä nautein taas kuvistasi. Lumi tekee kauniita taideteoksia ja sinä vangitset ne :)
    Ihania jouluvaloja.

    VastaaPoista