Hyvän mielen asioita

Vastaanpa tänään haasteeseen, joka tuli Irlannista - kiitos haasteesta Vihreätniityt.

Ohjeet ovat seuraavat:
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa  (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

1. Meren tuoksu aamulla aikaisin, varsinkin kesällä !  Se tuoksuu puhtaalta ja tuo   tuulahduksen jostakin kaukaa !
2. Haikaran pongaaminen helmi-maaliskuussa - kevään varmin merkki.
3. Meidän kollikissa, niin omituinen kuin hän onkin.
4. Sunnuntaiaamun pitkä aamiainen, lämpimät sämpylät, iso kuppi kahvia ja tuoreita marjoja.
5. Vauvojen nauru - tällä hetkellä kummipoikani, joka ensi kuussa täyttää kokonaiset 1 vuotta <3
6. Katsella meidän nukkuvaa koiraa, joka kuorsaa ja näkee unta.
7. Nähdä lasteni olevan onnellisia ja iloisia heidän onnistuessaan, yllättyessään ja saavuttaessaan tavoitteita. Lasteni onnellisuus on minulle se "maailman tärkein asia" !
8. Marja-ja hedelmäsadon korjaaminen mökillä !
9. Jonkin ihanan sisustuslöydön tekeminen ihan sattumalta.
10. Kreikkalainen musiikki.


Meidän mökin ranta sunnuntaina, TÄMÄ ON HYVÄN MIELEN ASIA :) 



Lähetän haasteen edelleen seuraaville blogeille:
Appelsiinipuun alla
Kotiin kolmesta kolkasta
Sho(e)paholic
Vierailla poluilla
Sinkkisanko

Vi snakkes !

Kommentit

  1. Kiitos tästä haasteesta:) Olen tämän jo kerran saanut,ja siirtänyt .mutta nyt on kyllä pakko tehdä! Ihania hyvän mielen asioita sinulla:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä hyvän mielen asioita aina löytää, kiitos haasteesta:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, mukava aihe siinä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset