Retki auringossa ja tuuletusta

Laskiaistiistai ja sää kuin morsian :) Mulla oli jälleen vapaajakson viimeinen päivä ja lapsillahan onkin nyt talviloma, joten päätimme nuorimmaiseni kanssa jo aamutuimaan viettää tämän päivän ulkona, auringossa. Teinillä oli tietenkin omat suunnitelmansa, treeniä ja ystäviä, mutta lupautuipa tuo kuitenkin siivoamaan huoneensa ja auttamaan mua petivaatteiden vaihdossakin. Hyvä niin :)


 Teini sisustaa omaan tyyliinsä, mutta onneksi meillä on aika lailla samanlainen maku. Kynttilät ja ruusut hän on ostanut Kremmerhuset -liikkeestä.

Sänky oli joululahja isovanhemmilta. Tähtikuvioiset petivaatteeet ja viltti ovat neidin itse valitsemia nekin.

 Rottinkiarkku oli hankinta mun ihan ensimmäiseen asuntooni ja on seurannut mukana siitä asti. Nykyään se palvelee siis täällä ja on täynnä kirjoja.

Ratkaisuja koruongelmiin - pikkuleipävati ja vaatekoukku :)   


Avasin jo aamulla kaikki ikkunat ja vein tyynyjä ja vilttejä terasseille tuulettumaan. Oli ihanaa saada aikaiseksi kunnon läpiveto ja ikkunat saivatkin jäädä auki meidän suunnistaessamme retkelle saaremme suosituimpaan metsään ! Metsän nimi on Trollskogen ja sieltä löytyy laavuja, grillauspaikkoja, leikkipaikkoja ja leiripaikkoja kaikkien vapaasti käytettäväksi. Alue on suosittu päiväkotien ja koulujen iltapäiväkerhojen retkikohde ja aikaansaatu täysin vapaaehtoisvoimilla. Idean ja suurimman työn takana on paikallinen eläkeläismies, Johan Kulleseid. Hän onkin tehnyt lukemattomia ( ja siis palkattomia) työtunteja tämän viehättävän alueen hyväksi.

Kuusi-ja mäntymetsää rannikon tapaan.



Lounas - smoothia ja pähkinäsekoitusta !

....ja tietty Kvikk lunsj:ia - norjalaista retkiruokaa parhaimmillaan :)


Kotimatkalla.

Metsässä meillä menikin sitten lähes koko päivä. Auringossa oli miellyttävää istua ja kunnella lintujen laulua, joka tänään olikin äänekästä.
Kotimatka meni "löntystellen", sillä jalat alkoivat painaa ja kuumakin oli.

 Kotimatkalla edelleen ....saaremme vanha kirkko / kappeli on soma, pieni puukirkko. Sen naapurissa koulu.

Nyt olemme leiponeet pullaa ja huomenna menenkin jo taas töihin.
Viikonloppuna viettävät appivanhempani kultahääpäiväänsä ja sen osalta riittää työtä minullakin. Rakennan heille juhlapöydän kukkalaitetta, mutta pienellä yllätysmomentilla, eli valokuvilla 50 vuoden varrelta. Olen ostanut 8 pientä kehystä, jotka ripustan pähkinäpuun oksiin kukkasten joukkoon.  Toivon, että siitä tulee mukava yllätys ! Kuvat ilmestyvät tänne heti juhlan jälkeen :)

Vi snakkes !


Kommentit

  1. Onpas teidän teinillä siisti huone. Meidän pojan huonetta en taida koskaan esitellä!

    VastaaPoista
  2. Harvemmin tuo teinin huone noin siisti on. Useimmiten on sänky lastattu vaatteilla, lattialla lojuu laukkuja ja kenkiä yms. Teinien elämää - sekamelskaa eri muodoissa ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana huone!
    Kun luin tekstia odotin, etta tulee niita laskiaisretkikuvia ja lunta:) mutta tulikin kevainen metsa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on annettu tulvavaroitus ! Vettä tulee kaatamalla ja kävin juuri ohjeiden mukaan tarkastamassa kellarin portaikossa olevan lattiakaivon. Olisi ikävää, jos se olisi tukossa :(

      Poista
  4. Voi teillähän on jo ihanan keväistä! Täällä on täysi talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa ylempänä kerroin, on meille annettu tulvavaroitus. Vettä on tullut koko päivän ja lisää on luvassa ! Keväisen lämmintä tosin, 8-9 lämpöastetta tänäänkin.

      Poista
  5. Kaunis on tyttösen huone ja kiva idea koruil :) Mul on pirust korui ja osa on ihanas korulippaas ja sit seinäl on koukkui mis on isoi korviksii ja kaulakorut . Upeen näköst puustoo ja tosiaan keväst, toisin ku tääl lunta tulee nytki pirust ja on jo 3 metri korkussi kasoi huhuhu. Hyvännäköse oli eväät nammamam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin juuri lumiuutisia Suomesta - huh.
      Korujen säilytyksessä saa todellakin olla aika luova ja on kivempi pitää niitä esillä, kuin jossakin laatikon pohjalla.

      Poista
  6. Moi! Minun suomiblogissani olisi sulle haaste, jos ehdit vilkaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "mainoksesta" ja haaste otetaan vastaan !!!

      Poista
  7. Jäin ihmettelemään kanssa keväisiä kuvia, meillä on vielä lunta vaikka muille jakaa vaikka aurinko kyllä paistaa keväisesti. Ja tutuilta näyttivät retkiruuat :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset