Vauhdikas helleviikko

Eipä olisi uskonut, että sen varsin kolean (kylmin 60 vuoteen) kansallispäivän jälkeen saapuisi yli viikon kesävä upea hellejakso ! Helteestä on nautittu ja hyvä niin, sillä tänään onkin jo taas hieman viileämpää ja tuulista. Aurinko tosin paistelee yhä, vaikkakin nyt pilvien välistä ja siten heikommalla teholla. 
Meidän viikkoomme on mahtunut auringon palvomisen lisäksi mökkeilyä, pihatöitä, Linuksen 2-vuotissynttärit ja paljon uimapukujen ja pyyhkeiden kuivaamista ja pesemistä :D
Päivälämpötilat kohosivat useana päivänä jopa 27 asteeseen ja merivesikin todettiin yllättävän lämpimäksi ja aivan ihanaksi monesti tämän viikon mittaan. Miten nautinnollista onkaan kävellä taas paljain varpain nurmikolla, tuntea aurinkovoiteen tuoksu nenässään ja pulahtaa mereen vilvoittelemaan auringon paahtamaa ihoa :D

Mökkiviikonloppu oli sitä parhainta kesää - täydellinen !!! Kävimme kaikki uimassa, söimme ateriat ulkona terassilla syreenipuiden kukkiessa täydessä loistossaan, veneilimme ja laiskottelimme auringossa. Eilen (meille vielä pyhäpäivä tuo maanantaikin) aloitin tosin vierasmökin ( kanalan) remontin maalaamalla ensimmäiset kolme seinää pohjamaalilla... siis hieman töitäkin tuli sentään tehtyä.
Mökin ullakko alkaakin olla jo jonkinlaisessa kunnossa, vaikka kesän aikana pitäisi vielä saada maalattua esim. sängyt. Huh...välillä tuo maalaaminen alkaa ihan ahdistaa ja on suorastaan pakko pitää pikkuinen tauko :(  Mieheni kerran jo virnuilikin, että hautakiveeni tulisi sitten joskus laittaa teksti: "Tässä lepää Marianna, hän, joka katsoi elämäntyökseen maalata kaiken näkemänsä mäntyisen valkoiseksi". No, niinhän se vähän onkin :D

Linus täytti siis kuluneella viikolla komeat kaksi vuotta ja sen kunniaksi järjestettiin sekä koirille että heidän pikkuisille omistajilleen synttärikutsut ! Helteinen päivä mahdollisti leikin ulkona ja kutsuilla tarjoiltiin herkkuja niin neli- kuin kaksijalkaisillekin.  Hauskaa oli !

Helleviikon tunnelma lienee helpointa kiteyttää kuvina, joten tässäpä viikon kuulumisia: 


 Syreenin lisäksi kukkivat myös päärynäpuut.

Vene pestiin ja laskettiin veteen. Vanhempi tyttäreni ajelee mielellään vuonossa. 




Rannalla, rannalla ja katsokaapa noita simpukoita, jotka poimimme mukaan...
siivethän ne siinä.



Nuorempi tyttäreni sai anopiltani tämän vanhan ompelukoneen. Anoppi on ostanut Husqvarnansa joskus 50-luvulla, mutta se toimii hienosti ja hyrisi nyt mökin ullakolla uuden omistajan näppärissä käsissä. Minäkin sain uuden, hienon suojapussukan puhelimelleni :D






Ullakon sisustus on nyt tällä mallilla ja tytöt nukkuvat siellä. Parisängyt on siis tarkoitus maalata valkoiseksi. Rottinkiarkut ovat Ikeasta, samoin yöpöytä. Vanha rantatuoli on kaiketi 50-luvulta ja siinä on päällä Stockmannilta ostettu uusi kangas. Takan piippu menee ullakon läpi ja rumentaa huonetta, mutta olen kerännyt sen juurelle rannan kiviä. Räsymatot anopin peruja.






Siesta helteellä ja syreenin tuoksua.



Uusi hankinta: muistitaulu.


Aikainen aamu vuonossa. Herään usein aikaisin, jotta saan kokea tämän tunnelman.
Love it !






Uusia hankintoja mökille. Lasit ja lampaantaljat Ikeasta, lyhty Plantasjenista.


Uusi hankinta kotiin !!! Tässä on ihana lukea,sillä nurkka on tuulelta suojassa. 
Kansituoli on Plantasjenista.



Seuraavat kuvat ovat Linuksen synttäreiltä :D









Uusia helteitä odotellessa on hyvä siivota kotona ja mennä huomenna töihin !

Vi snakkes !

Kommentit

  1. Siellähän on täysi kesä! Kivoja kuvia ja että on upeat maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä käväisi kylässä, mutta tänään on ollut kyllä aika viileätä. Takki oli haettava niskaan ja varpaita paleli :(

      Poista
  2. Ihania kuvia. Onnea vielä pienelle sankarille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Sankari on aika väsy mökkeilyn jälkeen eikä jaksa oikein lenkillekään lähteä.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Mä voisin asua tuollaisessa sisustuksessa. Tykkään hirveästi rottingista ja simpukoista. Se eka kuva oli jotenkin hyvin maalauksellinen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukoissa ja kivissä on sekin hyvä puoli, että ovat ilmaisia :)

      Poista
  4. Ihana postaus - mahtavia kuvia! Täällä ollaan kyllä kateellisia tuosta helteestä :)
    Ihanaista toukokuun loppua ja haleja sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei tarvitse enää kadehtia, sillä tänään on ollut todella viileää ja tuulista. Kesä katosi yhtä nopeasti kuin tulikin...harmi.

      Poista
  5. Voi ku siel on ollukki oikkee kesä jo ja talviturkinkki olet kastanu ♥ Ihanii kuvii ja voi ku sulone koira hattu pääs ja oikke pal onnee vaa ♥

    VastaaPoista
  6. Koiran synttäreiden vietto on aikamoista hömpänpöppää, mutta lasten mielestä valtavan hauskaa ja mitäpä sitä ei lasten iloksi tekisi :)...ja olipahan taas hyvä syy leipoa muffinsejakin :D

    VastaaPoista
  7. Menestyykö teilläpäin päärynäpuu?! *kade*
    Jos joskus saisi tuon oman pihan sellaiseen kuntoon, että siellä kasvaisi edes jotain muuta kuin rikkaruohoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä menestyy ja tekee valtavasti hedelmiä joka syksy. Tällä puulla alkaa olla ikää, lajikkeesta en ikävä kyllä tiedä sen tarkemmin. Täällä kotona mulla on ollut varsinainen urakka tuon takapihan kanssa, rikkaruohorinteestä kun aloitettiin tänne muutettuamme. Nyt 9 vuoden jälkeen alkaa piha olla kivassa kunnossa ja kokeilujen kautta on löydetty ne kasvit, jotka täällä viihtyvät. Siis, aikaa ja kärsivällisyyttä - hiljaa hyvä tulee :)

      Poista
  8. Kyllä kaikkien perheenjäsenien syntymäpäivää voi juhlia, myös niiden nelijalkaisten! Olen itsekin "syyllistynyt" samaan silloin kun vielä lemmikki oli :)

    Blogistani löydät muuten omalle blogillesi tunnustuksen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta :)
      Elämä ei ole sen hauskempaa, kuin millaiseksi sen itse tekee...joten hauvelin synttäreitä vietetään varmasti ensi vuonnakin ! Hyvää viikonloppua sinne teille !

      Poista
  9. Siis voi että, miten ihanalta kuulosti viikonloppusi mökillä :) Ja kaunista, niin kaunista!
    Olen joskus lapsena käynyt Norjan vuonoilla, autolla kesälomareissulla. Pari vuotta sitten (vai onkohan niinkään kauaa) hurahdin ihanaan norjalaiseen tv-sarjaan Himmelblå, joka oli kuvattu varmaan vähän pohjoisemmassa Norjassa, mutta niin kaunista siinäkin. Huoh!
    Ihanaa - ja toivottavasti jo lämpimämpää - kesäkuun ekaa viikkoa sinne :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset