Meidän mukava kalas på torpet

Kesän ensimmäiset juhlat mökillä on sitten vietetty ja aivan uskomattoman ihanassa säässä. Upea hellepäivä kruunasi juhlat ja 23 juhlijaa, ikäjakaumalla 1 - 84 v.,  nauttivat auringosta, ruuasta, merestä ja leppoisasta meiningistä :)  
Juhlien järjestäminen mökillä vaatii aina suunnittelua, sillä sen lisäksi, että tavarat ja ruuat pitää sinne kuljettaa, on ajateltava helppoutta ja kätevyyttä. Vieraat toivat mukanaan omat grilliruuat ja juotavat, mikä helpotti tietysti tarjoilun keksimistä huomattavasti :)

Tällä kertaa teimme alkupaloiksi taateleita pekonikääreessä, mozzarella-tomaatti -siivuja ja suolakeksejä oliivitapanaden kera. Taatelit maistuivat kaikille ja nehän on niin mukavan helppo tehdä, uunissa kun valmistuu suurempikin määrä kuin itsestään. Coctailtikut löytyivät pikkuisesta sisustustavaraliikkeestä ja sopivat merenrantajuhlaan somina simpukoineen. 
Grilliruuan kyytipojaksi tehtiin isompi "saavi" salaattia: rucolaa, jäävuorisalaattia, lollorossoa, mansikkaa, omenaa ja kevätsipulia. Salaattikastike tehtiin itse: rapsiöljy, balsamico, sitruuna, hunaja ja sinappi - nam.  
Jälkiruuaksi leivoimme jo edellisenä iltana raparperi-vadelmakakun jonka rinnalla tarjoiltiin mansikoita ja vanilijakastiketta. 




Koristelimme pihakoivun paperilyhdyillä, jotka ostin Pandurosta vappukoristeiksi. Nimitimme koivun Villa Villekulla -puuksi, niin soma siitä tuli. 



Ranta odottaa vieraita.  Aamulla aikaisin oli jo suorastaan kuuma.



  Uusi matto sai paikkansa vintillä. Teksti oli niin mökille sopiva, että se oli pakko ostaa. 



Aamupalalla.







 Pihakoivu lyhtyineen. 




Vieraiden riemuksi säännöt uima-altaan käyttäjille. 
Kehykset ostin Kremmerhusetistä, poistin niissä olleen perhoskuvan ja vaihdoin netistä löytämääni "kylttiin", jonka printtasin valokuvapaperille.








Uimarit nauttivat vuonon +19 asteisesta merivedestä ja rantatuolit olivat taas ahkerassa käytössä. 

Päivä oli mitä ihanin ja vieraat tyytyväisiä - samoin isäntäväki :)
Kesäjuhlat onnistuvat hienosti mökkioloissakin, siitä ei ole epäilystäkään. On vain otettava rennosti, ajateltava kesäisesti ja nyyttikesti-idea on aina paikallaan. Grillipisteitä tarvittiin tosin kaikkiaan kolme ja tuoksu olikin sitten kuin markkinoilla ikään, kun grillaajat olivat asemissaan.

Nyt jatkamme lomaa todella laiskoissa merkeissä, eli blogissa en varmasti ihan heti tule käymään. Me lähdemme pienelle lomamatkalle ja mökkiä asuttavat sinä aikana mieheni serkku perheineen. Kiva ratkaisu kaikille ja nurmikkokin tulee ajettua (sehän se aina huolena on). 

Nauttikaa heinäkuun helteistä ja kesän riemuista ystävät!

Vi snakkes, Marianna

Kommentit

  1. Oikein ilosta aamua kammarista ! Ihan tuli näläkä kun noita herkkuja tiirailin. Muuteskin taas niin kauniita kuvia :) Tuo matto niin soma, mistäs olet sen hankkinut ?

    VastaaPoista
  2. On siellä kaunista! Kuvista tulee Italia mieleen

    VastaaPoista
  3. Ihana noi säännöt :D! Ja täällä on kyllä aina niiiini ihania kuvia sulla! :)

    VastaaPoista
  4. Moikka pitkäst aikka ♥ Toi teirä mökki on kyl aiva ihana ja se rantta ♥♥♥ Kivoi kuvii taas ja juhlatki näyttivät ihanalt ♥ Oikke lämmint kesän jatkoa sin päi ♥ Turu terkuin, Johanna ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Norjaa ristiin rastiin, eli kuva-albumista poimittua

Kreikkalaiset tuliaiset

Rakkaudesta Rodokseen - osa 1: Symi ja Panormitis