Valoa ja iloa Suomesta

Halloweenin jälkeistä perjantaita Stavangerista...ja oikein hyvää marraskuuta kaikille! Uutta blogijuttua onkin jo peräänkuulutettu ja käsien ollessa tänään varsin hyvällä mallilla kaavailen tästä postauksesta aikas pitkänlaista :D

Tämä jo marraskuulle edennyt syksy on ollut omalta osaltani varsin vauhdikasta, sairaslomasta huolimatta. Kädet ovat se jatkuva murheenkryynini ja niiden kunto vaihtelee suuresti. Suomesta tuliaisena tuotu flunssa vei kädet aivan surkeaan kuntoon, mutta tänään tilanne näyttää taas jo valoisemmalta. Gluteiiniton ruokavalio on uusi elämäntapa - siihen luotan ja "saarnaan" siitä muillekin. Uutena kokeiluna aloitin myös homeopaattisen hoidon ja odotan nyt jännityksellä mahdollisia/hartaasti toivottuja tuloksia. 
Suomen lomani oli aivan mahtava ja siihen kuului toki muutakin kuin lääkärikäyntiä ja homeopatiaa. Sain viettää mukavan viikon siskoni ja pikkuisen kummipoikani seurassa, tavata perhettä ja ystäviä ja tietysti shoppailla. Helsinki on kaupunkina kerrassaan ihana.....tästä olen hehkuttanut aiemminkin. Rakastan sen pikkuisia kivijalkaputiikkeja, kahviloita ja puistoja. Ulkosuomalaisella sanoinkuvaamatonta iloa tuotti keskustelu suomalaisen lääkärin kanssa, Stockmann herkun gluteiiniton kakkuvalikoima, äidin karjalanpaisti, syksyinen Ruissalo ja kahvit lapsuuden rantamaisemissa, ystävättären antama energiahoito....no joo, tästä listasta tulisi liian pitkä! 
Helsingin luonnontieteellinen museo kummipojan seurassa oli upea seikkailu ja seuraavat putiikit (lastenvaatteita ja leluja yms.) ovat mainitsemisen arvoisia: 

Tinttu.com löytyy myös netistä. Helsingin liike on osoitteessa Kalevankatu 16. Tämä hurmaavasti sisutettu liike myy aivan hurmaavia lastenvaatteita ja -kenkiä. Täällä voi pukeutua satuhahmoksi tai eläimeksi - jokaisen lapsen haavemaailma. 













 Tingeling (Helinä-keiju) Yrjönkatu 34:ssa myy ihania sisustustavaroita ja leluja. 
(Siskoni näkyy kuvassa ja omalle Tingelingenilleni ostettiin silkkipaperipalloja)



 Perinteisiini kuuluu raahata Suomesta mukanani valaisin (varsinkin, kun matkustan yksin ja painorajoitus on 20kg). Näin tein tälläkin kertaa, ostin jopa kaksi valisinta. Tämä valisin oli onneksi höyhenen kevyt - löytöpaikka Stockmann. Ostin sen itselleni lahjaksi. Se tulee saamaan paikkansa tulevassa työhuoneessani ja toivottavasti luomaan höyhenen kevyen työfiiliksen :)




Kakkosvalaisin kotona puuhun asennettuna.



Itselleni ostin muuten pari muutakin lahjaa....aikaista joululahjaa ;) Oslosta (kotimatkalla) löytyi syksyn suursuosikkini, oversized angoratakki. Se on norjalainen Line of Oslo- merkkinen ja ihanan lämmin. Olen käyttänyt sitä lähes päivittäin Suomesta palattuani. Beck Sonder Gaardin huivi on myös ns. toteutettu mieliteko!








Nämä kruunut löysin Helsingin pikkuputiikkeja kiertäessäni. Ne ovat niin somat omalla paikallaan ja pitäähän talon valtijoilla kruunut olla :) Olen muuten koristellut kuvan porontaljan alapuolelta leimoilla. Sain idean Vakrehjemin blogista ja valitsin leimoiksi vanhaa kirjoitusta ja muutaman ornamentin. Lopputulos on mukava ja talja on nyt kaunis miten päin vaan! 



 Joulua on liian aikasta koristella.......vai onko? Ensimmäiset "talvivalot" meillä ovat paikoillaan! Illat ovat pimeitä ja valoa kaivataan.




Kotiinpaluu oli tänä syksynä ihan mukava, sillä säät ovat hemmotelleet meitä lounais-Norjan asukkaita koko syksyn. Paljon aurinkoa ja lämpöä, eikä juurikaan myrskyjä, mikä täällä on suoranaista luksusta ja harvinaista herkkua!
Tämän vuoden luumusato olikin sitten ihan omaa luokkaansa, joten Suomesta palattiin satoa korjaamaan ja säilömään. Luumista olen keittänyt niin hilloa kuin chutneytakin, niitä on syöty ja jaettu naapureille ja sukulaisille. Ombo-luumu on lajike, joka viihtyy täällä Vestlandetissa ja kypsyy vasta lokakuussa kerättäväksi. Ombo-luumut ovat makeita ja niistä tulee mainiota hilloa! 

Kuten näkyy, sadonkorjuu vei tänä vuonna aikaa :)





Hilloamista riitti pariksi päiväksi.




Sairaslomalaisena olenkin viettänyt paljon aikaa keittiössä. Kehittelen gluteiinittomia reseptejä, kokeilen, epäonnistun ja onnistun :) Perhe saa maistelle milloin mitäkin uutta ruokalajia, kokeilla gluteiinittomia leivonnaisia ja leipiä ja ihmetellä uusia tuotteita. Suomesta tuotu soijapasta oli maistettavana eilen ja näyttihän tuo maistuvan, vaikka sitä aluksi ihmeteltiinkin. Ruohonjuuri- kauppa Helsingissä on varsinainen aarreaitta, sellaista toivoisin tännekin. 

Omat uudet supersuosikkini ovat pataatti-porkkanakeitto chilillä ja kurpitsacupcakesit gluteiinittomana. 

Ihana talvikeitto! 


1 sipuli hienoksi pilkottuna
1 valkosipulin kynsi hienoksi pilkottuna
700g pataatteja
300g porkkanoita 
2rkl oliiviöljyä
1 l kasvislientä
2 dl kermaa
tuoretta chiliä
pippuria
paahdettuja siemeniä (kurpitsa, auringonkukka)


Paloittele pataatit ja porkkanat. Kääntele öljyssä. Kaada päälle kasvisliemi ja anna kiehua noin 25 min. Käytä sauvasekoitinta tai tehosekoitinta ja tee keitosta puréta, lisää kerma ja kiehauta. Lisää pippuria ja chiliä. Koristele siemenillä ja nauti. 


Pumpkin cupcakes without gluten


 Suklaisten cupcakesien ohella teen gluteiinittomia kurpitsacupcakesia. 


Ohje on amerikkalainen, joten on hyvä muistaa, että 1 cup = 2,4 dl ja 375 F = 190 C. 

2 1/4 cups gluteiinitonta jauhetta (Semper fin mix)
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
3/4 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl muskattipähkinää
1/2 cup pehmeää voita
1 1/3 cups sokeria 
2 munaa vatkattuna
1 cup kurpitsapureeta (säilyke)
3/4 cups maitoa (tai kaurajuomaa) 

Uuni 375 F.
Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkatut munat ja kurpitsapuree. 
Sekoita joukkoon jauho-mauste seos vuorotellen maidon kanssa.  Lisää saksanpähkinöitä, jos haluat. 

Paista noin 25 min. ja koristele haluamallasi tavalla. 


Keittiökokeilujen vuoksi olen jälleen palannut kuntosalille - jalat toimivat, vaikka sormet olisivatkin poissa pelistä, joten treenaaminen tekee hyvää niin keholle kuin mielellekin. 
Tässä vielä kuva lokakuun kukkaloistosta mökillä. Oikein ihanaa marraskuuta teille kaikille. Tämä oli oikea maratoonipostaus, mutta näin on tehtävä hyvänä "käsipäivänä".

Vi snakkes :)
Marianna






Kommentit

  1. Taidanpa aavistella missä putiikissa Gardermoenilla olet shoppaillut, itselläni aika ei riittänyt kuin pikaiseen pyörähtämiseen siellä, eikä mukaan ehtinyt tarttua mitään tällä kertaa.

    VastaaPoista
  2. Keitto(kin) näyttää herkulliselta, mutta paljonko chiliä suosittelisit käytettäväksi?
    Minustakin on ihanaa lähteä shoppailemaan Helsinkiin, vaikken edes ostaisi kovin paljoa. Mutta se erilaisissa kaupoissa kiertely! En ole vieläkään onnistunut saamaan samanlaista otetta Oslosta.

    VastaaPoista
  3. Heli, laitoin itse tuoretta chiliä noin. puolikkaan chilin verran. En tykkää itse liian ärhäkästä - puolikas (sellainen normaalin kokoinen chilin palko) antoi juuri sopivasti potkua :) Oslo on kiva kaupunki, mutta ei Helsingin veroinen....Helsingissä on tunnelma, joka Oslosta puuttuu.

    VastaaPoista
  4. Onpa runsas luumusato!

    Mainio lohikäärme kuvissa:)

    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  5. Ihana reissu, ihana lamput! Herkulliselta näyttää keitto, sosekeitot on minunkin makuuni. Kiitos gluteinittomista reseptistä, pitää kokeilla. Olen tässä ollut hetken gluteinittomalla dietillä, kokeillakseni auttaako se ainaiseen vatsan turvotteluun ja kipuiluun...en vielä ainakaan osaa sanoa. Iloista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatka kokeilua - itselläni on vaikuttanut yleisvointiin aika lailla. Aikamoista opetteluahan tämä on. Tänään leivon banaanileipää, amerikkalaisen ohjeen mukaan. Wish me luck :) Iloista päivää sinullekin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset