Myrskyinen Hilde, lumihuntu ja kesä talven keskelle :)

Matkalla kohden kolmatta adventtia - joulukuu etenee vauhdilla. 
Täällä Norjan rannikolla koettiin torstaina kaikkien aikojen myrsky, Hilde. Tuuli oli puuskittain jopa 40 m/s ja taivaalta tuli niin vettä kuin rakeita ukkosen jyristellessä taka-alalla. Ihmisiä kehoitettiin pysymään sisätiloissa, lautta- ja lentoliikenne seisoivat, siltoja suljettiin ja jopa kaupunkimme keskusta suljettiin kokonaan tuon torstai-illan aikana. Merivesi nousi korkealle, joten kadut lainehtivat ja kattopeltejen yms. lennellessä ei liikkuminen kaupungilla ollut enää turvallista.  
Tällä kotona oli aika jännittävää ja vähän pelottavaakin, sillä tuuli heilutti taloa ja heitteli tavaroita puutarhoissa ja pihoissa. Kattotiilejä tipahteli talojen katoilta, ystävättäreni keittiön ikkunasta tuli sisään naapurin trampoliini ja muutamista kaupunkimme taloista lähtivät katot kokonaan lentomatkoille. Meillä ei sentään suurempaa vahinkoa tullut, savupiipusta vain irtosi "hattu" ja sekin on jo taas asennettu paikoilleen. Mökillä emme ole vielä käyneet mahdollisia vahinkoja tarkastamassa, mutta toivomme, että kaikki on paikoillaan ja venevaja yhä rannassa. 
Perjantaina Hilde rauhoittui jo jonkin verran, mutta kunnon lumimyräkkä puhalsi kaupungin valkoiseksi ja lauantaina nautittiinkin sitten kauniista talvimaisemasta ja auringosta.  
Tässä lumimyräkässä vietettiin myös rakkahan Suomen Itsenäisyyspäivää ja juhlat onnistuivat sään tuomista haasteista huolimatta hienosti - hauskaa oli kaikilla :) Minä ja ystäväni Tiina koristelimme juhlan ja voitte uskoa, että koivun- ja männynoksien lumispraylla maalaaminen myrskyisenä torstai-iltana autotallissa oli aika jännittävää askartelua !  Ovea en uskaltanut avata ja mielessä soi Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija.


Lauantain valkoinen pulverimaisema oli aivan uskomattoman kaunis. Hain siitä inspiraation myös koristeisiin toistamalla värit ja tunnelman - talvi jatkuu nyt olohuoneessa :)










Kotikylä







Toistan siis lumimaiseman värit koristeissa. Oravakulho on pähkinöille, mutta rakensin sitä edelleen käpyjen avulla. Orava on nyt aarrevuoren kingi.

Oksat ovat koivunoksia ja ne on sprayattu lumispraylla. Lumipallot löytyivät sisustusliikkeestä. Aika lähelle alkuperäistä pääsin :)








Sunnuntai toikin sitten mukanaan vesisateen, +10 lämpöastetta ja mustan maan. Aivan uskomattomalta nämä muutokset tuntuvat, sillä mitä upeammasta talvimaisemasta siirryttiin "no onkos tullut kesä"  -tunnelmiin ihan muutamassa tunnissa. No, mitäpä tuosta.....joulutunnelmaa riittää sateellakin ja ohjelmaa niin ikään. Sunnuntaina kävimme saaremme seurakunnan jumalanpalveluksessa, jonka yhteydessä esiintyivät myös Dogbay cheerleaderit - nuorimmainen tyttäreni flyerina ja pyramidin huipulla - hieno esitys ja kiva tunnelma. Viikonloppuna vuorossa on kyläilyä ja konserttia, lukiolaisten talvijuhlaa jne. ........ ja jouluhan lähenee ihan uskomattomalla vauhdilla.


Stavangerin kaduilla sunnuntaina. Lumi oli poissa, mutta tunnelma muuten mitä kaunein.















Joulua Harry Camping liikkeessä.



Kotona leivotaan, koristellaan ja remontoidaan nyt sitä kellariakin!!! Jippiii!!! 
Gluteeniton joulu on harjoittelun alla ja teinkin vasta aivan ihania karjalanpiirakoita tattarijauhoista :)  Jouluaamiainen on siis pelastettu ja Kivennavalta kotoisin ollut mummokin olisi ylpeä!  Aatoksi ajattelin juustokakkua herukoista - niitä kun pakasteessa aika määrä mökiltä tulleen supersadon ansiosta. 






Talon tontut ja pikkujoulukuusen suloiset "valitut".







Tässäpä toisen adventin tunnelmia kuvina.
Nyt taidan lähteä joulukorttipuuhiin......vielä ehtii! 

Oikein ihanaa joulun odotusta teille kaikille ja kiitos kaikista ihanista kommenteista viime postauksen suhteen :) 

Vi snakkes, Marianna











Kommentit

  1. kylläpä siellä sää vaihtelee! Pelottavalta kuulostaa tuollainen myrsky.

    Tuo oravakulho on mahdottoman ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan pitäisi olla oravakulho :) Totta, tuo myrsky oli pelottava, yöunet jäivät vähäiseksi ja ulos ei uskaltanut mennä. Toivottavasti emme saa lisää myrskyjä talven aikana.

      Poista
  2. Oikein ilosta perjantaiaamua täältä kammarista ! Meilläkin täällä eilen sattoi kaatamalla koko päivän ja voi taivas miten olikaan liukasta. Viimme yönä taas myrskyn tapanen riepotellu kun puitten oksia piha täynnänsä. Ja me nukuttu kuin tukit, hih...Vaan kyllä siellä kylässänne on huikeat maisemat ja niin kauniita tunnelmia sinulla taas täällä muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin pelkään niitä liukkaita teitä. Viime vuonna kaaduin, kun olin koiran kanssa lenkillä ja löin pääni "kimahtaen" asfaltin jäiseen pintaan...huh! Pieni aivotäräys ja parin päivän lepo onneksi auttoivat. Toivotaan nyt lisää lunta, niin meille kuin teillekin. Oikein ihanaa viikonloppua sinne Lovviisan kammariin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset