Olipa kerran pieni torppa ...

Pääsiäinen on jälleen "pyörähtänyt käyntiin" ja norjalaisista suurin osa taisi pinkaista vuorille / merelle / maalle / matkoille jo viikonlopun aikana. Norjalaiset pääsiäisperinteeet (joista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut) ovat varsin erikoisia ja niistä pidetään lujasti kiinni. Mahdollisimman moni pyrkii lumen perään vuorille ja viettää pääsiäisen hiihdellen ja lasketellen. Veneilijät avaavat venekautensa, kesämökkiläiset mökkikautensa ja osa matkustaa lämpimään. Yhteisinä tekijöinä kaikkien pääsiäislomien kohdalla ovat kuitenkin seuraavat: Kvikk-lunsj -suklaa, appelsiinit ja dekkarit. 
Norjalaisen pääsiäisen yhtenä tärkeimpänä tekijänä ovat dekkarit / påskekrim, niin kirjoina kuin tv-sarjoinakin.  Kukaan ei tunnu tietävän miksi näin on, miten kyseinen perinne muodostui tai miksi mieluiten perinteiset englantilaiset dekkarit, mutta näin vain on! 
Suklaa ja appelsiini -perinteen selitys löytyy helpommin ja mistäpä muualtakaan, kuin pääsiäishangilla hiihtävän lomalaisen eväsvalikoimasta : kevyttä repussa, mutta energianlähteenä nopeaa........näin ainakin luulisin ;) Kvikk-lunsj -suklaan nimessä on kivasti tuo lounas-sana, eli se koetaan varmasti jotenkin paremmaksi (lounaaksi :)
Pääsiäiseen kuuluvat tietysti myös lammasruuat ja lampaat muutenkin - ainakin meillä maalla, jossa pieniä karitsoja ilmestyy kevätniityille ihan näinä päivinä. 
Pääsiäispupun tuoma jättimuna, joka on täytetty herkuilla on niin ikään perinne, josta pidetään tiukasti kiinni. Namuja suuhun ja rikosetsivät tv-ruutuun - mikäs sen mukavampaa! Päivittäistavarakaupat ovat saaneet viime viikon aikana risuja siitä, että ne kilpailevat varsin rajusti irtomakeisten hinnalla - halvalla lähtee ja karkkia ostetaan paljon. Viime viikolla hinnat olivat 50% tavallisesta. 

Kiirastorstai on täällä Norjassa pyhäpäivä, joten moni norjalainen ottaa alkuviikonkin vapaata ja pitää ihan mukavan pituisen pääsiäisloman. 

Me vietämme pääsiäisen perinteiseen tapaan maalla. Palmusunnuntai meni osittain pihatöiden merkeissä ja tänään maalattiin muutamat ikkunankarmit. Talo on koristeltu pääsiäiseen ja nyt odotellaan sääennustuksen lupaamaa aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä :) 


 Kanalaan löysin uuden taulun. "Kanahylly" kertoo vierasmökin alkuperäisistä asukkaista. 




Pääsiäinen koristeina.




Keittiössäkin yksi linnunpesä :)





Perhostaulu päätyy varmasti vintille. 




Tänään tutkiskelin kuitenkin talomme vanhoja "aarteita", eli raamattuja ja psalmikirjoja merkintöineen ja muistiinpanoineen, vanhoja kirjeitä ja esineitä. Mietin kovasti heitä, jotka elivät täällä ennen meitä, kovissa oloissa ja ankarassa köyhyydessä. Heidän uskonsa ja rukouksensa antoivat voimaa jokaiseen päivään, sen näkee kuluneen raamatun sivuilta. Kohtelen heidän muistoaan valtavalla kunnioituksella ja varsin hellästi, enkä koskaan poista mitään heidän jäljiltään, niin paljon kuin mökkiä kunnostammekin. 






Tässä torppamme tarinaa, sukumme tarinaa: 
Talomme toimi jo 1800-luvun alussa itä-Norjasta tulleiden lohen- ja sillinkalastajien, "Austmann:ien" asuinpaikkana. Kalastajat saapuivat aina kesäisin ja heitä asui silloisessa pikkuisessa torpassa usein suurikin joukko. 
Vuonna 1875 muutti mieheni isoisoisoäiti (Kristine) taloon kahden tyttärensä kanssa. Hänen miehensä Rasmus kuoli vuotta aiemmin ja leskeksi jäänyt Kristine ryhtyi torppariksi omistaen oman palansa maata, paikan, jossa mökkimme sijaitsee. Myöhemmin taloa asuttivat toinen Kristinen tyttäristä, Eliane ja hänen miehensä Lars.  He laajensivat taloa ja rakensivat rantaan ns. eldhusetin kalansavustamista ja peseytymistä varten (eldhus on vähän saunan tapaan toimiva ja käytettävä rakennus). Torpassa elettiin kalastuksesta, lampaiden ja kanojen ylläpidosta, hedelmäpuista ja marjoista ja palkkatyöstä tilalliselle. Elämä oli köyhää ja kovaa. 
Eliane ja Lars avioutuivat vuonna 1876 ja saivat 10 lasta: Rasmus, Adolf, Poul Albert, Gustav, Kristine, Lars, Elias, Karl, Karoline ja Rakel Maria. Karl kuoli vain 1/2 vuoden ikäisenä ja Rakel Maria 16 vuotiaana. 
Lapsista neljä, Adolf, Poul Albert, Gustav ja Karoline lähtivät myöhemmin siirtolaisiksi Amerikkaan. Kristine, joka avioutui myöhemmin Olen kanssa, on mieheni isoäiti. Vuonna 1928 Norjassa uudistettiin maanomistuslaki ja tämä antoi torppareille oikeuden ostaa maaosuus/tontti, jolla he asuivat. Eliane ja Lars ostivat omansa ja Elias puolestaan naapuritilan, jonka hän myöhemmin myi nykyisen mökkinaapurimme suvulle. Vuosien saatossa tilalle rakennettiin venevajakin. 
Me, nykyiset omistajat, vaalimme paikkaa parhaamme mukaan. Vanha kanala on nyt vierasmökki, venevaja on kunnostettu ja eldhusetin uudelleenrakennus on mielessä ja haaveissa.....rantasauna, se olisi meidän versiomme eldhusetista :)



Ajan patinaa... Aikojen saatossa kertyneitä tavaroita.
Kristine sai tämän kaapin lahjaksi, todennäköisesti häälahjaksi. Norjalainen perinteikäs ruusumaalaus on säilynyt hyvin. Käsittelin sen pellavaöljyllä muutama vuosi sitten ja sain värit kirkkaammiksi. 
























Olemme viime vuosina järjestäneet täältä polveutuvalle suvullemme heinäkuiset kesäjuhlat ja kaksi vuotta sitten mukana olivat myös Amerikkaan matkanneen Karolinen jälkeläiset. Riemu oli valtava ja juhlat ovatkin muodostuneet tärkeäksi osaksi sukumme perinnettä. Pienen torpan jälkeläisiä ja torppa ennallaan. 

Suurella kunnioituksella ja kiitollisuudella luen siis vanhoja kirjoja, muistivihkoja ja kirjeitä. Olen talon uusi emäntä ja katson tehtäväni tärkeäksi. Vaalin ja jatkan pitkää perinnettä, uudessa ajassa tosin, wifi-yhteydellä varustettuna ja pääsiäismunat pullollaan :) Kristinellä ja Elianella ei ollut facebookia tai blogia, mutta he olivat taitavia kynän käyttäjiä. Kirjeet ja päiväykset ovat säilyneet. He olivat hartaita kristittyjä, uskoivat hyvään ja rukouksen voimaan. 
Oudolla tavalla koin tänäänkin, että he antavat muistojensa kautta voimaa myös minulle. Talven viimeisetkin haavat paranevat täällä, niin syvät kuin ne ovat olleetkin. Jälleen mietin sitä, mikä täällä elämässä on tärkeää ja mikä ei? Mihin me käytämme aikamme ja energiamme, mitä meistä jää? Työn jäljet jäävät ainakin - kaikki mitä käsillämme luomme, jää. Meistä jää myös muisto, kertomus tuleville polville. Kertomus siitä, mitä me teimme, mihin uskoimme, miten elimme. 
Olen uusi osa torpan tarinaa ja joskus tulevaisuudessa liityn Kristinen ja Elianen joukkoon - toivon mukaan hyvänä muistona minäkin. Vanhan norjalaisen torpan suomalainen emäntä - hassua ajatella!
Päiväkirjaani maalla kirjoitan ihan oikealla kynällä, merkitsen muistiin säät ja tapahtumat, juhlat ja vieraat, korjaukset ja kunnostukset - jääköön sekin muistoksi. 

Näin siis torpassa tänään...ulkona kukkivat omena ja valkovuokot :)





Hyvää Pääsiäistä kaikille,

Marianna



Kommentit

  1. Torpalla on koskettava tarina. Hyvää pääsiäistä!

    Ihanat nuo linnunpesät:)

    VastaaPoista
  2. Oi minkä ihanan tarinan mökkinne kätkeekään!
    Ihan kyynel vierähti poskelle postausta lukiessani.

    Suloista pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Oi miten mielenkiintoiselta kuulostaa mökkinne tarina! Suvun historia tuo mahtavaa lisäarvoa sille :D
    Mukavaa pääsiäistä teille sinne mökille!

    VastaaPoista
  4. Mä olen pitänyt koko talven "blogilomaa" ja ajattelin koomasta herättyäni tulla tännekin visiitille. Onko sulla ollut elämää pääsiäisen jälkeen? :) Mä ottaisin mielihyvin tuollaisen perhostaulun. Kaikki ötökät ja kasvit (mieluiten luonnonkasvit) käsinpiirrettyinä herbaariotyyliin ovat mun heikkous. Piirrän niitä itsekin mielelläni. Tuu kylään joskus :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset