Petaloudes, Filerimos ja rouva siniharmaan filosofiat


Kerran vielä Rodokselle retkeilemään ja tällä kertaa siis perhoslaaksoon, Petaloudes:iin ja Filermokseen. 
Rodoksen luonto on varsin monimuotoinen ja täällä voi hämmästellä muutakin, kuin oliivipuita. Epta piges (jonne emme tällä kertaa lähde) on esim. todellinen vihreä keidas keskellä metsää ja sama koskee Petaloudes:isa. Petaloudes tarkoittaa perhosta ja paikka tunnetaan myös nimellä the valley of butterflies. 
Perhoslajike, joka täällä viihtyy on nimeltään Callimorpha Quadripunctaria, tai "kalomorphi" (tarkoittaa kaunista) ja heinä-elokuussa niitä on täällä sankkoina pilvinä. 
Perhoset palaavat laaksoon joka vuosi uutta sukupolvea luomaan ja syynä laakson viehättävyyteen ovat sekä kuumuus, kosteus että sweetgum puu ( Liquidbar orientalis), joka tuoksuu vanilijalta ja erittää makeaa nestettä. Samaa nestettä käytetään paikallisissa kirkoissa tuoksua luomaan. Perhoset eivät parittelunsa aikana kuitenkaan syö mitään, vaan elävät varastoidulla ravinteella. Tähän tulokseen tutkijat ovat ainakin päässeet. 
Nämä perhoset ovat pieniä ja kuten kuvista näkyy, on siipien yläosa ruskea-kelta-raidallinen ja alaosa kirkkaan oranssi. Siksi niitä on heti vaikea erottaa kivistä ja puunrungoista, mutta kun tarkemmin katselee, näkee, että laakson kaikki pinnat ovat niitä täynnä. Lentäessä ne ovat oranssin värisiä ja suorastaan loistavat auringonsäteiden niihin osuessa.  




Laaksoon antavat varjoa myös valtavan suuret eukalyptuspuut, joita Rodoksella kutsutaan turistipuiksi....valkoiset rungot ojentautuvat aina kohti aurinkoa :)





Laaksossa kulkeminen on satumaista, perhospilvessä kulkemista. Itselläni on aina hajuvettä, joten perhoset ihastuivat tuoksuun (Valentinon Valentina oli mieleen)  ja istuivat tuon tuostakin  poskillani ja kaulallani, jopa hiuksissani. 
Partavesi tuntui viehättävän sekin - kuvassa perhoset lentävät kallion seinästä tuttavamme luo :)








Perhoslaaksossa on muitakin asukkaita. Varjoisa metsä puroineen ja lampineen on maarapujen ja kilpikonnien suosima paikka. Näitä rapu-veijareita saa poluilla vähän varoa...niiden päälle saattaa epähuomiossa astua.







Jos polun kiipeää ylös asti (tai ajaa autolla tietä pitkin, kuten me) voi huipulla vierailla luostarissa ja sen pienessä kirkossa. Luostarissa on mahdollisuus ostaa loukoumades (iso lautasellinen kahdella eurolla), kahvia ja juotavaa ja ihailla mahtavia maisemia kaukoputken avulla. Myös alhaalla laaksossa on aivan ihana kahvila ja tietenkin pieni myymälä. Perhe, joka näitä pyörittää on mukava ja paikka siis aivan uskomattoman idyllinen.








Luostarin leijonankita.






Perhoslaakson kahvilassa frappella - meitä oli isompi joukko, joten piti vähän rajailla, mutta vehreys näkyy varmasti tästäkin. Puiden alla virtaavat purot ja tuoksu täällä on hurmaava.




Matka jatkuu Filerimokseen, vuorelle auringonlaskua ihailemaan.
Luostari täällä on nimeltään Monastery of Panagia Fileriomos ja omistettu siis Pyhälle Marialle. Luostarin kirkossa oli aikoinaan ritarien Jerusalemista tuotu Pyhä Maria- ikoni, The virgin of Filerimos, mutta sen oletetaan lähteneen ritarien mukana Maltalle Ottomaanien vallatessa saaren 1523. Luostariin johtavat pitkät portaat vievät aivan upean syperssikujan läpi ja huipulla olevat rakennukset ovat ennallaan. Luostari on rakennettu kreikkalaisittain epätyypilliseen tapaan goottilaiseen tyyliin
Alla kuva kastemaljasta.









Jokaisen munkin huoneen edustalla on mosaiikki-ikoni. Tässä Thomas.




Filerimos-vuori on 267 m.korkea ja sijaitsee Ialyssoksessa. 
Luostarin polut johtavat mitä hienompiin paikkoihin. Tässä näkymä Ixiaan ja Rodokseen päin. Rodoksen kaupunkin näkyy valkoisena tuolla kärjessä. 




Filerimokselta löytyy myös tämä suuri risti. Ristille johtavaa kujaa kutsutaan Kristuksen kärsimyspoluksi ja se symbolisoi siis tietä, jota Jeesus kulki ristiään kantaen. Vanhat kirjoitukset polun varrella kertovat samaa tarinaa. 

Risti on 18 m. korkea ja italialaisten rakentama ja ristiin voi kiivetä sen sisällä olevia kapeita portaita pitkin - näkymät ylhäältä ovat huimat. Tällä paikalla on aina ollut risti ja alkuperäisen ristin tiedetään olleen 30 m. korkea ja kivistä rakennettu. 
Ristin juurelta voi ihailla aivan mahtavaa auringonlaskua ja punaista aurinkoa, joka värjää ristin, maailman ja meren purppuraan. Kaikki on kuin tulessa. 
Seurueemme kuvattiin vasten punaista aurinkoa, mutta muuten olimme vain hiljaa - tyytyväisiä siitä, että elämme ja saamme olla yhdessä :) 













Filerimoksen asukkaita ovat myös riikinkukot. Niitä täällä on satoja ja niiden kummalliset huudot, muistuttvat kissan makumista, kuuluvat kaikkialla. Sulkia voi vapaasti kerätä muistoksi, niitä on kaikkialla. Itse tyydyin höyheneen - tuokoon se onnea ja Filerimoksen siunausta mukanani kulkien. 








Tähän päättyy siis Rodoksen retkeilyni tällä kertaa. Rakkauteni Rodokseen on rakkautta myös sen väreihin ja sävyihin, kiviin ja hiekkaan, kasveihin ja valoon. Värien ja materiaalejen puolesta voisin hyvin asua Suurmesterin palatsissa (hahaaa - en sen vaatimattomammin) ja kotini seurailee samaa värimaailmaa - murrettuja luonnonvärejä. 
En lennä koskaan Rodokselta pois ottamatta värejä ja tunnelmia mukaani. Siitä lisää ensi kerralla. 





Rouva siniharmaa on täällä jälleen pohdiskellut syntyjä syviä ja filosofoinut mielessään. Blogiystävän vakava sairaus vei hiljaiseksi pari päivää sitten ja muutenkin olen lueskellut blogituttavuuksien pohdintoja elämästä, myös siitä miksi kirjoittaa blogia. Lähes kaikkia blogin kirjoittajia kritisoidaan, ovat he sitten nuoria tai aikuisia. Monet pohtivat tuon tuostakin kirjottamisen lopettamista ja niinhän minäkin olen pariin otteeseen tehnyt. Onko ok kirjoittaa esim. vakavasta sairaudesta vai pitäisikö jakaa vaan kevyempiä ja iloisia asioita? 
Roosa-bloggaajathan saavat paljon kritiikkiä hekin, sillä positiivisuus ja energisyys, estetiikka ja sen sellainen ovat kuin punainen vaate määrätyille ihmisille....jotka jostakin ihmeellisestä syystä kuitenkin lukevat näitä good feeling-blogeja. 
Voiko kirjoittaa, vaikka kieliopillisesti tuleekin virheitä ja pilkut osuvat vikapaikkaan?  
Onko narisistista kuvata "päivän asuja" tai sisustusjuttuja? 

Luulenpa, että kritisoitavaa löytyy aina, jos sitä haluaa löytää! Niin tai näin, aina väärin päin!  Se ainoa turvallinen vaihtoehto tässä maailmassa on olla tekemättä yhtään mitään! Silloin voi käyttää aikansa esim. muiden arvostelemiseen ja heidän vikojensa etsimiseen, aika hassun paradoksaalista. 

Kuten monet muutkin blogin kirjoittajat, kirjoitan minäkin silkasta ilosta kirjoittaa ja kuvata. Kyse on harrastuksesta, joka tuottaa minulle hyvää mieltä ja toivottavasti iloa edes jollekin. Blogini ei ole, eikä tule olemaan, mikään supersuosittu ja fanitettu blogi, en ole itsekään sellainen, mutta minulle blogini tuottaa iloa ja hyötyä. Äidinkieleni kirjoitus ei ruostu niin pahasti, valokuvaaminen on lempipuuhaani, olen saanut tätä kautta monta kivaa tuttavuutta ja välillä tämä on ollut ihan puhdasta terapiaa - tapa saada asiat pois sydäntä painamasta. 
Rakastan sisustusasioita, ruokaa, maisemia ja olen parantumaton esteetikko - jaan näkemääni täällä muiden iloksi. 


Loppuun lätkäisen tällä kertaa "päivän asu"- kollaasin - ihan uhmallakin!!!
Olen viittäkymppiä lähestyvä nainen, ylipainoinen, paksureisinen, leveänenäinen. Kesän jäljiltä on hiuksissa jälkikasvua, kasvoissa ihottumaa ja ryppyjä ihan kilvan, ja asuni on arkinen...farkut, musta toppi ja tikkitakki. Ranteessa sentään kimaltaa ja vähän paidassakin - olenhan arkipäivän prinsessa. 
Mielestäni olen kuitenkin ihan ok ikäisekseni ja elämääni olen varsin tyytyväinen. Minulla ei ole suurta ystäväpiiriä, monille olen aika merkityksetön. Jotkut eivät voi minua sietää ollenkaan...olen tässä kuullut "viha"-sanankin, mutta sen pienen ystäväpiirini ja perheeni tiedän rakastavan minua :) 
Minulla ei ole huippu-uraa, enkä ole rikas, mutta viihdyn työssäni ja elän hyvin. Rakastan runsasta vapaa-aikaani, joka antaa mahdollisuuden kaikkeen siihen ihanaan, jota voin tehdä.....kiitos maailman parhaan aviomiehen! 
Ihmisenä olen yhä koululainen, mutta uskontoni on kiltteys ja oma peilikuvani oli tarkan itsekritiikin alla varsinkin viime keväänä. Joskus pitää ravistaa, että ajatukset saavat valoa ja uutta terveempää voimaa!  

Voin hyvin ja kirjoitan elämäni iloista (ja joskus suruistakin) blogia - päiväkirjaa ja toivottavasti joidenkin mielestä ihan mielenkiintoista arkikuvausta milloin mistäkin. 

Toivon, että te blogituttavat teette samoin ja jatkatte kirjoittamistanne. On ihanaa käydä työn jälkeen Irlannissa, seurata Suomeen paluumuuttaneiden arkea, saada ruokaohjeita ja sisustusideoita, lukea vakavistakin asioista ja elää mukananne. 
Kiitos teille kaikille :)





Tässä päivän asu ja tiedoksi muille ikäisilleni ylipainoisille, asu on NoaNoasta. Takki on Freequentin. 

Saako lähes 5-kymppinen täti laittaa asukuvia? Onko se ihan hölmöä ja narsistista? 
Miksi ihmeessä jakaa moinen asukuva? 

Itse en halua tätimuottiin vieläkään ja toivon, että satunnaiset asukuvani auttavat ikä-ja painotovereita siellä jossakin.  Tavalliselta naiselta tavalliselle naiselle :)

Ihailen kovasti Onnenhetkiä paratiisissa -blogin Teijaa, joka jatkuvasti laittaa kivoja asukuvia. Thanks! 



Että näin tällä kertaa :) Lainaan vielä vähän muumeja, ne kun ovat niin viisaita (Tove rules): 
"Tietenkin, heillä oli hämärässä hyvin paljon tekemistä. He puuhasivat aina jotakin. Ennen pitkää Muumipeikon äiti pistäytyi keittiön puolelta kellariin hakemaan teemakkaraa tai voita. Tai meni perunamaalle. Tai noutamaan puita. Joka kerran hän oli sen näköinen kuin olisi kulkenut aivan uutta tietä, joka oli hänen mielstään jännittävä. Mutta ei sitä koskaan tiennyt. Hän saattoi yhtä hyvin olla matkalla johonkin salaperäiseen hauskuuteen. Tai hän leikki itsekseen tai kuljeskeli vain ympäri ja tunsi elävänsä."

Aivan kuten minä mökillä tai missä vaan kamerani kanssa :) Love it!


Kiva, kun luit ja hyvää oloa teille kaikille :) 

Vi snakkes, Marianna

Kommentit

  1. Huisit kuvat ja mukavat jutut...Oikein hoikalta vaikutat kuvissasi mielestäni ja tätä mieltä aina täällä kammarissa että eläköön erilaisuus ja persoonat täällä blogimaassa kuten muuallakin :)

    VastaaPoista
  2. Tiedätkös Marianna kuinka ihana oletkaan! Näytät niin kauniilta aikuiselta naiselta, naiselta, jolla on hyvä olla. Positiivisuus loistaa iloisilta kasvoiltasi, olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet <3

    Kiitos kauniista kommentistasi liittyen asupostauksiini. Asupostausten kuvaaminen on tytsyn ja minun yhteinen kiva harrastus, vuorotellen kuvataan toinen toisiamme. Olen kaukana mallin mitoista, mutta tykkään kovasti seurata muotia, joten vaatteiden kanssa pelaaminen on minulle mieluista puuhaa.

    Mitä tulee noihin arvostelijoihin, niin sanotaanko näin kauniisti, että meitä riittää joka junaan. Ja ketä ei ennätä junaan mukaan, tulee resiinalla perässä :-) Tämän viisaan lauseen minulle opetti varamammani, mammoista ihanin.

    Sitten vielä tuohon satumaisen upeaan Rodoksen saareen. En lakkaa hämmästelemästä kuinka paljon mielenkiintoista katsottavaa sieltä löytyykään. Ihan ahmin silmilläni kuviasi, jotka ovat täynnä tunnelmaa.

    Olen löytänyt sinusta sielunsiskoni, toivottavasti olemme
    blogiystävät forever <3

    VastaaPoista
  3. Perhoslaakso on natti. Kavimme Rhodoksella viime vuoden maaliskuussa. Lahes koko saari oli viela kiinni, niinkuin se laaksokin. Kiipesimme uhmakkaasti portin yli ja ja vietimme ihanan iltapaivan luonnossa kavellen, ketaan muuta ei nakynyt. Ei ollut kylla perhosiakaan, mutta kevainen vehrea laakso puroineen oli tosi kaunis.

    VastaaPoista
  4. ihana postaus!

    Omalla tavalla ja tyylillä vain jatkaen, antaa muiden räksyttää, jos räksyttävät.

    VastaaPoista
  5. Ihania Rodoksen kuvia, söpöjä perhosia, tuo hehkuva aurinko on tosi vaikuttava.
    Hienoa, että olet sopusoinnussa itsesi kanssa ja osaat nauttia elämästä. Se jos mikä on kantava voimavara.
    Blogiasi on kiva lukea, jatka vain entiseen malliin

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset