Tuulta päin


Hyvää viikonloppua ja aloitetaanpa näin - Paula Koivunimen Kaiken antaneella :)
Siskoni on ihastunut tähän kappaleeseen, koska se muistuttaa häntä minusta ja täytyypä myöntää, että tämä kyllä "osuu ja uppoaa" joka kerta. 
Minä olen lentänyt aina tuulta päin.....aikoinaan kuin perhonen - nykyään ehkä vähän repaleisemmin siivin - ja luopunut olen, olenhan minä. Sieluni tumman äänen olen pukenut, no en ehkä lauluksi, mutta ainakin sanoiksi teksteissäni. 

Suomalainen iskelmä - niin tuttua ja turvallista kuunnella, joskus hieman huvittavaa, toisinaan itkettävää ja aina kodikasta. Hassuinta on, että täällä kaukana en ole ollenkaan niin "kronkeli" kuin mitä aikoinaan Suomessa asuessani - kukapa olisi uskonut, että minä vielä kerran liehutan lippua Suomi-iskelmälle?  Never say never päätee tässäkin asiassa ;) 
"Kuuntele sanoja, kuuntele sanoja".....tapasi eräs tuttavani Suomessa sanoa, liikuttui sitten itse kyyneliin ja lauloi mukana  - ihanaa!  

Musiikki lohduttaa, riemastuttaa, kannustaa ja on oikeastaan aina mukana elämämme eri vaiheissa. Kreikassa rakastan kreikkalaista musiikkia, bouzuoukin dramaattista menetetyn rakkauden valitusta ja intohimoa. Muistot nuoruudesta ovat niin ikään sävelissä ja sanoissa, hyvinkin voimakkaasti! Musiikilla voi välittää tunteita, joita muuten olisi vaikea kertoa. Sen mukana voi surra, mutta myös tanssia vimmastusti esim. voiton huumassa. Kukapa ei olisi edes joskus laulanut We are the champions  -biisiä?!

Abbaa lainatakseni: thank you for the music, the songs I'm singing. Thanks for all the joy they bringing. Who can live without it, I ask you in all honesty, what would life be without a song or a dance what are we....so I say, thank you for the music - for giving it to me <3 
Ja suomalaisesta iskelmästä kiitos sen tekijöille - vanhoille ja uusille :)


Olen viime päivät viritellyt syysloma- ja Suomi-tunnelmaa kuuntelemalla kotimaista musiikkia ja nyt odottelenkin vain lähestyvää matkapäivää!  Kaksi suurta matkalaukkua tärisevät jo...
Matkaseuraksi saan tällä kertaa nuoremman tyttäreni ja kohteenamme on ainoastaan Turku :) 
Kävelylenkki Ruissaloon ja Aurajoen rantaan, kotisauna, suomalaiset herkkuruuat, perhe ja ystävät - siinä odotuksen aiheet! Turkuun lennetään Tukholman kautta ja paluumatkalla piipahdetaan Kööpenhaminassakin (..ja shoppaillaan vähän). 

Täällä Stavangerissa eletään nyt ihan oikeaa syksyä. Aamuinen vesisade sai sadetakit päälle, niin minulle kuin koiruudellekin, vaikka täytyy myöntää sen tuntuneen aika mukavalta. Raikkaalta ja toistaiseksi vielä lämpimältä. Keskiviikon lenkki Stokkavannetin ympäri (reilut 8 km) tehtiin suureksi osaksi sateessa sekin, vaan eipä tuo haitannut ollenkaan.  Lenkkipolulla tuoksui metsä, moikatttiin lampaita, lehmiä ja sorsia ja nautittiin syysillasta. Lenkkien jälkeen on ihana piipahtaa saunaan (siis mun kompromissi infrapuna-sellaiseen) ja juoda taas pitkän tauon jälkeen teetä :)





Meillä on nyt edessä ihan rauhallinen mökkiviikonloppu. Viimeinen luumusato on korjattava ja tuntuu hyvältä lähteä maalle kahden "juhlistetun" viikonlopun jälkeen.




Vihdoinkin villaa ja kaikkea lämmintä. Harmaa toppi on H&M:stä - ihastuin hihoihin. 

Toi kirahvi on muuten ala-koulun viimeinen taideteos ja koristaa nyt puukoria. Mä olen tykästynyt siihen, eli se saattaa päätyä raameihin. 






Siis, hyvää viikonloppua ja tässäpä vielä yksi biisi, joka niin tuntuu omalta. 
Jälleen kerran, ei ehkä laulussa, mutta blogissa :) 






Nyt pullaa leipomaan :)

Vi snakkes, Marianna











Kommentit

  1. Täällä Suomessa tuli taannoin Yleltä 13 osainen "Iskelmä" ohjelma. Alkoi Dallapeen ajoista jatkuen aina Teräsniskaan. Ihan LOISTAVA sarja. Itsehän jäin sen johdosta koukkuun Carolaan ja Seija Simolaan... Opin myöskin roppakaupalla kaikkea uutta, loistava sarja!! En ole muuten varma, olisinko joskus sinulle mainostanutkin näitä...? Näkyi pitkään Areenassa, tuskin enään..
    I L O A Viikonloppuun! Täällä TUULEE!!

    VastaaPoista
  2. Ruissalossa oli eilen aikamoinen puhuri, mutta tammet edelleen vihreinä. lummelammessa kukkivat lumpeet ja kesäkukkiakin oli. Hyvää Turun matkaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset