Firenze - ti amo! Parte 2 / osa 2 (deler av dette på norsk)

Jatketaanpa sitten Firenzen ihailua ja tällä kertaa varsinkin taiteen merkeissä. 
Firenze on todellakin renesanssin kehto ja sen upeat galleriat ovat varsinaisia aarreaittoja. 
Firenze vaurastui nimittäin jo 1100-luvulla, varsinkin kangaskaupan myötä ja tämän seurauksena yleistyi myös pankkitoiminta. Rikkaat kauppiassuvut hallitsivat sekä pankkitoimintaa että kaupungin korkeimpia virkoja ja levittivät nopeasti pankkiverkostonsa myös muualla Eurooppaan ja pohjois-Afrikkaan. 
Italialainen oppaamme, Ida, kertoi korkojen olleen 100% luokkaa, mikä puolestaan rikastutti pankkiireja valtavalla vauhdilla! 
Tunnetuin pankkiirisuku oli Medicin suku, joka tuki kulttuuritomintaa ja varsinkin taiteilijoita, mm. Michelangeloa sekä Fra Filippo Lippiä. 

Uffizin galleria, joka valmistui 1581, rakennettiin Cosimo I de' Medicin toimesta suvun hallinto-/toimistorakennukseksi ( uffizi- toimisto) ja Medicin suku varastoi sinne taidekalleuksiaan, joihin he olivat valtavaa omaisuuttaan sijoittaneet.  Taideaarteet jäivät rakennukseen Medicin valtakauden päätyttyä ja museona Uffizi avasi ovensa ensi kertaa jo 1765. Mielenkiintoista on ajatella, että yleisö käyskenteli täällä jo silloin näitä upeita teoksia ihailemassa - se on kulttuuria se! Mieheni virnistelikin toteamalla: "meanwhile in Norway.....?" 

Täällä voi ihailla niin taidetta kuin itse rakennustakin, se kun varsinainen taideteos jo itsessään. Gallerian takana olevalta Piazza della Signorialta voi ihailla rakennuksen upeaa julkisivua ja aukiolla olevaa taidetta, mm. kopiota Michelangelon Davidista. Täällä voi nauttia espresson tai vaikkapa illallisen paikallisen viinin kera ja hengittää sisään vanhan maailman upeaa tunnelmaa & taidetta. 

Renesanssi haki ihanteitaan varsinkin antiikin Kreikasta ja sehän tekee taideretkestä renesanssiin mielenkiintoisen meille helleeni-ihmisille. Tuttuja elementtejä, symboleita ja antiikin jumalia. 
Tästä jatketaankin nyt kaksikielisesti, sillä tätä osaa on toivottu myös norjaksi:

Italialainen renesanssi katsoi antiikin Kreikkaan ja Roomaan inspiraatiota hakiessaan. Renesanssin taide juhlisti kauneutta ihmisen muodossa, usein alastomana. 
Kreikkalaisia vaikutteita näkyi Uffizissa kaikkialla. Renesanssi ihaili sekä raamatullisia että mytologisia aiheita , varsinkin Zeus ja Medusa ovat selkeästi näkyvillä mitä kreikkalaiseen mytologiaan tulee. 

Italiensk renesansse så til gjenstander i antikkens Hellas og Roma for inspirasjon. Kunst fra denne perioden feirer skjønnheten i den menneskelige form, og ofte viser naken fag. 
Det var lett å se gresk innflytelse i kunsten her i Uffizi og det er selvfølgelig spennende for oss som er interessert i den helleniske kulturen. 
Bibelske og mytologiske motiver dominerte i italiensk renesansse, spes. Zeus er veldig presentert her. Medusa dukker opp flere steder også. 






Neo-attic taidetta. 
Kreikkalaista marmoria - löydetty Roomasta.
Akaasialehdtien alla makaava naishahmo (ei näy ihan selkeästi tässä kuvassa) on tulkittu sekä Iphigeniaksi, Troijan Helenaksi ja Ajaxin raiskaamaksi Cassandraksi. Yleisin käsitys on kuitenkin se, että tämä Artemiksen näköinen naishahmo olisi Delphin oraakkeli ja miehet kreikkalaisia sankareita, jotka kuulevat oraakkelin neuvoa ennen Troijaan lähtöä. 

Neo attisk. Gresk marmor - funnet i Roma og bevart i Villa di Medici til 1780, etter det i Uffizi. 
Det har vært diskusjoner om den kvinnelige skikkelsen avbildet her. Noen mener det er Helena av Troya, noen mener det er Iphigenia, noen at det er Cassandra som ble voldtatt av Ajax, men de fleste mener at hun er orakel av Delphi og disse greske hjeltene hører på henne før de skal til Troya. 
Uansett - vakkert. 173 cm høyt. 






Pöytä Medicin-suvun maun mukaisesti. 

Et bord etter Medici-familiens smak :) De hadde god smak - hadde likt dette jeg også.










Kreikkalaiset jumalat edustettuna myös Aelius Caesarin rinnassa.
Gresk mytologi her også.


Så har vi Ariadne som sover, forlatt av Theseus og senere bruden til Dionysos (velger den versjonen jeg). Mannen min ler av dette og kaller meg nå Mariadne, da han sier at jeg ser akkurat sånn ut når jeg tar mine berømte 5 minutter på sofaen etter jobb hver kveld. Jeg må innrømme at jeg hviler i presis denne stillingen her (men holder toppen på da - lever ikke i renesanssen nemlig :) 

Sitten meidän nukkuva Ariadnemme, Theseuksen hylkäämä ja myöhemmin Dionysoksen morsian (valitsen aina tämän mukavamman version). Mieheni nauroi tätä ja kutsuu minua nyt Mariadneksi, koska näytän juuri tältä levätessäni kuuluisat 5 minuuttiani sohvalla töiden jälkeen. Myönnän lepääväni juuri tässä asennossa (tosin paita päällä, kun ei enää renesanssia eletä :)

Antiikin ja renesanssin naiskuva auttaa kyllä pitämään enemmän omastakin vartalosta. Nämä naiset eivät olleet luikkuja, vaan nykyisen käsityksen mukaan jopa lihavia, plus size models ainakin. Spinningistä ei tietoakaan :)




Michelangelon David löytyy Uffizisista kopiona ja aito David käytiin katsomassa Galleria dell' Accademiassa. Sama kauneusihanne, kuin antiikin Kreikassakin. Anatomisesti korrekti - Michelangelon veistosten tunnusmerkki.

Tämä vei hiljaiseksi ja ihan yllätyin sen vaikutuksesta meihin molempiin. Itseni tunnen ja osasin reaktiotani odottaakin, mutta mieheni liikuttuminen Davidin edessä tuli suurena yllätyksenä. Täällä oli suuri energia! 
Keskustelu jatkuu, onko tämä David ennen vai jälkeen Goljatin kohtaamista? 

Michelangelos David finner man som kopi i Uffizi. Den ekte og orginale står på Galleria dell' Accademia og må sees! Den følger antikkens skjønnhetsidealer, er anatomisk korrekt, hvilket er jo et kjennetegn for Michelangelons arbeid. 

Det var en sterk opplevelse å stå foran David på dell' Accademia. Jeg kjenner meg selv og visste at jeg kommer til å nærmest gråte, men at mannen min ble så rørt av å se David, det kom som en overraskelse. Sterk, veldig sterk energi her! 
Diskusjonen pågår, er dette David før eller etter han møtte Goliat? 
Hva synes dere?









David on 5m. korkea. Han er 5 . høy. 

Jatkan nyt suomeksi ja palataan vielä Uffiziin kuvien muodossa. Uffizissa on lupa kuvata, kunhan ei käytä salamaa. Jos vierailet, ota hyvät kengät mukaan :) 
Tässä kauneinta näkemääni:



Botticellin Spring noin 1477-1478.





Da Messinan Madonna and Child enthroned and two angels, noin 1470.





Bellinin Lamentation over the body of Christ noin 1500 - 1506.





Michelangelon The Holy Family with the infant St. John the Baptist know as the "Doni Tondo".
Kreikkalaiseen veistostyyliin maalattu. Tästä ostin pienen kopion joulupöydän koristeeksi. 







Delle Nottin Adoration of the child, noin 1620. 






Uffizin kattoja......näitä voisi katsella loputtomiin. Medici-nimi toistuu katoissa. 

















Upeaa nähtävää!



Käytännön vinkkinä Firenzeen halajaville pari asiaa. 
Kesällä täällä on kuuma ja valtava väenpaljous. Esim. Uffiziin saattaa joutua jonottamaan jopa 5 tuntia. 
Marraskuu ja joulukuun alku ovat kuulemma parasta aikaa matkustaa Firenzeen ja sen allekirjoitan. Jonot ovat lyhyempiä ja väkeä sopivasti. Pääsee paremmin katsomaan kaikkea, eikä tarvitse kulkea jonossa. 
Me tiedustelimme opastettua kierrosta Firenzen kaupungin turistipalvelusta ja pääsimme aamupäiväkierrokselle pienessä ryhmässä, eli tila-autolla viiden henkilön ryhmässä. Pienessä ryhmässä oli oikein mukavaa kiertää kaupunkia ja seuramme, kaksi amerikkalaista ja yksi espanjalainen + suloinen oppaamme Ida tekivät aamusta ikimuistoisen ja hauskan. 
Uffizissa olimme omin nokkinemme, mutta esim. Duomossa oli kiva saada opastusta. 
Me vältyimme sateelta, vaikka marraskuussa täällä voi sataa usein. Lämpötila oli päivisin 17- 20 astetta, yöllä noin 12 astetta. 

Toivottavasti piditte taidepostauksesta :)

Tässä vielä pari kuvaa tunnelmista:











Piazza della Signoria - söimme täällä ihanat pizzat ja ihailimme iltamaisemia.




Modernimpaa taidetta:





Ja sitten mun pieneltä kujalta löytämäni taideteos. Tämä meni kyllä suoraan sydämmeen, sillä tulkitsin sen siten, että vaikka tie olisi kaikkea muuta kuin sileä ja ympäristö kupruilisi, voi sydämmensä voimalla lentää minne vaan. Se on se meidän sisäinen voimamme, valomme!  Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi lempikuvistani <3 




Vi snakkes, 
Marianna (tai Mariadne)

Kommentit

  1. Upea kuvasarja kiehtovasta paikasta. En ole koskaan käynyt Firenzessä, mutta Roomassa olen ollut usemman kertaa pidemmän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooma on nyt omalla listalla, samoin Toscanan seutu ja ehkäpä joskus Sisiliakin. Maailmassa olisi niin paljon upeaa nähtävää ja joka paikkaan ei sentään ehdi, mutta oma sydämmeni sykkii kyllä voimakkaimmin juuri etelä-Eurooppaa kohden, on aina sykkinyt. Kreikalle uskollinen, vaikkakin Italiaan hullaantunut :)

      Poista
  2. Mukanasi kuljin ja nautin tekstistä ja upeista kuvista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos matkakertomuksista :) upeat kuvat! Itse en ole koskaan ollut Firenzessä, mutta olisi kiva joskus mennä! Italiaikävä nosti päätään... Arrivederci e buon fine settimana :)

    VastaaPoista
  4. Huikeita taideaarteita, tuo Firenze on kyllä näettävä ja
    koettava omin silmin!

    Hyvää itsenäisyyspäivää ja 2. adventtia <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset