Tuleehan tuolta se toinen päivä kun on kepeät askeleet

Kuuntelen Jennin "Suru on kunniavieras" biisiä, joka sopii hyvin jatkoksi HS:ssä tänään olleeseen artikkeliin onnellisuudesta. 

Psykiatri Antti Mattilan mukaan masennus kun parantuu usein paremmin elämänmuutoksilla kuin lääkkeillä  ja hän puhuukin siivoamisen elämää muuttavasta taiasta.
Hän pitää filosofin vastaanottoa Helsingissä ja hakee neuvoa varsinkin antiikin filosofeilta, mm. Epiktetokselta, jonka mukaan onnellisuus perustuu näkökulman vaihtamisen taitoon. 

"Se näkyy siinä, että suhtautuminen esimerkiksi maahanmuuttajiin on kovin ennakkoluuloista. Jos osaisimme vaihtaa näkökulmaa, solidaarisuus ja toisten auttaminen lisääntyisi ja keskustelukulttuuri kehittyisi. Hyvä elämä olisi yhä useamman saavutettavissa."

Näin toteaa Essi Lehdon haastattelema Mattila HS:ssa tänään. 

Sattuman sanelema juttu, mutta voin todistaa tämän edellispäiväisen tapahtuman kautta -  pieni pala omaa arkeani, mutta kultainen sellainen. 
Olemme nyt reilun viikon ajan eläneet  Je suis Charlie -ajassa! Me olemme järkyttyneet, surreet, kokeneet myötätuntoa, osoittaneet mieltä jne.  Terrorismi on pahinta vihaa, mitä maa päällään kantaa, siitä ei ole epäilystäkään, mutta miten suhtaudumme tämän kaiken keskellä islamiin ja muslimeihin - siinäpä vaikea kysymys.  Ikävä kyllä, terrorismi heittää synkän varjon islamin ylle ja Allahin nimeen tappaminen vääristää sen kasvot. On vaikeaa olla muslimi juuri nyt. 
Minulla on muslimiystäviä. Lapsillani on muslimiystäviä. Minun muslimiystäväni ovat hyviä ihmisiä, anteliaita, rakastavia, inspiroivia ja ystävänä kullan arvoisia. 
Islamista puhuttaessa ajattelen myös heitä. He ovat islamin oikeat kasvot. Minullakin on hetkiä, kuten viime viikon tapahtumia seuratessani, jolloin kauhistelen tätä "julmaa uskontoa", mutta sitten muistan ystäväni ja heidän islaminsa.

Yksi heistä oli edellispäivänä selvästikin suruissaan siitä leimasta, jonka he ovat saaneet. Hän jakoi fb:ssaan tuon tutun mustan ruudun, mutta siinä luki Je suis muslimipaholainen. Lisäksi hän totesi olevansa siirtolaismoskaa. 
Minun oli pakko kirjoittaa hänen seinälleen (siirtolaismoskaa kun olen itsekin), että hän, joka myös on vaikuttanut suuresti nuorimmaiseni varhaislapsuuteen, on kiitosteni kohde ja suuresti ihailemani ihminen. Päiväkoti-ikäisenä tyttäreni halusi jopa pukeutua hänen tapaansa huiviin, puhui hänestä yhtenään ja ihaili häntä suuresti. 
Ihminen, joka on monin tavoin aktiivinen, ajaa montaa tärkeää asiaa, tekee paljon töitä ja on ystävänä suurisydämminen, antelias ja kiltti ei voi olla moskaa, eikä todellakaan paholainen. Hänen islaminsa on hyvä, rauhaan ja rakkauteen perustuva uskonto. Kun ajattelen islamia, ajattelen myös häntä ja muita muslimiystäviäni. 

Tämä kommenttini hänelle sai valtavan vastaanoton ja tuntui, että nämä sanani olivat monelle tärkeitä kuulla. Pieni teko, suuri merkitys. Suurempi, kuin osasin kuvitellakaan ja osoitus siitä, miten pahalta yleistäminen ja leimaaminen tuntuvat. Onnellisuus ja hyvä mieli ovat usein pienestä kiinni, muutamalla sanallakin voi muuttaa paljon. 

Suomalaisena Norjassa olen jonkin verran vastaavaa yleistämistä kokenut ja joskus joutunut jopa puolustautumaan. Minä ja Matti Nykänen emme ole sama henkilö. Minä en käytä dopingia, enkä sitä hyväksy, vaikka suomalaiset hiihtäjät siitä kiinni jäivätkin. Minä en juo vodkaa. Meitä on viitisen miljoonaa yksilöä, me emme ole toistemme kopioita. 
Samaa koskee muslimeja. Kaikki muslimit eivät ole terroristeja tai fanaatikkoja. Itse asiassa, vain pienen pieni osa on. On niin valtavan tärkeää olla yleistämättä! 


Näistä omista ystävistäni voin vain todeta, että parempia ihmisiä saa hakea. He ovat rikastuttaneet elämääni ja olenpa saanut olla mukana niin häissä kuin kasteen tapaisessa juhlassakin. Olin tervetullut ja viihdyin, Imaami rukoili muuten minunkin puolestani. 

Olen ollut pari päivää taas todellakin sellaisella "vakavia ajatuksia" -mielellä. 
Palaan vielä Antti Mattilan "elämän siivoamis taikaan" hieman, koska olen omaa onnellisuuttani kovasti sen tiimoilta pohtinut. 
Mietin nimittäin sitä, että suurien muutosten (jotka ovat usein välttämättömiä onnen haussa) tekeminen on usein kovin vaikeaa. Tuttu helvetti on jotenkin turvallisempi kuin tuntematon mahdollisuus. Siksi jäämme työpaikkoihin, suhteisiin ja olotiloihin, joissa emme ole onnellisia. Mitä suurempi muutos, sitä suurempi pelko. Kun tähän vielä lisää velvollisuudentunteen, rutinoituneet tavat jne. , ei muutoksia noin vain tehdäkään. 

Omaa onneani syödä nakertaa ikävä. Se on aina läsnä. Joskus se on taka-alalla, siedettävä ja kurissa, toisinaan taas aivan hurjan voimakas, kurkkua kuristava ja kyyneliä silmiin puristava suru. Samalla koen huonoa omatuntoa siitä, että itkeä tuherran kaiken hyvän keskellä. 
Kaksi maata, kaksi ryhmää rakkaita.....tätä sotkua ei niin vain siivota pois. 
Keskustelimme juuri tästä ongelmasta suomalaisen ystävättäreni kanssa kahvilatreffeillämme ja koemme molemmat näitä samoja tunteita. Onnea on kuitenkin se, että saa surunsa jakaa - ja samalla puolittaa! 

Suru on minulle kunniavieras ja Jennin biisi hyvä kuunnella silloin, kun ikävä on kylässä. 
Syötän ja juotan vieraani, lähetän sitten mäkeen ja sieltähän se tulee, se toinen päivä kun on kepeät askeleet. 

Epiktetoksen filosofiaan aloin jo perehtyä ja pidin siitä, eli oma siivoamiseni käynnistyi heti. 

Älä vaadi, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä toivot, vaan toivo niiden tapahtuvan niin kuin ne tapahtuvat. Silloin elämässäsi vallitsee rauha. (Epiktetos)

Tässä ehdoton lempparini, joka löytyi heti! 

Näillä ajatuksilla tänään <3 Loppukevennys on sisustusta ja sitten ihan hatusta, eli hiuksiin liittyvä kysymys (kepeät askeleet tulevat jo taas).


Ensin sisustamaan - se keventää mieltä aina!
Sohva on saanut nyt toisenkin uuden tyynyn. Barfotan TODAY IS MY FAVORITE DAY -tyyny ja Bloomingvillen tyyny ovat nyt vanhojen paljettityynyjen kaverina. Sohva piristyi vähän uusien tyynyjen myötä. 










Ostin eilen kunnon kimpun tulppaaneja ja kirsikanoksia, jotta edes täällä sisällä olisi kevään tuntua. Ulkona myrskyää tauotta, joten keittiön primulat ja uudet tulokkaat piristävät mieltä. Naapurin kukkapenkissä oli kyllä jo pieniä kevätkukan alkuja, taisivat olla krookusta, mutta jatkuva myrsky, rakeet, salamat, tuuli ja sade eivät juurikaan riemastuta Norjan rannikon kulkijaa.





Ja sitten se hiusjuttu.........minä täytän kohta jälleen ne kuuluisat 24 (+ vähän) vuotta. Hiukseni ovat juuri nyt aivan liian pitkät, jälkikasvukin hurjimillaan ja tarve tehdä jotakin on suuri!!!
Ponihäntä ei enää istu, niska ja kaula kun ovat jo vanhemman naisen ja ponnari siksi jotenkin pielessä. Töissä olen muutamana päivänä pitänyt ponihäntää, mutta ei.....ei se vain.....



 Tämä saattaa olla viimeinen ponnarikuva minusta ;) Ikä muuttaa tällaisetkin asiat. 




Hiusten pituus on toinen ongelma. Ne ovat juuri nyt aivan liian pitkät, mutta lyhyt malli ei innosta sekään. Olkapäille? Polkkis?
Hiusteni oikea väri on "maantienharmaa" ja vaaleita raitoja olen harrastanut sitten teini-iän. Tällä hetkellä raitojen hyvä puoli on se, että ne peittävät harmaat, joten luulen  pysyväni raidoille uskollisena vielä jatkossakin. 

Seuraava kuva on puhelimella otettu ja muutettu ohjelmalla mustavalkoiseksi. Katsokaapa miten jälkikasvun harmaat näkyvät.......krääks.....Tässä näkyy myös tuo pituus, josta ajattelin napata aika lailla pois. Kampaajalla käynti on täällä niin kallista, että jälkikasvu pääsee aina aika pitkäksi. Leikkaus + raidat maksoivat viime kerralla 2100 NOK:ia. 

Mitä ehdottaisitte? Otan mielelläni ajatuksia vastaan :) 
Ihan lyhyt ei tule kysymykseenkään - kaksi kertaa olen kokeillut, enkä tykännyt.





Soitanpa vielä kerran tuon Jennin kunniavieraan ja koetan sitten keventää ajatuksia, askeleita ja ikävää. 

Voikaahan hyvin ja muistakaa siivota tilaa onnelle :)

Vi snakkes, Marianna



Kommentit

  1. On muitakin vaihtoehtoja kuin ponnari :) Latvoista jonkin verran niks naks ja uusia juttuja kokeilemaan :D

    Kirjoitit kauniisti islamista.

    Ja tuo onnellisuus ja tasapainoilu. Se on välillä niin vaikeaa. On vain annettava itselleen lupa kaikenlaisiin tunteisiin...vaikka raskasta se välillä onkin potea ikävää.
    Ja niin kauniita kuvia taas! :)
    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteita on niin vaikeaa kontrolloida, vaikka järjellä koettaakin ajatella. Tunteet ovat aitoja, sydämmen ääni :) Hiuksista vielä sen verran, että jonkinlaista polkkista ajattelin, mutta vähän pidempää. Ponnari onkin vähän tylsä, kenties sitä ei tarvitse jäädä kaipaamaan.

      Poista
  2. Se on kumma, kuinka kaikki islamilaiset niin mielellään niputetaan samaan nippuun. Jos miettii kristittyjä, niin kyllähän senkin määritelmän alta löytyy monenlaista näkemystä ja monen kristityn ajatusmaailma on valovuoden päässä omastani… Hienoa, että uskaltauduit julkisesti puolustamaan ja kiittämään ystävääsi, sitä tarvitaan enemmänkin!

    "Tuttu helvetti on turvallisempi kuin tuntematon mahdollisuus", just noin se usein on. Hyvin sanottu :).

    Ja sitten hiukset. Mullakin on ikää ja yhtä pitkät hiukset kuin sulla. Itse käytän nykyään aika usein sellaista "sotkunutturaa" niskassa. Pyörittelen sen hiusrenksulla ja tarvittaessa tuen vähän pinneillä - usein sitäkään ei tarvitse. Tai sitten laitan ponihännän sellaisella leveällä soljella ja vähän ylemmäksi. Auki en osaa hiuksia pitää. Jotenkin tuntuu, että kun naama alkaa iän myötä väkisin vähän "roikkua" niin hiuksia pitää vetää mielummin ylöspäin, tulee muuten liian valuva yleivaikutelma :D. Mutta nämä riippuu tietysti kasvojen mallista. Mulla on ollut useinkin lyhyet hiukset, mutta koska ne vaativat erittäin hyvän kampaajan ja tiheitä kampaamokäyntejä, tämä pidempi malli sopii elämäntilanteeseeni paljon paremmin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, naama roikkuu ja hiukset vievät sitä vielä lisää kohti maata. Näin talvella tilanne on ihan pahin, kun talvihiukset ovat jotenkin niin elottomat ja kasvot kalpeat. Pidemmät hiukset ovat kuitenkin edullisemmat ja ainakin täällä Stavangerissa saa kampaajalla maksaa itsensä kipeäksi. Jonkinlainen polkkis lienee ratkaisuni....katsotaan mitä tulee :)

      Poista
  3. Tuo Jennin kappale on tuttuakin tutumpi ja hyvin läheinen itselleni. Kuuntelin sitä viime vuonna, kun oli vaikeaa, oli surua ja luopumisen tuskaa. Niin se vaan on, että kepeät askeleet tulivat jossain vaiheessa taas takaisin. Siihen luotin, kun kappale soi juoksulenkillä korvanapeista ja itku puristi kurkkua.

    En jaksa enkä pysty ymmärtämään minkäänlaista uskonnon nimissä tehtyä väkivaltaa. Aivan käsittämätöntä, että julmimmat murhenäytelmät tässä maailmassa tuntuvat aina liittyvän uskontoon. Jotain on pahasti pielessä jossain... kun vaan tietäisi missä? Tästä kaikesta kärsii valtava joukko tavallisia ihmisiä, jotka haluavat elää tavallista elämää ja olla rauhassa oman uskonsa kanssa, surullista.

    Hiusdilemmaa pukkaa kuule täälläkin, kampaaja pitäisi varata, että saisi itsestä taas edes vähän siistimmän näköisen ja jotain muutakin väriä kuin tämä perisuomalainen maantie...
    oletkos kiskasn kokeillut lyhyempää rikottua polkkamallia, jossa hiukset on sivusta pidemmät kuin takaa?? :)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea käsittää kaikkea väkivaltaa, sillä kaikki uskonnothan opettavat rauhaa, rakkautta ja tuomitsemisen jättämistä suuremman käteen. Maailman ongelma tuntuvat olevan vallanhimoiset miehet. Kaikkien ongelmien takana on aina joku mies, jolla on halu maailmanherruuteen ja muiden alistamiseen. Naisten maailmassa ei tapettaisi, sillä pelkkä selän takana puhuminen riittäisi ;) "Ranska on sitten olevinaan, kuvittelee olevansa parempi kuin muut, Saksa on sitten b......, aina puuttumassa muiden asioihin, Kreikka on taas shoppaillut liikaa, Ruotsi flirttailee kyllä kaikkien kanssa....." ja sitä rataa. Tuli vain tällainen hauska ajatus näin aamutuimaan mieleen. Varaan tänään kampaaja-ajan ja tuo sinun rikottu polkkamalliehdotuksesi on listalla :) Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Viisaita sanoja kirjoitat ihmisten niputtamisesta!

    Minulla on myös pitkät hiukset, joiden kanssa on ihan sama juttu. Minulla on kiva kampaaja, jonka suosituksesta hiukset leikattiin olkapäille ja malli on suoraan leikattu takaa ja sivuista lyhyempi. Pysyy kivan näköisenä pitkään ja hiuksia voi pitää auki.

    VastaaPoista
  5. Sen olen nyt päättänyt, että pituudesta saa lähteä paljon, ehkäpä juuri olkapäille mietin minäkin. Minulla on todella paksut ja raskaat hiukset (eivät ollenkaan pohjoismaalaiset), joten niissä on haastetta. Kerroksittain leikkaaminen keventää niitä. Hyvää viikonloppua Sussi :)

    VastaaPoista
  6. Kampaajalle varattu aika :D Nyt tulee muutosta!

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoisia aiheita sinulla! Olipas mukava eksyä blogiisi :)

    Saman tyyppisiä mietteitä minullakin Islamista. Muutamilla reissuilla on tullut tutustuttua aivan upeisiin muslimeihin, Ihmisiin isolla iillä. Ihan sydänalasta ottaa, kun ajattelee miten väärään lokeroon "yleinen mielipide" on laittanut koko porukan, vaikka niitä pahoja on vain minimaalisen pieni osa. Suuri sääli ja harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne Taru :) Tervetuloa! Tuntuu ihan pelottavalta ajatella tilanteen mahdollista kärjistymistä täällä Euroopassa ja sitä, kuinka monet ihmiset siitä tulisivat kärsimään. Ihminen on oppinut hyvin vähän historiansa aikana, ikävä kyllä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset