Finske fruer viikonloppumatkalla Nedstrandissa - saaristoidylliä parhaimmillaan

Jälleen kerran on todettava, että Norja on kaunis maa ja sen saaristokylät kuin koruja menneeltä ajalta. 
Olemme nimittäin viettäneet finske fruer-kokoonpanolla aivan ihanan viikonlopun hurmaavassa Nedstrandissa. 

Nedstrand sijaitsee Tysværin kunnassa ja vakituisia asukkaita siellä on noin 240 (laskenta vuodelta 2014). 
Kesällä väkimäärä toki kasvaa turistien ja mökki-ihmisten johdosta, mutta rauhallista ja idyllistä täällä on silloinkin. Paikka on varsinkin ulkomaalaisten turistien suosima lomailukohde, sillä täällä voi kokea ihan kirjaimellisesti kappaleen kauneinta Norjaa. 
Me olemme niin onnekkaita, että yhdellä meistä finske frueneistä on täällä loma-asunto (jonne saimme kutsun) ja mikä voikaan olla ihanampaa, kuin matkustaa tyttöporukalla meren äärelle suomalaista äitienpäivää juhlimaan :) 

Lauttamatka Stavangerista tänne on hurtigbåtenilla nopea - noin tunti, mutta lauantaina hurtigbåtenia ei reitillä ollut ja rouvat saivatkin siksi matkata aika lailla pidempään. 
Reittimme kulki ensin hurtigbåtenilla Finnøylle ja sieltä autolautalla Nedstrandiin. Tähän käytimme lähes neljä tuntia ja taivaalta tuli koko matkan vettä ihan kaatamalla. Maisemia emme juurikaan päässeet ihastelemaan, mutta hauskaa oli ja sade teetti minulle lähtösatamassa iloisen ostoksen - keltaisen sadetakin :D





Perillä meitä odotti ystävättäremme ihastuttava loma-asunto, lasit kuplivaa ja herkullinen päivällinen (kreikkalaisin tunnelmin). Suomalaista puheensorinaa ja musiikkia, ystäviä ja hyvää tunnelmaa - siinä illan ohjelma ja sadekin meni menojaan luoden taivaanrantaan ilta-auringon värjäämän sateenkaaren ja satumaisen tunnelman.

Illan kakku oli vadelmajuustokakku ja taatusti yksi parhaimmista ikinä maistamistani kakuista. Sen oli leiponut emäntämme miehen mummo :)
































Äitienpäivän aamu valkeni aurinkoisena ja kauniina. 
Me herkuttelimme shampanja-aamiaisella ja kahveilla parvekkeella - 5 äitiä ja 1 nanny - kaikki tämän hemmottelureissun täysin ansainneena!

Sightseeing kävelyretki Nedstrandiin oli suorainen matka kauneuteen ja saariston uinuvaan aikaan. 
Vien teidät sinne kuvamatkalle: 













































































Pienen putiikin ikkunassa havaittua.




Piipahdimme myös eräällä rannalla (laskuveden aikaan) outoja ilmestyksiä kuvaamassa. 
Kyseessä on Arenicola marina, eli rantamato / fjæremark. 
Sen jätökset muistuttavat spaghettia ja reiät hiekassa ovat sen kaivamia. 
Tässä taidetta rannalta:











































Kotiin matkusti joukko onnellisia rouvia :)
Siispä vielä tätäkin kautta kiitokset iki-ihanalle emännällemme, hänen wingmanilleen nannylle ja koko matkaseurueelle. 

Viimeisiä ottamiani kuvia loma-asunnon ikkunasta - aika makeeta täällä Norjassa, eikö vaan? 



Eli, jos Norja kiinnostaa, kannattaa tulla lomalle ja piipahtaa Nedstrandissakin (muista ottaa sadetakki mukaan). 


Vi snakkes, 

Marianna


Kommentit

  1. Upea rentoutusreissu teillä leideillä on ollut ja ansaitusti. Ihanaa! Tuollaisia irtiottoja arvostaa ja muistelee pitkään. Ja voi huokaus sentään noita sun kuvia, Marianna! Mä rakastan noita rappioromanttisia taloja, ovia, ikkunoita.... <3
    Ihanaa toukokuun viikkoa sinne, ystäväin!

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä mykistyn...mikä ihana reissu ja mitkä puitteet, no huh huh! Mikä rikkaus ystävät ovatkaan <3 Marianna, olet lahjakas valokuvaaja, sinun kuvasi ovat tunnetta täynnä <3

    Meillä on täällä Suomessa tynkäviikko, torstaina on helatorstai ja muksut saivat perjantainkin koulusta vapaata, joten edessä on pitkä viikonloppu mökillä, ihanaa!

    Kuule, lähettäjän minulle kotiosoitteesi teija.hakula@gmail.com, niin laitan sulle pienen ylläripyllärin postiin :))

    Kesäkukkien tuoksuista toukokuuta!

    VastaaPoista
  3. Siis lähetäthän 😊 Voi vitsi tätä IPadia, ärsyttävää tuo ennakoiva syöttö, mitenköhän sen saisi pois päältä?

    VastaaPoista
  4. Teillä ON NIIIIIIIIIIIIIIIIIIN KAUNISTA siellä, en kestä!

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää. On siellä niin upeaa. Tuollaiset ystävyys- kutsut on niin parhaita. Herkkuja teillä ei siellä näytä puuttuvan :)
    Kyllä olis mahtava tulla kesällä sinne norjaan. Siskoni perhe on päättänyt vuokrata asuntoauton ja lähteä norjaan, ole kateudesta vihreä!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana kertomus kuvineen :) I like!

    VastaaPoista
  7. Voi taivas mikä paikka - ihan kirjaimellisesti! Rakastan merta ja tuollaisia maisemia - ja ystävien kanssa vietetty herkutteluhöpöttelyviikonloppu on aivan parasta. Kuvasi olivat niin upeita, että tuntui kuin olisi itse ollut mukana reissussa. Voin uskoa, että olette olleet viikonlopun jälkeen onnellisia rouvia. Tuo paikka täytyy ehdottomasti laittaa mieleen!

    VastaaPoista
  8. Onpas tosiaan kaunista. Ja ne tarjoilut. Joskus vielä pitää päästä Norjaan.

    VastaaPoista
  9. Mykistävän upeita kuvia ja mitä rappio-romantiikkaa <3
    Hiekkataide jota mato on tehnyt, kuin hiekkaan sotkettua spagettia, aikas hienoa :)
    On teillä ollut ylellinen ja hieno päivä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset