Keveitä ostoksia ja painavaa asiaa

Minä piipahdin tänään vaateostoksilla, vaikka varsinainen suunniteltu ostettava olikin ihan jotakin muuta. 
Tyttäreni osallistuu nimittäin viikonloppuna "abien" landstreffeille, jotka järjestetään paikallisessa huvipuistossa ja sinne oli ostettava hälytin (raiskaushälytin). Nämä tuhansia nuoria keräävät tapahtumat eivät ole yksistään mukavia, sillä raiskaukset varjostavat juhlintaa ja tyttöjä on viime viikkojen aikana raiskattu mm. heidän käydessään wc:ssä. 

Poliisi on huolissaan tilanteesta ja asenteista, jotka ovat kehittymässä varsin ikävään suuntaan. Abien biisit ovat tänä vuonna niin tyttöjä alentavia, ettei niitä voi tässä edes lainata, mutta ajatus on, että tytöt on tarkoitettu vain yhteen asiaan...:(

Lehdessä oli tänään monta artikkelia asiasta ja järkyttävintä oli lukea aikuisten miesten kommentteja asiaan. 
Monen mielestä (toivon todellakin, että kyseessä olivat trollit) raiskaus on aina naisen oma syy ja moinen meteli asiasta on feministien kailotusta, jota he eivät jaksa kuunnella. Naiset flirttailevat, ovat humalassa, haluavat kuitenkin......tätä rataa olivat miesten ajatukset. Ihan vatsaan koski, kun niitä luki :(





Surullista ja erittäin huolestuttavaa. 

On niin väärin, että tytöt ja naiset joutuvat jatkuvasti pelkäämään miehiä, sillä maailma on todellakin yhtä paljon naisten kuin miestenkin. 
Kuvittelemme usein, että täällä Pohjolassa on jotenkin parempaa ja turvallisempaa, mutta riisuttu totuus on, että tytöt saavat pelätä täällä aivan yhtä paljon, kuin sisarensa esim. Intiassa. 
Lähes jokainen tuntemani nainen on joskus ollut tilanteessa, jossa hän on pelännyt miestä. Verbaalinen ahdistelu, fyysinen ahdistelu, uhkailu, nimittely ja jopa takaa-ajaminen kuuluvat monen naisen ikäviin muistoihin. 
Miesten ei tarvitse pelätä naisia ulkona liikkuessaan. En tunne yhtään miestä, jolla olisi moinen kokemus muistoissaan. Miesten ei myöskään tarvitse käyttää rahaa hälyttimen ostoon festivaaleille tai muuhun vastaavaan tapahtumaan lähtiessään.

Tytöt lähtevät landstreffeille vähän "sekä-että-tunnelmissa" ja totesivat tänään, että pelko on tällä hetkellä vähän suurempi kuin ilo. Hälytin ja "ketään ei jätetä"-sääntö ovat mukana matkassa ja toivoa sopii, että landstreffeistä jää kaikille vain ja ainoastaan hyvä muisto. 

Paikallislehti kehoitti vanhempia puhumaan poikiensa kanssa, sillä tyttöjä raiskanneet pojat ovat kaikki olleet tavallisia, poikaporukoissa varsin suosittuja poikia. Asenteissa on siis vakavaa vikaa, mistä se sitten johtuukin. 
Alkoholi ei paranna asiaa ja kun paikalla on tuhansia nuoria, on valvominen ja järjestyksenpito vaikea tehtävä. 



Sitten vähän iloisempaa asiaa....



Tänään on ollut sateinen ja tuulinen päivä, vaikka aurinko muutaman kerran pilvien takaa kurkistikin. 








Pionit ilahduttavat taas ja niitä on ihan pakko ostaa kotia kaunistamaan. Varsinkin sadepäivinä ne luovat kesäfiilistä sisällä ja tuoksuvat niin aahh......hurmaavilta. 
Miten ne voivatkin olla niin kesäisen ja herkän kauniita?













Tänään oli pakko ostaa jotakin muutakin :) Aivan ihanat jalassa ja niin sopivasti säihkyvät.  Ostin nämä liikkeestä, joka oli täynnä MK:n kenkiä...toinen toistaan ihanampia, eli sinne mennään useampaan otteeseen. 














Lisäksi ostin uuden kotelon solbrilleneille ja muutaman vaatekappaleenkin. Toppi on Lindexistä ja ajattelin sitä valkoisten farkkujen kaveriksi. Housut ovat "kalsarihousut", kuten äitini niitä kutsuu, mutta mukavat kesän työpäiviin. 





Uusi kesätoppi on NoaNoasta :) 
Ja kamerapelle kuvasi sen peilin kautta! 





Agfailen taas :D













Sade piiskaa tänään ikkunaan, mutta luonnossa tapahtuu joka päivä. Syreeni on jo tässä vaiheessa (tämä on mökiltämme).






Ja päärynä kukkii kohta. 
Eilen huomasin alppiruusunkin jo kukkivan :)







Ostoskassit pullollaan....







Kaupungilla kukkii ja ensi viikolla juhlitaankin taas Norjan kansallispäivää. 
Toivottavasti sää tästä paranee, sillä me saamme ensi viikolla vieraitakin - ihan Suomesta asti! 





Hyvää viikonloppua kaikille :)

Vi snakkes, 
Marianna

Kommentit

  1. Raiskaushälytin! Järkyttävää, että maailma on mennyt tähän pisteeseen. Ainahan on pitänyt olla varovainen, mutta on oikeasti hirveää, että pelko omasta koskemattomuudesta vie noin suuresta ja tärkeästä päivästä ison määrän iloa pois.

    Mutta ihania maisemia ja kuvia sinulla - ja nuo Espat... ♥ Kivaa viikon jatkoa ja tyttärelle onnistunutta, turvallista ja hyvällä tavalla ikimuistettavaa juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan, että juhlista jää kaikille kiva muisto.

      Tuntuu todellakin siltä, että asenteet ovat menossa huonompaan suuntaan ja rajat eivät ole kaikille pojille ihan selvät. Viihde on nykyään hyvin väkivaltaista tai sitten seksuaalisesti väritettyä ja tuntuu, että tämä aiheuttaa osalle vaikeuksia rajojen suhteen.
      Ikävää ajatella, että ne raiskaukset joista kuulemme, ovat vain jäävuoren huippu. Lukemistani artikkeleista sai sen kuvan, että miesten mielestä esim. humalassa sammunut nainen on vapaa käytettäväksi ja syy on hänen itsensä. Abilauluissa lauletaan kuitenkin esim. tyttöjen juottamista tajuttomuuteen ja sitten "huoralaan" viemisestä.

      Kotibileet ja deittiraiskaukset ovat yleisiä ja monet niistä rajatapauksia.
      Miten raiskaus määritellään? Psykologin mukaan ei riitä, että sanaa EI ole sanottu.
      Selkeä KYLLÄ on ainoa vihreän valon merkki, siinä on raiskauksen raja.



      Poista
  2. Tulin vastavierailulle ja ja päätin jäädä vähän pitemmäksi aikaa;)
    Aika hurja tuo raiskaushälytin - ja häpeä tuo miesten suhtautuminen raiskaukseen!
    Abijuhlien pitäisi olla iloinen juhla - ja tuollaisena se ei sitä taatusti ole. Alkoi itseäni mietityttämään, miten paljon esim. meidän abiristeilyillämme näitä raiskauksia tapahtuu - ja vaietaanko niistä? En usko, että norjalaiset nuoret miehet kovin paljon meidän suomalaista eroavat. Ja juomatavat eivät täällä ole varmaan yhtään siivommat. Huh - kyllä tätä elämää eletään vielä monessa kohtaa liiaksi miesten ehdoilla! Enkä sano enempää, alkaa niin sapettamaan - juuri uudessa valitussa eduskunnassa sai eräs kansanedustajanainen kokea häirintää - mutta hänpä nostikin kissan pöydälle!
    Kivoja ostoksia olet tehnyt - tuo NoaNoan paita on ihana - ja nuo espat!
    Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikonloppua sinullekin :) Kiva, kun tulit ja jäit <3
      Kuten jo totesinkin, monet raiskaukset jäävät tulematta esille. Raiskaus on aina uhrille kova paikka ja häpeän tunne suuri, varsinkin jos alkoholilla on ollut osuutta asiaan.

      Maailma on yhä miesten - sodat, terrorismi, väkivalta,
      raiskaukset, ihmiskauppa...miesten maailma.

      Tämä saa todellakin vihaiseksi ja surulliseksi. Maailma on naistenkin ja meillä pitäisi olla oikeus elää pelkäämättä toista maapallon asukaspuoliskoa!

      Poista
  3. Järkyttävää, mihin maailma on menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mukavaa ollenkaan!
      Hyvää viikonloppua nyt joka tapauksessa :)

      Poista
  4. Naisiin kohdistuvan väkivallan on loputtava! Onpa ikävä kuulla, että ahdisteluun joudutaan puuttumaan siellä Norjassa noin järein asein. Toisaalta hyvä kun puututaan, jos sillä voidaan estää yksikin raiskaustapaus.

    Iloisempia aiheisiin. Olet tehnyt ihania vaatehankintoja. Itsekin olen haaveillut tuollaisista kirjavista kesähousuista, ne ovat supertrendikkäät!

    Tiedätkös mitä Marianna, minusta me olemme hieman samannäköisiä. Oletkohan kauan kadoksissa ollut serkkuni :))

    Iloista äitienpäiväviikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa tietää vaikka olisinkin :) Meillä on molemmilla juuremme siellä Karjalassa!
      Saa nähdä mitä äitini "kalsarihousuista" tykkää, kun tulevat tänne viikolla, mutta itse olen ihastunut niihin jo hurjasti.
      Oikein hyvää viikonloppua ja äitienpäivää sinulle Teija <3

      Poista
  5. Minulla oli aikoinaan Lontoossa pieni hiuslakkapullo käsilaukussa. Joskus meni töissä niin myöhään, että oli jo pilkkopimeä. Koskaan en joutunut sitä käyttämään, eikä muutenkaan mitään ikävää tapahtunut. Hurjalta tuo meno kuulostaa.
    Meillä on satanut hela viikonloppu, enkä ole tehnyt juuri mitään kuin ollut vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi tänään kaatamalla, mutta onneksi päivä kului töissä, joten eipä tuo haitannut. Lauantainakin satoi kaatamalla, mutta sunnuntai oli kaunis.
      Tyttöjen juhlat menivät hyvin - helpotus :) Vartijointia ja kameroita oli entistä enemmän, joten tytöt kokivat olonsa turvalliseksi. Luin lehdestä, että muutama "juttu" on poliisin tutkinnan alla, mutta muuten kiittivät nuoria fiksusta käytöksestä ja menosta.
      Hyvä nuoret :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset