Voi joudu jo armas aika ja suvi suloinen!
Kestosade koettelee kärsivällisyyttä, pisarat alkavat jo ärsyttää ja aurinkoa on ihan valtava ikävä!
Keltainen sadetakki ei todellakaan ollut mikään turha ostos - se lieneekin sitten se ainoa hyvä puoli tässä ikisateessa.
Maa täällä rannikolla on nyt niin märkä, että puutarhan nurmikkokin tuntuu suolta jalkojen alla :(
...ja meidän hieno suunnitelmamme mökkikesälomasta alkaa sekin pikkuhiljaa arveluttamaan - katseet ovat viime päivinä kääntyneet kohti eteläisimpiä vaihtoehtoja!
(Turku on muuten mukana kilpailussa sekin).
Kesävaatteilla ei siis ainakaan vielä ole täällä meren tuntumassa mitään käyttöä ja osa kaupungin liikkeistä on jo aloittanut kevätmalliston alennusmyynnit. Vaatteet kun koristavat kauppoja ja ihmiset kulkevat talvisissa tamineissaan.
Huonot ajat ja huono sää ovat huono kombo kauppiaille ja moni pienyrittäjä on varmasti huolissaan tulevasta.
Öljyalalla menee yhä vain huonosti ja ihmiset menettävät työpaikkojaan. Ostovoima heikkenee ja kauppa ei käy.
Stavangerin rehvastelu on nykyisen tilanteen johdosta rauhoittumassa ja maltillinen, vähän varoivaisempi eläminen on palaamassa kaupunkiin.
No, alennusmyynnit ovat kuitenkin kivoja ja hellemekkojen odottaessa kaapissa kesää, on ihan ok ostella kevätmalliston asuja :)
Minä piipahdin eilen NoaNoassa ja Lindexissä ja olen oikein tyytyväinen löytämiini työasuihin (nätti se pitää romukauppiaankin olla).
NoaNoassa oli 20% alennukset jo vaikka mistä, mm. alla olevasta kuviollisesta topista.
Kesäfiilistä on yritettävä hankkia kaikin tavoin ja tällä viikolla se tapahtui mm. raparperin avulla. Raparperiaika on ainakin kesää ja hyvää teki mieli, joten lähdin Kinuskikissan sivuilta ohjeita etsimään.
Löytämäni ohje oli kovasti kehuttu, eikä suotta, sillä tämä raparperi-rahkakakku on aivan ihana!!!
Kaikki ainekset oli helppo löytää täällä Norjassakin:
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
Puolikkaaseen pohjataikinasta:
200 g vanilijajugurttia
1 muna
Täyte:
n. 7 dl raparperinpaloja
2 prk / noin 400 g vanlijarahkaa
1/2 dl sokeria
2 munaa
Pinnalle:
puolet pohjataikinasta
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sulata margariini ja sekoita joukkoon.
Jaa seos kahteen osaan. Sekoita toiseen puolikkaaseen vanilijajugurtti ja muna ja kaada se voidellun, korkeareunaisen piirakkavuoan päälle (käytin irtopohjavuokaa).
Leikkaa raparperit paloiksi ja levitä pohjan päälle.
Sekoita vanilijarahka, sokeri ja munat keskenään ja levitä raparperipalojen päälle.
Ripottele päälle toinen puolikas pohjataikinasta muruiksi.
Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 40 min.
Tarjoile jäähtyneenä vaikkapa kermavaahdon kera.
Tämä oli seuraavana päivänä vielä parempaa! Namis!
Päivällinen täytyy toki funtsia herkuttelun mukaan, joten tässä omani ...ihan vaan vinkiksi....hyvää kun on :)
Savulohta ja salaattia avocadolla ja herneillä + paljon sitruunaa päälle.
Arvatkaapas muuten mikä minua postilaatikossa eilen odotti?
Iso valkoinen kirjekuori suomalaisilla postimerkeillä varustettuna ja sen sisällä ....

Ihanaa suomalaista lukemista ja pilkahdus synnyinmaan blogimaailmaan piristivät sateessa taivaltavaa, joten kaunis kiitos sinulle Teija :)
Tuolla ulkona on nyt tauko ja jonkinlainen poutasää, joten parasta lienee laittaa tossut jalkaan ja pinkaista mäkeen.
Huomenna alan rakentaa kesäterassia (somistus) sisälle romukauppaan ja olen jo nyt aivan innoissani.
Mielestäni meille tulee niin paljon kaikkea kivaa vaatteista huonekaluihin, että jokainen päivä on vähän niinkuin jouluaatto!
Eilen saimme mm.valtavat määrät tekstiilejä: retropetivaatteita, tyynyjä, kankaita jne., joten tekevälle kauppa on ihan paratiisi.
Tässä pieni kesäsomistus :) Ulkona sataa, sisällä on kesä :D
Millaisia ovat muuten Suomen pelastusarmeijan kirpparit? En muista koskaan käyneeni, mutta San Diegossa vierailin Salvation Armyn putiikissa ihan viikottain - siellä oli niin ihanaa!
Ostin mm. 60-luvun mekkoja, jotka olivat suuressa suosiossa ystäväporukassamme. Ostin myös ihania laukkuja, koruja ja kaikkea Amerikka-aiheista.
Siskoni mukaan Suomen kaupoissa on vaikeampi mitään löytöjä tehdä, ovat kuulemma aika surkeita. Ehkäpä sielläkin olisi sitten pienen make-overin aika :)
Tämä tällä kertaa täältä vuonosta, jossa evoluutio alkaa varmasti kohta muuttamana jalkoja räpyliksi! Splask, splask....moi vaan :)
Vi snakkes, Marianna
Ihanat asut Marianna <3 Ei täälläkään vielä aivan hellemekoissa, vaikka pientä pilkettä jo on.
VastaaPoistaRaparperipiirakka on suurimpia suosikkeja, menee yli mansikkakakun ja mustikkapiirakan. Ruokakin näyttää niin herkulliselta.
Olen ahkera kirppareilla kävijä. Mutta ainakaan Porvoon pelastusarmeijan kirpparilta en oikein löydä ikinä mitään. Mutta jos olen reissannut maaseudulla, niin Spr on ollut loistava.
Ai kunpa pääsisikin jenkkikirppareille. <3 <3
Upeaa viikonloppua!
Upeaa viikonloppua sinullekin Tiia :)
PoistaMeillä paistaa vihdoinkin aurinko!!!!
Suomessa kirpparien valikoimat vaihtelevat valtavasti. SPR:n kontissa tavarat ovat laadukkaita, he huoltavat tavarat ja vaatteet myyntiin.
VastaaPoistaPitääpä siis ensi kerralla vierailla SPR:n kirppiksellä.
PoistaHyvää viikonloppua Sussi :)
Olipa kiva kuulla, että paketti löysi perille :)
VastaaPoistaIhania vaatehankintoja olet tehnyt, molemmat, pusero ja toppi
sopivat sulle ihan perfect!
Aurinkoista viikonloppua,
ajatella maanantaina ollaan jo kesäkuun puolella <3
Laitan pienen paketin sinulle, kunhan löydän sen juuri sopivan jutun :)
PoistaKesäkuu edessä ja toivottavasti myös kesä! Meillä koulut jatkuvat juhannukseen asti, joten ihan lomafiiliksissä ei täällä vielä olla.
Hyvää viikonloppua!