Etelä-Norjan ihanuuksia

Sørlandet on kesäidylliä, valkoisia kaupunkeja, kroonisesti ruskettuneita ihmisiä, leppoisaa elämäntapaa ja venesatamia - se on Norjan "etelä" :) 
On pakko myöntää, että kateus kuristaa kurkkua, kun Sørlandetin elämää ja sen asukkaita käy moikkaamassa! Kaikki on idyllistä, mukavaa ja aah niin kaunista!

Me olemme piipahtaneet Sørlandetilla lähes vuosittain ja tämän vuoden roadtrip tehtiin viime viikon lopulla. 
Ajoimme torstaina Mandaliin ja perjantaina edelleen Kristiansandiin ja sieltä Lillesandiin. 

Matkan varrelta.



Mandalissa yövyimme Kjøbmandsgaarden nimisessä hotellissa, joka sijaitsee ihan Mandalin sydämmessä. Rakennus on 1800-luvulta ja siinä on aikaisemmin toiminut kauppa (rautakauppakin).  Hotellissa on vain 11 huonetta ja me asuimme vintillä 70 m2 huoneistossa. Ihan hauska yöpyminen ja mukava hotelli, joka on tunnettu mm. mainiosta ruuastaan. Aamiainenkin oli oikein maittava. 








Meillä oli omat portaat takapihalta vintille :)





Meidän olkkarin ikkuna.





Mukava huoneisto, jossa voi lomailla pidempäänkin. Aamiainen oli oikein hyvä ja pionit koristivat kauniisti sisustetun hotellin kaikkia pöytiä.



Norjan etelärannikon kaupunkeja kutsutaan usein valkoisiksi helmiksi ja sitähän ne ovatkin. Valkoiset puutalot ovat Sørlandetin maisemaa ja niiden kapeilla kaduilla voi ihastella pikkuruisia putiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja kukkaloistoa. 

Mandalia illalla myöhään. Vanhat puutalot ovat harvoin "suoria". Aivan kuten meidän torpassamme - yksikään seinä ei ole mutkaton :D

Puodit eivät siirrä kukkiaan sisälle yöksi - ei täällä tarvitse. 


















Aamulla jatkoimme Kristiansandiin ja vierailimme myös Dyreparken eläin- ja huvipuistossa. 
Tämä on yksi lempipaikoistani - hihii...lapsellinen kun olen! 
Eläinpuiston alue on valtava ja täällä eläimet saavat todellakin elellä niin suurella alueella, että yleisö ei niitä välttämättä edes näe. On täysin tuurista kiinni, näkeekö täällä esim. sutta tai tiikeriä ja ilvestä en ole esim. onnistunut koskaan täällä näkemään. Tällä kertaa olin kyllä aika onnenpekka ja tuntui ihan siltä, että dyreparkenin asukkkaat tulivat kamerani eteen poseeraamaan ja tiikerinkin sain ensimmäistä kertaa nähtyä - kiitos uuden objektiivini, sain siitä kuvankin :) Olin saamistani kuvista aivan haltioissani! 






































Dyreparken on hienoa työtä - tässä Afrikkaa.









Älkää härnätkö leijonia....ja sen vieressä "hätäuloskäynti" -kyltti ;)























Tämäkin veijari asuu Afrikassa.






Hevosenjalkaa lounaaksi.




Eläinpuistosta voi jatkaa huvipuiston puolelle, mutta mistään tavallisesta vuoristoratapuistosta ei ole kysymys. 
Täältä löytyvät Thorbjørn Egnerin Kardemumman kaupunki, Myökki-Pyökkimetsä ja upea merirosvokaupunki Kaptein Sabeltanns verden - kaikkien norjalaisten pikkupoikien sankarin Kaptein Sabeltannin maailma. 
Minä pistäydyin merirosvojen luona ostoksilla ja upea asu lähtee nyt siskonpojalleni Suomeen. 






















Kapteenin laivan, Sorte damen ( musta daami)  mukaan pääsee ja järvellä se kohtaa toisen merirosvolaivan - tykit ampuvat ja voitte kuvitella, että lapset rakastavat tätä paikkaa. 
Iltaisin, hämärän tultua, täällä on merirosvoteatteria. Sorte dame lipuu hiljaa merirosvojen laulaessa pimeään satamaan. Lyhdyissä on valo ja tunnelma on maaginen.
Ihan must, jos lasten kanssa joskus Norjassa ja Sørlandetilla vierailee.  
















Tämä lähtee Suomeen.




Merirosvojen luota matka jatkuu Kardemumman kaupunkiin, joka on kerrassaan viehättävä ja jossa on mahdollisuus myös yöpyä. Talot toimivat myös hotellihuoneina. Täällä on leipomo, makkarakauppias ja tietysti Kasper, Jesper ja Joonatan :)






Thorbjørn Egner.



Iltapäivä vietettiin Lillesandissa - iki-ihanassa Lillesandissa. Shoppailua suloisissa puodeissa ja mukavia löytöjä 50% alennuksella - mikäs sen hauskempaa. 


Lillesandin keskustaa.










Pikkukauppoja ja mun uudet pökät.









Ostin myös tämän pikkuisen pöydän ja tein siitä mökille klapikorin. Olen jo kauan etsinyt esim. penkkiä, jonka alla voisi säilyttää polttopuita, mutten ole löytänyt sopivaa. Tämä pöytä oli alennettu 50% ja näyttää nyt tältä. 
Ostin myös vierasmökkiin tyynyliinan, jossa on Thorbjørn Egnerin Myökki-Pyökkimetsä sadusta oleva kehtolaulu. Lauloin tätä tytöilleni, kun he olivat pieniä - se on lempikehtolauluni. 
Lisäksi merihenkisiä servettirenkaita :)  Tässä ostokset ovat jo mökillä! 






Viikonloppu jatkui siis matkan jälkeen mökillä ja tässäpä teille vielä mun kaverit siellä!

Huono sää on viivästyttänyt lampaiden siirtoa vuorille, joten nämä pyörivät edelleen meidän pihapiirisämme....ja meidän ei tarvitse ajella nurmikoita niin usein! Söpöläisten on tarkoitus päästä vuorille tämän viikon lopussa.















Minä palasin tänään (viikon loman jälkeen) töihin....huhhuh, mutta onneksi loman toinen osa odottaa jo kolmen viikon päästä :)

Toivottavasti piditte Sørlandetista - vi snakkes :)

Marianna

Kommentit

  1. Ai että mitä ihania eläinkuvia! Sä olet kyllä ihan pro kuvaaja!
    Teillä on ollut ihana kesälomareissu, niin paljon kaunista katseltavaa.
    Kyllä Norja on kaunis maa, olisi ihana matkustaa sinne jonain kesänä.
    Vieläkö Norjassa on kovin kallista? Mitä esim. hotelliyö noin keskimäärin
    maksaa? Täytyy varmaan ruveta laittamaan rahaa palkasta sukanvarteen ja
    aloittaa matkarahojen säästäminen jo nyt. Käyn aina silloin tällöin mieheni
    kanssa Göteborgissa, kun hänen yhtiökumppaneillaan on siinä lähistöllä tehdas.
    Onko Göteborgista pitkä matka Sorlandetiin? Olisi kyllä ihan huippua viedä
    meidän poju katsomaan noita merirosvolaivoja, hän on ollut aina kiinnostunut
    laivoista ja meritaisteluista.

    Tsemppiä töihin ja mukavaa heinäkuun ensimmäistä viikkoa <3 Ihana ajatella, että
    sulla on vielä monta kivaa lomapäivää edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIntaerot Suomen ja Norjan välillä ovat mielestäni kaventuneet ja esim. vaatteet, kengät, kosmetiikka jne. ovat täällä toisinaan jopa edullisempia. Ruoka on yhä kalliimpaa ja varsinkin ulkona syöminen maksaa. Olut Lillesandissa rantaterassilla maksoi 70 NOK:ia (8 euroa).

      Hotelliyöpymisten hinta vaihtelee 1100 - 1700 NOK:ia/ yö. Vanhempani maksoivat Stavangerissa 1100 per yö ( uusi Scandic-hotelli), mutta me maksoimme Mandalissa nyt 1650,-.(188 euroa) On edullisempaa yöpyä pikkukaupungeissa Kristiansandin lähettyvillä, kuin Kristiansandissa nyt sesongin aikana kesäkuusta elokuuhun....lisäksi se on mukavempaa, koska pikkuhotelleja, B&B, yms. riittää näillä seuduilla.

      Gøteborgista ajelee ihan ok päivän mittaan Sørlandetille. Tiet ovat Ruotsin puolella paremmat, mutta Norjan puolella matkanteko hidastuu kimuraisten teiden vuoksi. Kannattaa ottaa ihan loman kannalta ajomatkakin, pysähdellä ja ihastella paikkoja.

      Sun pakettisi on matkalla :)

      Hyvää lomailua edelleen Teija <3

      Poista
  2. Kauniiden kuviesi myötä tuli kova hinku tulla vierailulle etelä-Norjaan!!
    Ja kertakaikkisen upeita kuvia eläimistä, tuo missä gorilla nojaa käteensä on LOISTAVA!!
    Minä kärvistelen vielä töissä pari viikkoa :( Hitaasti menee aika odottavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärvistellään, kärvistellään. Tänne on luvattu lähes 30 asteen helteet..huh ja puh...niitä en nyt töissä ollessani kaipaisi. Sama kai teilläkin?

      Eläinkuvani onnistuivat tällä kertaa niin, että olen itse aivan haltioissani...kuten sanoinkin. Oma suosikkini on tuo Orangutang-baby, joka oli kehitellyt vanhasta repusta itselleen lelun. Se ripustettiin huolellisesti oksaan ja sitten siitä roikuttiin jakamalla paino tasaisesti. Söpöliini teki tarkkaa työtä ja asennus onnistui melkein joka kerta :)

      Poista
  3. Kiitos, pidin kyllä... hymyillen katselin kaikkia kuvia! Ihana postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :) Eläinkuvat saavat minutkin hymyilemään, uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  4. Voih, kyllä pidin niiiin paljon! Ja mua viehätti kovin tuo merirosvolaivakin, haluaisin nähdä sen esityksen :) Mulla on jotenkin jäänyt Norjan reissulta Kaptein Sabelman muki enkä tiennytkään sen olevan noin suosittu, kiitos kun kerroit! Kivoja ostoksia olet tehnyt, toi klapipöytä on ihana <3

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaptein Sabeltann on todella suuri täällä ja olenpa kerran itsekin kapteenina päiväkodin karnevaaleissa esiintynyt :) Se esitys on todella aikuisillekin hieno, eikä ihastusta Dyreparkeniin tarvitse ollenkaan hävetä.
      Kulissit ja puitteet ovat niin hienoa työtä, että olen siellä aina ihan lumoutunut!

      Klapipöytään olen niin tyytyväinen. Se on juuri oikean kokoinen ja kauan olen sitä jo etsinytkin. Kannatti siis matkustaa :D

      Hyvää viikkoa :)

      Poista
  5. Pidin minäkin ihan valtavasti! Todella kauniin näköinen paikka. Ehdin lukiessani jo ehdottaa miehelle, että mitäs jos lähdetään Norjaan ensi kesänä lomareissulle :) Noita samoja mietiskelin kuin Teijakin tuolla ylempänä, joten kiitos vastauksistasi. Voisitko jossain vaiheessa tehdä vaikka postauksen lempipaikoistasi siellä, jotta jos matka vaikka toteutuisi, olisi helpompi miettiä kivaa reittiä? Mukavaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdemme parin viikon kuluttua Hardangeriin, Rosendahliin, joka on yksi Norjan kauneimmista paikoista. Teen siellä myös kuvauskeikan, joten laitan taatusti postauksen sieltäkin.
      Voin todellakin tehdä sellaisen Oslo-Sørlandet-Stavanger-Bergen tyyppisen reitin - ihan kiva idea.
      Kiva, että postaus oli mieleen <3 Ihanaa kesä-heinäkuun vaihdetta sinulle!

      Poista
  6. Ihana kertomus matkasta ja wau mitkä kuvat, pidin todella paljon. Heti aloin haaveilla matkasta kuvaamiisi seutuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että piditte matkakertomuksesta ja kuvista :) ..ja kannattaa tulla käymään!
      Hyvää jatkoa viikolle.

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia. Minun tekee niin kovasti mieli lähteä reissuun tuonne norjaan, kun maisemat ovat niin hienoja. Saa nähdä pääsisikö tänä vuonna lomalla.

    VastaaPoista
  8. Mielettömän ihania kuvia, teillä on ollut ihana loma. Niillä fiiliksillä jaksaa taas porkuttaa hetken töissä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset