Kultainen hetki aamuauringossa

Koulut alkoivat, ihmiset ovat palanneet työpaikoilleen, liikenne ruuhkautuu aamuin illoin ja HELLE lämmittää kaupunkia. 
Mittari hujahti eilenkin 27 asteeseen ja siksipä olikin aivan sopiva päivä vaihtaa puodin etelänpuoleisten näyteikkunoiden somistus - not ;) Inspiraatio, hulluus ja kolme pullollista vettä auttoivat pitkälle ja puodin ikkunoissa on nyt syksy! 
Syksyn teema on muuten Vintage is beautiful! 


Syksyn trendejä ovat mm. goottilaispunkki ja uusi-viktoriaaninen tyyli. 
Meidän versiomme ovat catwalkeja hillitymmät, mutta on kivaa, että suuret korut, pitsit, röyhelöt ja kaulukset ovat taas IN. 
Teinini pitää puolestaan valtavasti goottilaispunkista ruutuineen ja kerroksineen. 

Ikkuna jäi toistaiseksi kuumuuden vuoksi kuvaamatta - iltapäivällä alkoi nimitäin lähes pyörryttää :(
Uudet posterit kuvasin puhelimella, mutta näettepä ainakin niiden ajatuksen. Tykkään niin näistä malleista :)



Minä olen vannoutunut kevätihminen ja syksy on mielestäni aika surullista aikaa. Syksyllä on luovuttava kaikesta siitä energiasta, joka kesällä on kukoistanut. Linnut muuttavat pois, puutarhassa kulkee viikatemies, valon määrä vähenee ja talven pitkä, vaativa aika ilmoittelee tulostaan. 
En yksinkertaisesti vain pysty olemaan mikään syksyfani ja hehkuttamaan kynttilöistä ja kaakaosta, neuleista ja illoista viltin alla. TARKENNUS: Tykkään kynttilöistä, kaakaosta, neuleista ja vilteistä, mutta en ns. syksylinkistä! 

Siksipä nautinkin nyt tästä lämpimästä elokuusta minkä vain voin! Juon aamukahvitkin ulkona, vaikka elokuussa se tarkoittaa useampaa törmäystä valtavien hämähäkinverkkojen kanssa (että ne hämmäräiset voivatkin rakentaa niin massiiviisia juttuja yön aikana). 
Elokuun aamuissa on ihan oma valonsa ja tunnelmansa, niin aamulla kuin illallakin. 


Aamuhetki takapihan paviljongissa kuvina: 


Hortensiat kukkivat. Minulla on hortensiaa niin kahdessa kukkapenkissä ja ne ilahduttavat vuosi vuodelta. Stavangerin talvi on niin leuto, että hortensia talvehtii hienosti ulkona kukkapenkissäkin ilman sen suurempia konsteja.







Uusi Bo Bedre ja jääkylmä frape - kenties päivän paras hetki.











Syystrendien tarkastelua. Botanikk er in, kertoo Bo Bedre -lehti ja sehän on mieleen. 







Oma botanikki :)







Tämän ostin muuten pari viikkoa sitten töistä kahdella eurolla ja vein mökille. 
Isälläni on muuten vielä tallella kasvisto hänen kouluajoiltaan. Se on kerrassaan upea teos, vaikka opettajan punakynä on sangen ankara ollutkin. 
Mitenköhän kävisi nykykoululaisen, jos koko kesä olisi yhtä läksyä: kasvien etsintää, prässäämistä, kansiin teippaamista ja kaunokirjoittamalla latinaksi (+muut tiedot) rekisteröimistä???? 







Hortensiat ovat mielestäni kauniita, myös purkeissa.







Trendien tarkastelu jatkuu. Epätäydelliset, erilaiset muodot, elävät materiaalit (puu, marmori, nahka ja posliini), vanhat perinteet yhdessä puhdaslinjaisten uutuuksien kanssa - siinä avainsanat. 
Värit palaavat yhä voimakkaammin kuvioihin, eli ruskeat ja punertavat sävyt tulevat taas. 
Stillebeneistä löytyy nyt savipulloja, puukulhoja ja kiveä. Riemuissani totean, että työpaikkani on jälleen kerran AARREAITTA :)







Lisää omaa botanikkia. Rosmariini oliivin katveessa, hawajilaiset, laventelit aamuauringossa..... elokuun kaunistajat. 








Aloitin myös laventelin keruun. Laventeli viihtyy pihallani ja on mehiläisten & perhosten rakastama, etanoiden vihaama ja antaa iloa ympäri vuoden. 







Syysvuokko todellakin rehottaa! Se viihtyy eteläseinällä.















Kukkakimppu naapurin Siviltä. 







Women are angels and when someone breaks our wings, we simply continue to fly on a broomstick. We are flexible like that :D
Ostin siis itselleni uuden menopelin - näppärä ja ärhäkkä malli, helppo parkkeerata ja oikein ympäristöystävällinen. 

Oikeasti ostin tämän Papu-pupun häkin ympäristöä ajatellen. Helppo huiskia heinät pois ja onhan tämä söpökin. 



Kiinalainen sananlaskuhan toteaa, että jos haluat olla ikuisesti onnellinen, perusta puutarha. 
Olen todennut tuon sananlaskun olevan oikeassa, sillä puutarhaa hoitaessa ja ihaillessa katoavat kyllä kaikki huolet. Kun puutarhaansa lisää vielä vanhan kollikissan, pupujussin ja koiran, on kyseessä lähes pikkuinen farmi ja onnen määrä vain kasvaa. 
Pupun heinät tuoksuvat sitä paitsi hyvältä ja tuovat mieleen tallin. 

Puutarhassa ja mullassa möyhimisen lisää onnellisuuden ohella myös terveyttä.
Metsästä ja maasta haetaan jo lapsena ne hyödylliset superbakteerit (gammaproteobakteerit), jotka ehkäisevät allergioita ja tulehduksia. 
Kynsien alla saa siis ollakin vähän isänmaata, se vahvistaa :)




Jos elokuun aamut ovat kauniita, niin vähintään yhtä kauniita ovat sen illatkin. 



Elokuun ilta-auringossa on kaunista ja pellolla varsinkin. Tämä on sitä auringonkultaa.














Iltamaisemia kotisaarella.








Tähystys lämpimän vuonon yli.





Eipä minulla tällä kertaa muuta. Nautitaan elokuun kauneudesta ja kesän viimeisistä päivistä. 
Minä lähden taas tuonne pihalle kuopimaan ja terveyttä hakemaan - sitä tarvitaan! 

Voikaahan hyvin ja oikein mukavaa viikonloppua!


Marianna







Kommentit

  1. Nyt onkin ollut upea elokuu. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koettaa nauttia joka minuutista.
      Hyvää viikonloppua Sussi :)

      Poista
  2. Upea postaus. Jäi hyvä mieli tätä lueskellessa. minä olen myös enenmmän kevät-ihminen ja ahdistaa jo syksyn tulo. Mutta kaipa se tuo sitten niitä hyviä juttujakin tullessaan, kuten takkatuli, kynttilät ja punaviini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo takkatulet ja viinit yms. ovat ihania lohduttajia, sillä muuten se syksy tuntuu kyllä niin ankealta.
      Mukavaa viikonloppua sinulle :)

      Poista
  3. Kyllä on todella nyt ilmat hellineet täällä Suomessakin. Aamulla kuitenkin ilmassa on aistitavissa syksyn läheisyys. Rakastan syksyn kuulaita päiviä ja luontoa kun se saa ruskavärityksensä. Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sellainen kuulas ja kaunis syyspäivä ihan mukava on, mutta täällä Pohjanmeren rannalla en ovat "kortilla". Syksy täällä tarkoittaa yleensä myrskyjä, vettä vaakasuoraan ja tuulta. Neuleet ja huivit ruskamaisemassa jäävät haaveiksi ja sadetakeissa kuljetaan.

      Suomessa pidinkin syksystä enemmän kuin nykyään :)

      Mukavaa viikonloppua sinulle AnniK :)

      Poista
  4. Elokuu on mun kuukausi... sen kauneus ja tunnelma ovat vertaansa vailla - vaikka olen kyllä alkanut pitää keväästä aina vaan enemmän ja enemmän. Mutta sitten koittaa elokuu ja joka kerta se vie pidemmän korren. <3
    Kaunis ja ihanan levollinen postaus. Kiitos taas noista voimauttavista kuvista!
    Ja ihanaa elokuun viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis :) Tämä elokuu on kyllä ollut kaunis ja elokuun valossa on jotakin aivan erikoista.
      Istuimme eilen rannalla pimeän tuloon asti ja ihastelimme pääskysten lentoharjoituksia. Pakko myöntää, että kyynel tunki silmäkulmaan, kun tuntui, että ne jo hyvästelevät taas.....taidan olla mummeli, kun niin niistä tykkään ja ikävöin talvisin.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  5. Niin onnellinen että tulihan se kesä sittenkin, nyt vielä enemmän osaan arvostaa näitä aurinkoisia päiviä, kuin jos olisivat alkaneet jo kesäkuussa. :)

    Upeita kuvia taas Marianna ja tuo frabe! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K :)
      Aivan, vähän aikaisemmin olisi voinut kesä tulla, mutta tavallaan ihanaa saada näin upea elokuu.
      Mukavaa viikkoa <3

      Poista
  6. Sinulla on niin kauniit hortensiat ja laventelit, iloa silmille.
    Kevät on myös minun vuodenaikani, mutta tällainen elokuu auttaa vastaanottamaaan pian saapuvan syksyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lämmin ja aurinkoinen elokuu on lempä alku syksylle ja vielä saa varastoitua D-vitamiinia :)

      Hyvää viikkoa <3

      Poista
  7. Minä olen myös kevätihminen ja ehdottomasti talvi-ihminen :) Jokaisessa vuodenajassa on ne hyvät ja vähemmän hyvät asiat. Mulle nää helteet ei oikein maistu, auringosta toki tykkään ja lämpimästä mutta en helteestä. Sulla noin paljon laventelia <3 Eka kertaa näen nyt syysvuokon. Ihana sun botanikki <3

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  8. Niin ja upeat nuo Vintage-mainokset ja mikä mies, wow ;)

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset