Englantilaista hurmaa


Romukauppias on tällä viikolla kiireinen, sillä puuhastelen kahdessa romukaupassa ja päivälle kertyy näin sekä pituutta että toimintaa. 
Fretexin upouusin ja coolein puoti avataan nimittäin jo torstaina täällä Stavangerin Madlassa ja olen nyt sielläkin somistustehtävissä. Hauskaa, kaoottista ja väsyttävää - kaikkea yhtä aikaa. 
Omaankin puotiin on ehdittävä, sillä vajaalla miehityksellä mennään tämäkin viikko flunssaviruksen kaataessa väkeä sairasvuoteeseen. 

Romukauppa on onneksi varsin inspiroivaa ja mukavaa silloinkin, kun väsyttää ja bonuksenahan ovat lisäksi nämä omat löydöt. 
Tässä viimeiset aarteeni. 
Vanhat englantilaiset kupit ja pienet "puurolautaset" hurmasivat täysin ja nyt niistä nautitaan teetä/kahvia ja aamupalaa täällä kotona. 
Mummollani oli aikoinaan samanlaiset lautaset ja tykkäsin niistä jo silloin. 




Tein tässä yksi sadepäivä kollaasin Fretex-löydöistäni kuluneen kesän ajalta ja onhan näitä kertynyt.
Toivon hartaasti, että pystyn omalta osaltani inspiroimaan ihmisiä ostamaan vanhaa ja kierrättämään sekä vaatteita että tavaroita - ja jos onnistun inspiroimaan edes muutamaa, olen tehnyt hyvän työn :D







Syyskuu on ollut suloinen, eikö vaan?
Viime päivinä ilma on kuitenkin muuttanut olemustaan aika lailla kirpeämmäksi ja yöt ovat jo selkeästi syksyöitä. 
Me vietimme viikonlopun maalla ja vaikka aurinkoakin vielä sentään otettiin, oli maisema vaihtanut asuaan ja aurinko kulki jo matalalla. 

Torpan syksyä kuvina - päästin heti alkuun torpan keskiaukeamalle ;)

Pihakoivu kellastuu hiljalleen. 




Puutarhasta löytyy vielä kaunista: pihlajaa, kanervaa, orvokkia, ruusuja, päärynää ja ketokukkiakin...tein niistä pöydälle syksyisen "runsaudensarven". 




Torppa on pesty ja puunattu. Hiirenmyrkyt laitettu asemiin ja talvipeitot vaihdettu sänkyihin. Puillakin lämmitettiin jo taas. 
"Sorsastus" meillä tapahtuu tämän vanhan houkuttimen muodossa sisätiloissa :) 
Kyllä, rannan sorsat ovat ihan turvassa täällä.






Keltaista, ruskeaa ja punaista. 
Meren kellukkeilla varustetut kasvit kulkevat aaltojen mukana. 









Aamulenkillä rantsussa koirien kanssa.










Vielä kävin kahlaamassa ja jos meren hiekkaa tarkasti katsoo, voi nähdä varpaiden kutittajat.



Jokainen auringonsäde on nyt nautittava. 










Tällä kertaa en sen pidempiä raapustele, mieli tekee teetä ja lepoa, sillä huomenna somistetaan taas! 

Maailma on tällä hetkellä niin sekaisin, että jokainen, jolla on koti, perhe, työ, oma sänky ja turvallinen yöuni saa olla kiitollinen moisesta onnekkuudestaan!  
Tästä kirjoitti muuten aivan ihanasti Ellis blogissaan! Ellishandmade.blogspot.com. Käykää lukemassa! 




Vi snakkes, "väsynyt, mutta onnellinen" Marianna











Kommentit

  1. Kertakaikkisen ihastuttava astiasto!!
    Ja kuvasi kertovat taas niin paljon tarinoita...

    Voimia ahkeraan viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis astiasto, tuollaisilta upeilta astioilta kun
    pääsee ruokaan nauttimaan niin arkikin muuttuu juhlaksi!
    Muutkin kirppislöytösi ovat kyllä hurmaavia, sinulla on silmää
    kauneudelle, löydät helmet tavarapaljouden joukosta.

    Kuulaan kirpeitä syyspäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki piristyy, kun sen kaunistaa - se voisi kaiketi olla mottomme jopa, vai mitä?

      Oikein ihania, kuulaita syyspäiviä sinne teille myös <3

      Poista
  3. Heissan, täällä mä nyt oon, vastavierailulla ja lukijana :) Hurmaava astiasto, se oli eka kiljahdus Pikkutalon emännältä joka rakastaa Arabian sinistä Maisema-astiastoaan! Ihanat kirppislöydöt ja näyttää se luontokin olevan kauneimmillaan siellä Norjassa! Energiaa viikkoon! Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit, tykkäsit ja jäit :)
      Tänään täällä on satanut koko päivän ja sää on selvästikin muuttumassa.

      Mukavaa viikkoa pikkutaloon!

      Poista
  4. En voi kuin huokailla noiden löytöjesi ja tuon koko atmosfäärin edessä. Huoh <3
    Tajusin juuri, että sun blogin myötä musta on tullut todellinen Norja-fani. Nuo vehreät ja toisaalta karut vuonomaisemat, teidän mökki, kimmeltävä meri...
    Ja sun visuaalisuus on ihan omaa luokkaansa! Että loihdit muutamasta kukasta ja pihlajanmarjatertusta runsaudensarven :D Kokeilenpa itsekin tätä joskus (jos sitten taas siinä tilanteessa muistan :D)

    Kiitos, kun tykkäsit kirjoituksestani. Kauniita ja lempeitä asioita sinulle tähän viikkoon, Marianna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ilahduttaa juuri tänään, sillä päiväni meni aikalailla mönkään. Tänään piti olla viimeinen somistuspäivä uudessa puodissa, mutta minulta se jää väliin vatsaviruksen vuoksi. Vaiva ilmestyi jo eilen ja pilasi kuviot, joten toivoin sen olevan ohitse/paremmalla mallilla tänään. Oloni on aavistuksen parempi tänään ja ruokakin maistui jo taas, mutta sen verran huteralla pohjalla mennään, että jouduin jäämään kotiin - näin neuvoi lääkäriaseman väki, sillä soitin neuvojen perään. Kaupungissa riehuu kuulemma vatsavirus....

      Että voihan mölliäinen :(

      Harmittaa vähän, kun somistaminen on todellakin lempipuuhaani. Jotenkin niin mun tuuria taas.

      Kiitos siis sanoistasi Ellis <3 ...ja kiitos vielä kirjoituksestasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset