Sissus mikä sisustuskarkelo


Täällä meillä asuu kolme sisustajaa (just sillään 48v., 19v. ja 15v.) ja kaikilla kolmella on oma makunsa ja tyylinsä. Tuloksena tästä on sisustuskarkelo!

Meillä tytöt ovat pienestä asti saaneet sisustaa omat huoneensa ja mm. seinät ovat vaihtaneet väriä erilaisten kausien ja mieltymysten mukaan. 
On eletty prinsessalinnassa pitkien kruunukuvioisten pitsiverhojen takana, tanssittu Biber-huoneessa, jossa Justin oli mukana (pahviversiona), retkeilty seinälle maalatun puun alla - se olikin ihana, sillä liimasin sen oksille silkkiruusuja, askarreltu itse Chanel-aiheisia tauluja vaalean violeteille seinille ja vaikka mitä. 
Mielestäni on tärkeää, että lapset saavat vaikuttaa oman huoneensa sisustamiseen ja seinien maalaaminen vaihtuvien kausien myötä on ollut pelkästään mukavaa. 

Vanhin tyttäreni muutti talven aikana kellarikerrokseemme, jossa hänellä on nyt käytössään tilava huone, oma eteinen ja kylpyhuone.  
19-vuotiaan tyyli on hillitty ja värit tällä hetkellä kermaa, valkoista ja hopeaa. Hän on valinnut kaiken itse, vaikka tällä hetkellä avustankin vaaleansinisten tyynyjen etsimisessä - sellaiset ovat hakusessa juuri nyt.
Koska huone on kellarikerroksessa, on valaistuksella täällä suuri merkitys ja esim. meikkauspisteeseen oli tärkeää saada paljon valoa. Ihana Hollywood Vanity mirror rakennettiin Ikean valaisimista ja nämä valaitsevatkin upeasti koko huoneen. 
Toiseen päähän huonetta mahtui iso nurkkasohva, joten tv:tä voi katsella suuremmallakin kaveriporukalla.
Seinille kaivataan vielä jotakin, mutta neiti on valintojensa suhteen tarkka ja haluaa löytää juuri "ne oikeat" jutut.

Mielestäni huone on erittäin omistajansa ikäisen ihmisen näköinen. Tänään kiikutin sinne luumunoksia väriläiskäksi :)







Neiti 15v.:n huoneesta olenkin jo aikaisemmin pari kuvaa laittanut. Hänen tyylinsä on aivan toisenlainen ja huoneensa "lounge-tyylinen".  Punainen levysoitin soittelee vinyyliltä Lana Del Rayn biisejä, yksi seinistä on tummanharmaa ja työpöydällä nykyään kaktustarha. 
Seinälle hän on ripustanut polaroid-kuvia matkoiltaan (polaroid ja vinyylit ovat hänen juttunsa).
Hän ei halunnut huoneeseensa tv:tä, vaan sijoitti oman sohvansa kirjahyllyn viereen. 








Kaksi tytärtä, kaksi tyyliä ja äitinä sisustava romukauppias - sissus mikä sisustuskarkelo!
Kellarin hillitystä ja varmasta beige-maailmasta yläkertaan tullessa, siirrytään minun valtakuntaani :)
Valkoiset pinnat alkoivat puuduttaa jo joitakin vuosia sitten ja halusin kotiini lämpöä, elämää ja tarinoita. 
En noudattele mitään määrättyä sisustussuuntausta, vaan maustan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Rakastan vanhoja tavaroita ja kirppislöydöt ovat aarteitani - enkä halua hillittyä A4-sisustusta.
Jonkun mielestä tämä saattaa olla ihan hirveä sekamelska ja niinhän se tavallaan onkin :)

Viehätyn usein esineiden kauneudesta ja koetan löytää niille paikan tästä pienestä kodistani, mutta autan myös mielelläni muita, jotka etsivät kotiinsa jotakin hauskaa ja myynkin näitä "sisustusmausteita" aina silloin tällöin. Yllättävän moni kaipaa neuvoja ja apua sisustukseensa ja se, että he kääntyvät minun puoleeni on valtava (ja yllättävä) ilon aihe.

Suurin iloni on tehdä kaunista pienellä rahalla ja kierrätystä painottaen. Se on helppoa, mahdollistaa kivan kodin myös vähävaraiselle ja säästää ympäristöä.

Uusin hauskuus täällä meillä on kirpputorilta löytynyt Vecchia Romagnan karahvi. Hopeoitu kauneus oli pakko ostaa (pikkurahalla tosin), tuoda kotiin, pestä ja kiillottaa. Kuvasin sen keittiössäni olevien myrttien vierellä ja kesällä se saa toimittaa ihan virkaakin - oi viini ja kesäjuhlat.
Vecchia Romagna on varmasti monille tuttu - jaloja juomia Trebbiano-rypäleistä vanhalla tekniikalla valmistava italialainen yritys ja karahvit ovat ilmeisesti 60-70-luvulla valmistettuja.  Ne on alunperin tarkoitettu Vecchia Romagna Brandyn säilyttämiseen, mutta eiköhän se viinikin niihin kauniisti sovi.



Sillisalaatti romukauppiaan tapaan, eli kooste alkuvuoden jutuista..osasta ainakin.


Vecchia Romagna ja myrtit


Pyörillä kulkevalla laatikolla on ollut jo kymmeniä käyttömuotoja :) Oksat ovat luumupuusta.



Katsokaapas mitä pihalla tänään tapahtuu! Pihan varjoisella puolellakin kukkii kohta kirsikka!



Varjon puolella tämäkin.


Minusta on todella kiehtovaa huomata, miten sisustaminen ja mieltymykset muuttuvat esim. iän myötä. 
Lapsilla on vaiheensa, teinit hakeavat itseään myös sisustustyylinsä kautta ja nuoret aikuiset sisustavat kauniisti, mutta usein vähän arkaillen ja siksi aavistuksen persoonattomasti. 

Suomalaista tyyliä kutsutaan ajattomaksi, tyylipuhtaaksi ja hillityksi. Pidän siitä kovasti, mutta huomaan, että oma tyylini on maustunut elämäni varrella vähän voimakkaammaksi. 
Minusta on kiinnostavaa vierailla ihmisten kodeissa ja nähdä erilaisia tyylejä. Rakastan vanhoja taloja ja niiden energiaa, mutta viehätyn myös kimaltavapintaisesta luksustyylisestä minimalismista ja keittiöistä, jotka näyttävät käyttämättömiltä......miten ne pysyvät sellaisina?
Arabialaiskodeissa huomioni kiinnittyy aina mattoihin! Ai miten hienoja ne ovatkaan! Sama koskee teeastiastoja.
Seinävaatteet (tapisseriet) ovat viimeisin villitykseni - etsin niitä kaikkialta! 


Kaikki on omalla tavallaan kaunista ja kiehtovaa! 

Tällainen sisustusraportti tänään! Olen päättänyt työni Fretexissä ja suuntaan nyt eteenpäin. Romukauppiaana en ole vielä valmis, joten näitä juttuja tulee jatkossakin:)


Hyvää viikonloppua,

Marianna

P.S. Isäntä sisustaa muuten vain autotallissa ;)





Kommentit

  1. Kiinnostava kirjoitus ja ihania kuvia. On hienoa, että tytöt ovat saaneet toteuttaa omia sisustusajatuksiaan. Ikä kummasti muuttaa sisustusta. Nuorena meilläkin oli suorastaan äärimmäisen modernia, selkeää, ei pikkutavaroita, ei mitään vanhaa nyt sensijaan ihan päinvastoin.

    VastaaPoista
  2. Sama täällä. Nuoruuden virtaviivaiset linjat ovat muuttuneet pyöreimmiksi ja kodikkuus on tärkeintä. Uskon myös, että elämä on muovannut meitä ja kotimme peilaa tarinaamme.
    Mummojen pelargoniat ja pikkutavarat tuntuivat joskus aivan hassuilta, nyt niitä lähes kaipailee :)

    Hyvää viikonloppua Muonamiehen mummon mökkiin <3

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus!

    Minä pidin nuorempana hyvin pelkistetystä tyylistä, siiten viehätyin kustavilaistyyliin, jota koti onkin täysi. Tosin kaaoksella ja koirankarvoilla täydennettynä, D!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustavilaistyyli onkin kaunista, minäkin tykkäisin!
      Meilläkin riittää kaaosta ja esim. koiran leluja siellä täällä. Keittiön ikkuna on ulkovuorattu kissankarvoilla (kissan lempipaikka on ikkunan takana olevalla pöydällä) ja nuorison kamat ovat aina levällään pitkin taloa.

      Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  4. Ihania kuvia jälleen kerran ja siellähän on jo kevät pitkällä. Ihanaa viikonloppua Marianna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kevät taisi ilmestyä sinnekin tänään :)

      Poista
  5. Olipa kivaa löytää blogisi. Minun hellu on kotoisin Stavangerista, mutta tällä hetkellä hän on muutaman kuukauden ajan työreissulla Tromssassa. :-) Mie olen kans ihan rakastunut Norjan lounaisrannikkoon, siellä on ihan mielettömät maisemat ja ulkoilumahdollisuudet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Sini-Pauliina - kiva, että löysit tänne.
      Saatatpa siis päätyä tänne Stavangeriin vielä sinäkin ja mikäs täällä on ollessa :)
      Norjan rannikko on kaunis, eikä näihin maisemiin kyllästy koskaan. Luontoa rakastavalle tämä maa on oikea paratiisi.

      Mukavaa viikkoa sinulle :) P.s. tulen käymään blogissasi

      Poista
  6. Tämä oli ihastuttava sisustusraportti! Teillä on siellä hauskat sisustuskarkelot!
    Itse olen aina ollut mustavalkoinen sisustaja - jo 80-luvulla. Siis minun retroni on mustavalkoista :)
    Pidän kaikenlaisista tyyleistä ja viihdyn erilaisissa kodeissa. Minusta on hienoa, kun kodit ja sisustukset ovat erilaisia.
    Ja ystäväni, en ollenkaan ihmettele, että sinulta pyydetään apua sisustusjutuissa. Sinulla on silmää kauneudelle!
    Ihania huhtikuun päiviä vuonoille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset