Kierros kirppiksellä

Sateinen viikonloppu on juuri nyt muuttumassa aurinkoiseksi ja lämpimäksi viikoksi, joten hyvin kastelu puutarhamme taitaa jälleen kerran suorastaan räjähtää kasvuun!
Sade toi paikalle myös etanat, Iberian limakasat, joten jokavuotinen taistelu puutarhan suojelemiseksi on jälleen käynnissä! Oma aseeni on suola! 
Mitä te muuten käytätte? 


Sadepäivän puuhaksi keksin lauantaina ajaa muutamaan Fretex-myymälään (pelastusarmeijan kirpputori) aarteita etsimään ja löytyihän niitä, aarteita ihania!

Minulla on "hulluus" sekä pulloihin, keraamisiin ruukkuihin ja kannuihin että kaikenlaisiin purnukoihin. 
Tällä kertaa ihastuin keraamiseen kannuun/pulloon ja pieneen vaasiin. Aikaisemmin löytämäni tanskalainen TineK:n ruukku sai ne seurakseen - nyt kaivataan vain kukkia (TineK-vaasiin) ja asetelma on valmis. Hintaa näille kahdelle kertyi yhteensä 2 euroa.


Lauantai-iltaa purnukoiden ja nelijalkaisten lasten kanssa :)








Eurolla lähti tämä ruotsalainen Rörstrandin kannellinen purkkikin. Leima pohjassa kertoo sen olevan 1950-1970-luvulta ja ihastuin niin sen siniseen väriin.
Siitä tuli välittömästi uusi oliivipurkkini :)
Lauantai-iltana herkuteltiin kreikkalaisella ruualla (pitagiros, horiatiki, tzatziki) ja purkki pääsi mukaan kattaukseen jo silloin. 





Näin piristyi sadepäiväkin! 





Pikkuinen lamppu ja kipsinen, sateenvarjoa kantava ukko maksoivat yhteensä 5 euroa. Mihin ne tulevat? 
Siitä enemmän syksyllä! 

Kirpparilöydöt ovat kyllä kivoja ja kierrätys tuottaa yhtä hyvää mieltä kuin kirppislöydöistä maksettu hintakin. 






Nämä tuikkulasit eivät ole kirppikseltä, vaan olivat käytössä (vaaseina tosin) tyttäreni rippijuhlassa. 
Kansallispäivänä ne täytettiin sinipunavalkoisella rekvisiitalla, kuten serpentiinillä, paukuilla, lipuilla ja nyt tein niihin kesään sopivat ranta-aiheet. 
Hiekkaa, kiviä ja ajopuun palasia :)  
Kesä tuikuissa, sateellakin! 





Ulkoilut jäivät viikonloppuna vähiin, mutta talo saatiin pestyä tulevaa maalausurakkaa varten. Viikinki pesi sekä talon että autotallin seinät painepesurilla - kaatosateessa - ja näytti lähinnä myrskyyn joutuneelta kalastajalta :)
Hyvä, että saatiin sekin homma tehtyä. 

Viikonlopun Stavanger-kuva tulee kuitenkin tässä ja sen otin lauantaina kaupoille matkatessani. Huomasimme nimittäin, että risteilijöiden lisäksi kaupungissa oli myös vähän arvovaltaisempaa meriteitse saapunutta väkeä. 
Kongeskipet Norge, kuningasperheen laiva, oli ankkurissa lähellä satamaa ja pakkohan se oli kuvata.
Kuvatessani jouduinkin sitten turistien ympäröimäksi ja hetkeksi "oppaan" rooliin, sillä turistien kiinnostus kyseisistä laivaa kohtaan oli tietenkin herännyt!  
Riemu oli valtava ja kamerat rapisivat, kun kerroin, että laiva on kuninkaan! 

Risteilyturisteja täällä oli paikallislehden mukaan lauantaina 5000 ja tänään 6000.





Alkaneen viikon turisteja odottaa kaunis ja lämmin sää, samaa eivät saaneet viikonloput vieraat! 

Norja on Norja, rannikko on rannikko - säät vaihtelevat ja lomalta voi odottaa niiden suhteen mitä vaan. 
Siitä huolimatta olemme yksi maailman suosituimmista risteilykohteista! 
Muistan espanjalaisen turistin kanssa käymän keskusteluni parin vuoden takaa ja hänen tyytymättömyytensä silloiseen hellesäähän! Hän olisi toivonut lomaltaan sadetta, sumua ja peikkomaisia vuonoja. Norja tarjosi 25 asteen lämpöä ja aurinkoa - sitä heillä oli kuulemma kyllästymiseen asti kotona.

Syyt suosioomme ovat ensisijaisesti vuonot ja tämä mahtava luonto. 
Laitoin fb:iin sivulleni videon Preikestolenista, supersuositusta turistinähtävyydestä, joka sijaitsee reilun puolen tunnin ajomatkan päässä mökiltämme. 
Huomasin, että en ole koskaan tehnyt blogiin juttua sieltä - teen tänä kesänä :)

Käykää katsomassa tuo huimaava video! 

Tämä tällä kertaa - nyt lenkille :)

Vi snakkes, 
Marianna

Kommentit

  1. Kivoja ja todella edullisia löytöjä olet tehnyt! Mukavaa helleviikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Lämpö tuli takaisin ja tekee hyvää :)

      Poista
  2. Etanat eivät tykkää metallista. Kokeilin viime kesänä laittaa parin kukkaruukun laidoille alumiinifoliota etanaesteeksi, ja hyvin toimi. Jossain näin kuvan, kun kaitale pienelle rullalle taivutettua kanaverkkoa käytettiin kasvilavan reunoilla. Suosittelen tämäntyyppistä ratkaisua ainakin pienen kohteen suojaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä.
      Olen koettanut valita etanille maistumattomia kasveja, mutta välillä tuntuu, että ne rouskuttavat nekin.

      Poista
  3. Voi noita kirppislöytöjä, aarteita! Täälläkin kesä on tullut, niin ihanaa. <3
    Lämmintä ja aurinkoista viikkoa sinnekin suuntaan!

    VastaaPoista
  4. Terkut Lissabonista! Aivan ihana tuo sininen oliivipurnukka! Minäkin olen heikkona kaikkiin purkkeihin ja rasioihin -etenkin kannellisiin sellaisiin. Täällä Portugalissa näyttää olevan paljon kaikenlaista ihanaa keramiikkaa. Aurinkoisia ajatuksia sinne Vuonoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      No siellä on varmasti keramiikkahoukutuksia, toinen toistaan kauniimpia!
      Nauti lomasta!

      Poista
  5. Meillä on vaivana lehtokotilot, joita kerään pois. Onneksi tänä vuonna niitä ei ole ainakaan vielä ollut niin paljon kuin viime vuonna.

    Kauniita löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi :)
      Minulla oli pari vuotta sitten kukkapenkissä kaksi suurta leopardietanaa (en tiedä nimeä suomeksi) ja ne pitivät iberialaiset loitolla. Mistä ne tulivat ja minne taas katosivat - en tiedä. Sellaiset pitäisi taas löytää!

      Poista
  6. Mainioita kirppislöytöjä. Tuo sininen oliivipurkki sopisi niin hyvin saarimökin uudistettuun keittiöön. Puuta, valkoista ja sinistä - näillä mennään.
    Vai oppaaksi jouduit, sekin homma sinulta sujuu, osaan kuvitella :)
    Ihanaa viikkoa vuonoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppaana voisin kyllä viihtyäkin :)

      Ihanaa viikonloppua sinulle Tuula <3 Taidat mennä mökille!

      Poista
  7. Ihania löytöjä olet taas tehnyt!
    Minäkin laitoin merellisiä aarteita lasiastioihin parvekkeellani mutta niistä tulee kuvia sitten seuraavassa postauksessa :)
    En tiennytkään tuosta suolasta etanoiden häätämisessä. Me maalaiskodissa olemme vain keränneet niitä ja Metsästäjä sitten liiskaa ne...

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suola tappaa ne välittömästi, eli laitan suolaa purkkiin ja tiputtelen etanat sinne.
      Täytyykin tulla blogiisi kurkkimaan :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Ihanat ja halvat löydöt, niitäkin tekee joskus ja tulee hyvälle mielelle:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset