Syötävän kaunista ja kaunista syötävää


Hyvää kesäkuuta kaikille!

Vuonon kimalluksen kesäblogi aloittaa tänään ja jatkuu aina elokuun loppuun asti! Kesäblogi tarkoittaa yksinkertaisesti vain sitä, että seuraavat kolme kuukautta mennään kesäisen kevyesti ja mahdollisimman kauniisti! 
Lisäksi koetan antaa reissuvinkkejä Norjaan halajavalle :) 


Kesäjutuista ensimmäiseksi pääsee syreenisokeri! 
Syreenin kukathan kuuluvat syötävien kukkien joukkoon ja maistuvat makealta. Niitä voi syödä ihan sellaisenaan (laittaa vaikkapa salaattiin ja tuorejuuston mausteeksi) tai sitten niistä voi tehdä syreenisokeria. 
Tämä ihana syreeniherkku oli kyllä unohtunut minultakin, kunnes serkkuni sitä teki ja sai minutkin innostumaan (kiitos M). 
Mökkipuutarhani syreeni on kukkinut niin upeasti, että siitä riittää kyllä kukkia keittiöönkin ja tämän kesäisempää sokeria ei taatusti ole!

Minä käytin 2 dl kumpaakin, sokeria ja syreeninkukkia.
Kukat nypitään irti (ei vihreää osaa mukaan) ja huuhdellaan. Niiden annetaan sen jälkeen kuivua hyvin, emme halua vettä sokerin joukkoon.
Kuivat kukat sekoitetaan sokerin kanssa ja säilötään puhtaaseen kannelliseen purkkiin. 
Purkkia on hyvä käännellä päivittäin, jotta sokeri ei kovene ja parhaiten se säilyy pimeässä. 
Syreenisokeri maistuu kesälettujen, puuron tai vaikkapa myslinkin kanssa.  Näin soma purkillinen sokeria on myös mukava kesälahja.











Puutarhassamme kasvaa muutakin syötävän hyvää, kuten esim. orvokkeja, ruusuja ja laventelia.
Orvokkeja käytän kesäisin mm. salaateissa ja kakuissa ja samaahan voi tehdä ruusujen kanssa. Ruusut ovat kaikki syötäviä nekin. 
Laventelisatoa saa vielä hetken odottaa, mutta korjaan sen aina talteen ja käytän sitä mm. mausteena. 
Olen huomannut, että moni vierastaa kukkien syömistä (tai pelkää) ja varsinkin syreenin syötävyys on monelle ihan tuntematon juttu. Syötävistä kukista löytyy kuitenkin hyvin tietoa ihan googlettamalla ja miten mukavaa onkaan, kun ruuan kaunistajat ja maustajat löytyvät omalta pihalta. 

Mökkipihan nurkissa rehottava nokkonenkin pääsee vielä blogiin - odottakaa vain. 

Kaunis maustekaappi :)




Meillä on täällä muuten ihan ihmeellinen sää! 
Eilen oli kovasti helteistä, mutta yöllä riehuikin jo sitten ukkonen ja valtavan rankka sade kasteli maat ja mannut perinpohjaisesti. 
Tänään nautimme varsin lämpimästä, mutta pilvisestä aamusta ja nyt iltaa vasten puhaltelee pohjoistuuli. 
Huomiseksi luvataan 20 astetta ja ukkosta, perjantaiksi 25 astetta. Todella vaihtelevaa siis! 
Sateet ja lämpö saavat kaiken kasvamaan ihan räjähdysmäisesti, joten se viime postauksessa mainitsemani sademetsäfiilis jatkuu siis edelleen  :) 

Seuraavat kaksi kuvaa ovat eiliseltä kävelylenkiltä saarellamme (hikistä oli ja sittenhän se taivas räjähtikin). Olen nykyään ihan hurjan mieltynyt mustavalkoisiin kuviin, joiden koen olevan ajattomia ja värikuvia taiteellisempia - siksipä niitä tänne tuon tuostakin putkahtelee. 

Tässäpä tämän postauksen kesäkuvia: 







Mustavalkoista ja värejä kotipihalta.




Kesäkuun kauniit.





Syötävän kaunis on voikukkakin. 




Iltalenkkikuvia järvimaisemista viime viikolta. Järvimaisemat tuovat aina mieleen Suomen!


Hålandsvannet - kaunis kesäilta, mutta hurjasti hyttysiä!






Vannassen



Byhaugen



Lundsneset (kotisaari)




Tänään kuvailin myös Stavangerin keskustassa, mutta ne kuvat tulevatkin vasta seuraavaan postaukseen. 
Kävin mm. tutustumassa vanhaan työläisasuntoon vanhan kaupungin kujalla - aivan ihana pieni talo - ja lisäksi kuvailin kaupungin turistielämää vinkkelistä jos toisestakin.


Jälleen oli todettava, että tämä on kiva kaupunki asua ja kuvata, niin keskustassa kuin ympäröivässä luonnossakin. 




Tämä tällä kertaa täältä kesäblogista! 

Nauttikaa helteistä ja toivotaan, etteivät nämä salamat ja jyrinät tule teille riehumaan! 

Vi snakkes, 
Marianna

Kommentit

  1. Raikas, ja ihanat kuvat. Meinasinkin kysäistä sinulta ohjetta syreeni sokerin tekoon mutta se tulikin tässä. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla. Meillä mökillä pihassa komeilee suuri syreeni joten kukista ei ole pulaa.
    Meillä hikoillaan täällä +25 asteisessa ilmassa, ja aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta. Töissä on tukala olla, onneksi yöt ovat viileitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sait ohjeen ja voit maistaa pihan kaunokaista. Aika nättejähän nuo ovat salaatissakin, varsinkin orvokkejen kanssa yhdessä.

      Minä nukun kuumalla huonosti ja harmitti, kun ukkonen pakotti yöllä sulkemaan ikkunat - uni jäi vähäiseksi.
      Helleongelmat saavat kaipaamaan viileyttä ;) Hassua sekin!

      Poista
  2. Kiitos tuosta syreenisokerivinkistä! Ihania ovat maisemat siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Välitän kiitokset serkulleni, ilman häntä en olisi muistanut tätä!

      Poista
  3. Kiitos tästä ihanasta postauksesta, syreenisokeri on tosiaan ihan uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ensimmäinen kesäpostaus oli mieleen :)
      Oikein hyvää viikkoa sinulle Marru!

      Poista
  4. Niin ihastuttava syreenisokeri ja kuvat veivät jo mielen ja kielen mennessään!
    Ja satumaisia luontokuvia!
    Kultasade kukkii hienosti siellä!
    Kesäkuun lumoa sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kultasade kukkii upeasti ja kasvaa täällä usein varsin suureksi.
      Ihanaa kesäkuuta sinne etelään myös <3

      Poista
  5. Upeat kuvat! Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannattaa todellakin kokeilla. Aamulla ripottelin syreenisokeria puuron päälle - oli hyvää!

      Poista
  6. En ole koskaan maistanut syreeninkukkia tai edes tiennyt että niitä voi syödä.
    Tänään näin siitä jutun muuallakin ja mietin, että niitä voisi käyttää täytekakun koristelussa.
    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Syreeninkukat ovat kauniita kakunkin päällä. Koristelua ei vain kannata tehdä liian aikaisin, jotta kukat pysyvät tarjoilun ajan kauniina. Kukkiahan voi myös kandeerata (kinuskikissassa ainakin on ohje siihen), jolloin ne pysyvät kauniina koristeluissa.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Lapsuuden kotipihassa kasvoi ihana vähän pallomainen syreeni. Serkkunni kertoi, että aina kun löytää syreeninkukan, jossa on ylimääräinen terälehti, se kukka pitää syödä, sillä se tuo onnea. Kukkia tuli naposteltua, mutta makua en valitettavasti enää muista. Serkuille kiitos vinkeistä!

    Kuvasi olivat taas uskomattoman kauniita kaikki. Voikukkaa oli kuvanakin melkein pakko puhaltaa. Ihanaa viikonloppua vaihtelevaan säähän. Täällä on ollut sama meininki.

    VastaaPoista
  8. Kivalta näytti tuo syreenisokeri!
    En ole myös tiennyt, että on syötävää. Näitä blogeja, kun lukee niin saa aina uutta tietoa!😊
    Kauniita kuvia!
    Täällä on tänään ukostanut ja ihan vähän vettä satanut!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset