Bergen - seitsemän vuoren sylissä

Bergen - vuorien keskeltä löytyvä vihreä niitty, kuten sen alkuperäinen nimi Bjørgvin selittyy - on Norjan sateisin kaupunki.
Bergenissä sataa keskimäärin 214 päivää vuodessa, mutta hei...se ei kuitenkaan yllä maailman sateisimpien kaupunkien top 10-lisalle ;) 


Bergen oli aikoinaan merkittävä Hansa-kaupunki ja Pohjoismaiden suurin kaupunki aina 1600-luvulle asti. Kaupungin vanha Brygge puurakennuksineen löytyykin Unescon maailmanperintökohteiden arvokkaasta joukosta ja on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, mikäli Bergenissä lomailee. 
Bryggen on täynnä kivoja putiikkeja ja kahviloita, joten täällä ei kannata välittää sateesta, vaikka se pisaroita niskaan heittelisikin.  Bryggeniltä löytyy myös hotelli, Det Hanseatiske Hotel, mikäli haluaa yöpyä keskellä historian havinaa.


Kuvani on suurimmaksi osaksi keväältä 2012. 
Kävimme Bergenissä myös nyt kesäkuussa, mutta ilma oli niin kaatosateinen, että kamera ei juurikaan laukustani ulos kurkkinut. Vanhojen kuvien albumista löytyi kuitenkin ihan mukavia kuvia, joten päätin pärjätä näillä.


Bryggen i Bergen










Bergeniläisiä herkkuja ovat mm. nämä: Romboller! 
Leivonnainen on täytetty täyteläisellä kreemillä, joka maistuu rommilta. Taikina on kuin sekoitus tuulihattu- ja munkkitaikinaa......vaarallisen hyviä.
Bergen on tunnettu tietysti myös merenherkuistaan, joten kevyen kala-aterian jälkeen rombolle ei niin syntiseltä enää tunnukaan ;)




Bergenin keskusta on täynnä kauniita rakennuksia ja kaiken ympärillä näkyvät vuoret antavat hienon taustakankaan värikkäälle kaupungille. 
Bergenistä on helppo löytää hotelli, mutta aivan ydinkeskustaan ei kuitenkaan menisi asumaan, sillä bergniläiset ovat kovaäänistä kansaa ja tämän huomaa varsinkin viikonloppuisin, kun he kansoittavat keskustan ravintolat ja yökerhot. 
(kokemusta on).
Bergeniläiset kuulee todellakin yleensä jo kaukaa, sillä he puhuvat paljon, heidän murteensa on viehättävän kerskuva ja luonteensa etelä-eurooppalaisen räiskähtelevä. 
Miehelläni on paljon sukua täällä päin, joten vierailimme tälläkin kertaa heidän luonaan ja juttua riitti. Puheenvuoroa ei kannata jäädä odottamaan, se on otettava, mutta hauskaa oli ja bergeniläisten huumori kukkii ihan omassa luokassaan.

Kuuluisin bergeniläinen lienee säveltäjä Edvard Grieg. Hänen kotitalonsa on nykyään museo ja niin ikään suositeltava vierailukohde Bergenissä lomaileville. Kaupungin konserttitalo kantaa sekin säveltäjän nimeä - Grieghallen.









Bergenin akvaario, Norjan suurin akvaario, on sangen suosittu vierailukohde ja aivan ehdoton paikka, varsinkin, jos matkustaa lasten kanssa.











Aivan kuten Roomakin, on Bergen seitsemän vuoren kaupunki :)
Parhaiten näitä vuoria voi ihailla ylhäältä Fløyeniltä, 320 metrin korkeudesta, jonne matka taittuu jännittävästi Fløibanella.
Fløibane on ns. funikulaari, eli vaunut kulkevat kaapelia pitkin ja korkeuseroa lähtökohdasta huipulle on kaikkiaan 302 metriä. 

Fløyen on suosittu kohde niin näköaloja ihaileville kuin ruokailijoille ja retkeilijöillekin. 
Fløyen folkerestaurant käsittää sekä kahvilan että ravintolan ja ruoka täällä oli tänäkin kesänä erinomaisen hyvää. 













Laitan tähän loppuun vielä pari kuvaa kesäkuulta. Vettä tuli koko päivän, joten kuvaamiset jäivät vähiin, mutta hauskaa oli kyllä. 
Bergeniläiset itse eivät näytä sateesta välittävän ja täällä on ainakin hyvä testata sadevaatteita :D




Bergeniin on monta tietä ja Stavangerista sinne ajaa noin neljässä tunnissa. 
Mikäli suunnittelisin etelä-Norjaan kohdistuvaa lomaa, ottaisin Bergenin mukaan reittiini, sillä se on ehdottomasti kokemisen arvoinen kaupunki. 




Sitten kotiin Stavangeriin - sateiseen Stavangeriin - ja viikolla ottamieni luontokuvien pariin. 
Tein nimittäin tiistaina iltalenkin Solan rannalla ja kuvasin siellä rannalle ajautuneita maneetteja, joiden väri oli erikoisen sininen. Niitä oli rannalla aivan valtava määrä.








Rannalla oli myös jotakin surullista ja päätin jakaa kuvan täälläkin. 
Ihmisen jälkiä, ihmisen jälkiä......kaksi kalaverkkoon tai vastaavaan hukkunutta lintua.

Olen mökkirannastakin löytänyt muutaman kerran hylättyjä verkkoja, jotka on vain viskattu mereen (kukaan ei enää korjaa verkkoja, kuten ennen). Lisäksi meressä on sellaiset määrät muovia ja roskaa, että ihan kiukuksi pistää ja tässä on ihmisen välinpitämättömyyden tulos kuvana! 





Luontokuvat viikolta jatkuivat keskiviikkona onneksi vähän iloisemmissa merkeissä, sillä kuvasin tämän iltalenkkipolultani löytämäni kaverin, jonka toin mukanani meidän puutarhaamme asumaan.
Kyseessä on jättietana, boaetana, leopardietana....rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta latinaksi siis Limax Maximus ja varsinainen superetana puutarhaa vahtimaan. 
Tämä kaveri nimittäin käy iberialaisten etanoiden kimppuun tehokkaasti ja kiukkuisesti ja siivoaa puutarhan nopeasti näistä kaiken syövistä tuholaisista. 
Leopardietana on aika kookas, tämä oli reilut 10 cm. 
Toivon nyt, että se viihtyy täällä meidän pihassamme ja tekee parhaansa etanoiden torjumisessa. 






....ja suojeltavaa riittää! 
Tässä Syysvuokko. 









Oikein hyvää viikonloppua kaikille ja nauttikaahan te siellä Suomessa kesästä. Meidän heinäkuumme on ollut niin märkä, että varpaiden välissä on kohta ihoa ja jalat alkavat muuntautua räpylöiksi.....:(

Aamuinen ajomatkani kaupunkiin tuntui ihan venematkalta ja parhaina päivinä vettä on tullut reippaasti yli 20 mm.


Bergen-postaus sopii siis hyvin näihin tunnelmiin, joten toivottavasti piditte siitä.....ja saitte lukea sen aurinkotuolissa :D

Marianna

Kommentit

  1. Kiitos taas Marianna ihan mielettömän ihanasta postauksesta. Norjassa en ole käynyt kun viimeksi lapsena, silloinkin ihan pohjoisessa. Bergen vaikuttaa mukavalta paikalta. Norja ja sen kauneus on tullut vasta sinun blogisi myötä tutummaksi. Ihania kuvia olet jälleen ottanut.
    Syysvuokon kauneus on ihan omaa luokkaansa, kaunis ja herkkä.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Norjaa on mukava tehdä suomalaisille tutummaksi, sillä monelle Norja tuntuu tarkoittavan vain maan pohjoisosaa.
      Tämä heinäkuu on kyllä ollut niin sateinen, että mikään unelmamaa tämä ei ole - mikäli aurinkoa metsästää!

      Hyvää elokuun alkua sinulle :)

      Poista
  2. Aivan mahtavia kuvia, kiitos näistä. En ole käynyt Bergenissä, mutta eräs ystäväni kävi siellä alkukesästä ja ihastui kaupunkiin. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli :)
      Bergen on todellakin hurmaava, vaikka tänä heinäkuuna tekikin uuden sademääräennätyksen - 263,7 mm!!!!

      Hyvää elokuuta sinulle :)

      Poista
  3. Kauniit kuvat!
    Bergen näyttää kivalta paikalta!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja oikein hyvää elokuuta sinulle :)

      Poista
  4. Suruttaa todella kaikki eläimet, jotka menehtyvät ihmisen välinpitämättömyyden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Meressäkin on niin paljon roskaa ja varsinkin muovia, ettei sitä pysty edes käsittämään. Mökkirannasta löytyy milloin mitäkin veneistä heitettyä ja mukana on paljon eläimille vaarallista.

      Ihminen on ...., joo...jätän sanomatta :(

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset