Kesän kodit heinäkuun hetkissä


Kesä etenee kohden elokuuta ja "sitä vähän pidempää aurinkojaksoa" odotellaan yhä varsin toiveikkaina! 
Heinäkuu on ainakin täällä lounais-Norjassa ollut varsin sateinen ja harmaa, joten moni kotiin lomaansa viettämään jäänyt päästelee jo ärräpäitä ihan reippaaseen tahtiin. 
Naapurini on yksi heistä, eikä halunnut harmituksissaan kuulla sanaakaan Italian reissustamme tai edes poutaisesta Skotlannista  -  ymmärrettävää kyllä :(

Pouta on tosiaankin vieraillut täällä vain pieninä jaksoina ja esim. lauantaina se mahdollisti iltapäiväkahvit mökkiterassilla ja nurmikonleikkuun.....sitten jo taas satoikin!

Tälle viikolle on onneksi luvattu kauniimpaa säätä, joten toivossa on hyvä elää! 



Sitten aiheeseen.....

Sisustuskuvien ja -juttujen osuus täällä blogissani on ollut viime aikoina varsin olematon ja syynä moiseen lienee tämä ympärillä oleva upea luonto - se varastaa sekä huomion että blogitilan. 
En ole kuitenkaan lopettanut sisustamisharrastusta, romukaupoissa kiertämistä tai sisustuskuvaamista, joten toteutan nyt erään lukijani hartaan toiveen ja postaan muutaman sisustuskuvan täältä meiltä.

Kotimme väritys on siis yhä sama, siniharmaa, johon olen varsin mieltynyt. Suuria muutoksia täällä ei ole tehty ja "remonttireiskan" toimitusajat ovat niin pitkät, että esim. kodinhoitohuoneen remontti (jonka piti olla valmis kevään aikana) on yhä ihan vaiheessa. Huoh!

Pienet muutokset piristävät kuitenkin aina ja niihin pystyn ilman miehistä voimaa tai erikoisosaajiakin.... niin...ja pienellä budjetilla! 


Vanha tauluraami ja pikkuinen lintutaulu ovat kirpparilöytöjä. Sitä ovat myös savikannu,  pieni malja ja kultaiseksi spray-maalaamani puu. 
Ikkunaluukku on löytö parin vuoden takaa - vanhantavarankaupasta sekin. Rautapöytä on italialainen ja olohuoneen pöytä on kirpparilta.










Keittiössäkin on paljon vanhaa, kuten kakkuvadit, kg-paino, ruskea lasipullo, TineK -ruukku, vanhat laatikot.......keittiöpyyhe, jossa LH -kirjailu, on äitini aikoinaan kirjailema. (kuva yllä)



Mökillä on taas aivan erilainen sisustus, sillä siellä haluan yhdistää historian ja merellisen kesätunnelman. 

Terassilla meillä on kaksi pöytää ja illat valaistaan lyhdyillä! Rakastan lyhtyjä!
Pidän myös vanhasta ajopuusta, kransseista ja vehreistä puutarhoista. 
Nämä kuvat otin edellisviikonloppuna. 
Juuri tällaisia iltoja odotamme nyt lisää :)









Vanha talo ja venevaja ovat täynnä vanhoja esineitä, jotka vaativat seurakseen vähän uudempaakin sisustusta - muuten tuntuisi, että asumme museossa :)
Vanhat kalaverkot, myrskylyhdyt, meriaiheiset taulut jne. ovat ihania muistoja menneistä ajoista ja tänä kesänä ne ovat saaneet seurakseen mm. Bonifaciosta, Korsikalta ostetun kalan! Se sopii mökille aivan mainiosti! 
Minulla on tapana ostaa kaikilta matkoiltani jokin esine - matkamuisto, joka istuu kotiimme tai mökillemme.


Torppamme on pieni ja sitä kunnostaessa oli ratkaistava mm. vintille vievien portaiden malli ja vaatima tila. Tiny houses -tyyliset portaat ovat appeni suunnittelemat ja idea on kopioitu jo useampaan pieneen taloon / mökkiin. Tilat on käytettävä joka sentiltä ja minulla onkin tapana ripustaa laukkuni näihin portaisiin :) 

Meistä on niin mielenkiintoista juuri se, että vaikka torppamme on pieni ja tilaa on rajoitetusti, tuntuu siellä usein tilavammalta, kuin kaupunkikodissamme! 
Kyse lienee torpan hengestä ja rakkaudestamme siihen :)

Minulle ratkaisevaa ei ole talon suuruus ja neliöt, vaan sen kodikkuus ja henki. 
Rakastan pieniä kreikkalaisia taloja, mummonmökkejä ja vastaavia pikkukoteja, joissa on kaunista ja kodikasta. 
Eniten etsin kaiketi rauhaa ja vanhoissa taloissa sitä on - lämmintä ja hyvää energiaa. 





(kuvan laatu on vähän vinkasallaan ja lattiallakin on pölyä - iik - , mutta portaiden idea tästä näkyy. Porontalja on minun selkääni lämmittämään.)



Vanha, vm. -48 oleva polkupyörä sai uuden maalin ja tyylittelee nyt mökkipihassa mustana, uuden korin koristamana.
Kori löytyi Stavangerilaisesta Sykkelpikene - liikkeestä, joka myy vanhanmallisia polkupyöriä ja varusteita niihin. 





Tämän enempää en sisustus- ja koristelukuvia laita tälläkään kertaa, mutta lupaan tulla sisustuspuolella (vahvasti) takaisin taas syksyllä! 
Mikäli vanhat tavarat ja kierrätys kiinnostaa, on blogini jo syyskuussa varmasti mieluinen!




Heinäkuussa ei voi postata ilman puutarha- ja luontokuvia, joten laitanpa tänne vielä muutaman kuvan mökkipuutarhan tapahtumista juuri nyt. 
Marja- ja hedelmäsadosta tulee tänä kesänä valtava ja marjoilla herkutellaan jo päivittäin.  Ihanaa aikaa ja makeaa sadonkorjuuiloa!














Tässäpä tämä postaus heinäkuun hetkistä sisustuskuvineen :)



Ihanaa jatkoa heinäkuulle täältä vuonosta (jossa paistaa juuri nyt aurinko)! 

Vi snakkes, Marianna



Kommentit

  1. Ihania kuvia!
    Nyt toivotaan teillekin paljon auringon paistetta loppukesään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru :)
      Eilen jo vilahti taivaalla, huomenna tulee kuulemma taas! Toivotaan!

      Poista
  2. Lämpöä, aurinkoa ja leppeitä kesäiltoja odotellaan täälläkin. Kaksi viikkoa vielä lomaa, toivon että saan nauttia hellepäivistä ennen töihinpaluuta. Kaunisa on teillä, rakastan vanhoja tavaroita ja viihtyisin kyllä teillä todella hyvin :) Mukavaa viikkoa sinne vuonoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan nyt, että se aurinko jää meitä hellimään :)
      Tyttäreni lomailee Kreikassa ja laittaa yhtenään kuvia tulemaan...harkitsen jo äkkilähtöä pois sateesta ;)

      Mukavaa viikkoa Anni <3

      Poista
  3. Taas niin häkellyttävän ihania tunnelmia ja kauniita sisustusjuttuja sinulla!
    Nautitaan, vielä on kesää jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3
      Onneksi on tosiaan kesää jäljellä ja huomiseksi tänne lupaillaankin jo hellettä :)

      Poista
  4. Ihanat, ihanat kodit <3
    Minäkin rakastan tuota siniharmaata sisustuksessa mutta itselläni tällä hetkellä vallitsee "myyrä"-sävy. Tuli heti taas sisustusfiilis :)
    Teillä kasvaa jo vaikka mitä herkkuja puutarhassanne. Meillä on ilahduttavasti tullut kirsikoita yhdestä puusta ja mansikoitakin kypsyy jonkin verran.
    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustusfiilis heräilee silloin tällöin ja minulla yleensä syksyllä ja keväällä.
      Matkat ovat niin ikään ideoita sytyttäviä ja inspiroivia, varsinkin etelä-Eurooppaan suuntautuvat reissut.

      Toipumista sinulle <3 Toivotaan kaunista syksyä, eikö vaan?

      Poista
  5. Upeita asetelmia ihanista esineistä ja mitkä portaat! Kaunis ja rauhoittava sisustus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummu :)
      Vanhat kehykset ovat niin kauniita - jopa ihan näinkin.

      Poista
  6. Niin kaunista teillä on siellä kummassakin paikassa! Ihanat kuvat!
    Mukavaa ja aurinkoista heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Kotinne ja mökkinne ovat kerrassaan hurmaavia molemmat!
    Sinulla on taito luoda molempiin asuntoihin ihana, lämmin tunnelma vanhoilla tavaroilla ja
    huonekaluilla. Perheen hemmottelua parhaasta päästä!
    Täällä Suomessa on ollut melkoisen hyvät kelit tänä kesänä. Tällä viikolla
    päästään jo hellelukemiin täällä Turun seudulla, juhuu!
    Puhallan leppeän lämpöisiä kesäkelejä myös sinne Norjan suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija.
      Mekin saimme nauttia kesästä nyt sellaiset viisi päivää, mutta tälle viikolle on luvattu taas sateita. Ystävättäreni on lomalla Suomessa ja kertoili juuri helteisestä Turusta :) Nauttikaa!

      Poista
  8. Täällä Keski-Suomessa on samalla tavalla odoteltu sitä lämmintä kesäjaksoa, sitä toivotaan nyt viimeinkin tulevaksi viikoksi! Aurinkotankkaus olisi niin tarpeen!
    Sinulla on blogissa just niin ihana kombo luontoa ja sen kauneutta, sun ihania sisustusjuttuja ja -vinkkejä, elämää kaikilla mausteilla... eli ei yhtään haittaa, vaikka näin kesäaikaan tulee luontopläjäyksiä enemmänkin, kun omakin elämä keskittyy enemmän ja vähemmän kodin seinien ulkopuolelle. Syksyllä taas kääriydytään viltteihin ja katsastetaan sisätiloihin. Silloin on ihanaa lukea sisustusjuttuja ja ihastella kirppislöytöjä. Ne sointuu siellä teillä niin kauniisti kaiken muun kanssa, huomaa kyllä, että olet taitava, kekseliäs ja visuaalinen sisustaja! Pistipä muuten silmään aivan ihanat puiset portaat, siellä porontaljatuolin takana!
    Huokaillen ihastuksesta lähden tästä jatkamaan ikkunan pesua... Ihania heinäkuun lopun päiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis :)
      Me taidamme olla molemmat niin luonnon pauoloissa, ettemme ihan heti mättäisiin ja männiköihin kyllästy :D Se on hyvä asia! Sieltä sitä sitten ammentaa elementtejä sisustukseenkin.
      Ihanaa heinäkuun loppua sinulle Ellis <3

      Poista
  9. Kaunista! Ihanat kuvat!
    Hyvää kesän jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia, ihania esineitä. Aurinkoa viikkoosi Marianna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset