Onnea matkaan - vuosi 2017 on koittanut!



Tervetuloa uusi vuosi!
Sait syntymälahjaksi kimaltavat taivaat, kohoavat maljat, suukot, halaukset ja miljoonat lupaukset tehdä sinusta se kaikkien aikojen paras vuosi!

Mitä sinä muuten lupasit?

Me juhlimme uutta vuotta yleensä maalla, sillä se on koirallemme paras vaihtoehto. Maalla ilotulitetaan vain ja ainoastaan vuoden vaihtuessa ja silloinkin kyseessä on varsin rauhallinen tulitus - muutama isäntä ja mökkiläinen pelloillaan, ei sen kummempaa. 
Täällä kaupungissa tilanne onkin sitten aivan toinen. Räjähtely alkaa jo ilta-kuudelta ja jatkuu tasaisesti yö-kahteen. Vuodenvaihde klo 24 kuulostaa lähinnä sodalta - ainakin pienen koiran mielestä, joka on metelistä kauhuissaan.

Linus pelkää raketteja ja uudenvuoden aatto on hänelle yhtä painajaista.
Me jäimme tällä kertaa kuitenkin kaupunkiin, koska nuorimmaisemme (kohta 16v) lähti ystävineen uudenvuodenkutsuille, emmekä voineet häntä yksinkään kaupunkiin jättää.
16v. on 16v., vaikka sitten kuinka kiltti olisikin ja uudenvuoden aatto on uudenvuoden aatto....kaikkine paukkuineen ja juhlijoineen.
Onneksi emme ole tässä elämänvaiheessa yksin, vaan naapureillamme oli sama kohtalo ja siten päädyimmekin rooleihin: koirakuiskaajat ja kuskit :)

Iltaa istuttiin rennosti kalkkunalla ja Waldorfilla herkutellen, osa meistä näki ilotulituksenkin (osa istui koiraa lohduttamssa kellarissa).
Olemme onnekaita, koska yksi kaupungin ilotulituksista järjestetään läheisellä jalkapallokentällä ja näkyy terassillemme täydellisesti.


Uusi Canon kuvasi raketit hyvin - me happy!





Uuteen vuoteen katettiin onnea tuova pöytä!
Tähtiä, helmiä, hopeaa ja tinakenkiä .... onnea ja vaurautta tuomaan :)







Lisää tulitusta.





Leikittekö te uudenvuoden leikkejä?
Minä tein vanhasta kupinnostoleikistä uuden version - pakettileikin. 
Viidestä paketista oli valittava yksi (koskematta siihen) ja sen sisältö ennakoi tulevan vuoden tapahtumia :)
Useimmat meistä valitsivat hopeisen sydämen, joka symbolisoi tietenkin aitoa rakkautta! 
Minä sain potkuhousut ja näin mummotautisena toivon sen symbolisoivan uuden elämän alkua vähän toisella tavalla.





Uudenvuoden päivä valkeni aurinkoisena ja me suuntasimme Selen rannalle reippailemaan. Tämä oli koiramme onnenpäivä! 
Rannalla on aina kaunista.
Meri suorastaan kuohusi rantaan, aurinko paistoi matalalta pilvien lomasta ja kaikki näytti ajoittain kultaiselta.





















Tänään ollaankin jo uuden vuoden toisessa päivässä ja huomasin ilokseni, että terassini kukkapurkeissa on ihanaa toivoa keväästä. 
Hyasintit ostin joulukuun alussa, mutta koska mieheni on niille allerginen, voin pitää niitä vain ulkona. Leuto talvi sallii sen ja nyt ne ovat avautuneet näin kauniisti. Pikkuisessa purkissa näkyi myös jotakin hauskaa......tulppaani nostaa päätään! 
Voi tästä minä pidän :)







Lupasinko minä sitten jotakin?

Lupasin itselleni, että rauhoittuisin hyväksymään uuden elämäntilanteeni- työkyvyttömyyden. Lupasin, etten enää soimaisi itseäni niin ankarasti sairaudestani johtuvista menetyksistä, vaan kääntäisin tilanteen positiiviseksi ja ottaisin vaarin saamastani ohjeesta: toteuta unelmiasi! 




Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille! 

Marianna

Kommentit

  1. Sulla on kyllä hyvä kamera, upeat kuvat tähtipaukuista.
    Hui mitkä aallot merellä. Hienosti katoit pöydän, kiva katsella kuviasi ja tietenkin myös lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ja hyvää alkanutta vuotta sinulle!
      Kamera on todellakin hyvä ja olen hyötynyt paljon käymistäni valokuvauskursseista.

      Mukavaa viikkoa :)

      Poista
  2. Varinaisia uuden vuoden lupauksia en tehnyt, mutta tavoitteita itselleni kyllä asetin. Me vietimme vuodenvaiheen juuri maaseudun rauhassa ja siellä ei tarvinnut koirankaan rakettien ääntä pelätä. Ulkona oli kaunis tähtitaivas ja rikkumaton hiljaisuus! Tulipa niin keväinen fiilis noista kukkakuvista, vaikkakin juuri säätiedotuksessa luvattiin hyytäviä pakkaspäivä :) Mukavaa vuotta 2017 ja iloa maanantai iltaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin lehdestä, että uudenvuoden aattona oli valtavasti koiria karkuteillä, paniikissa kun juoksivat pakoon ja muutamia oli jäänyt autojenkin alle. Koiralle uudenvuoden aatto on suoranaista painajaista, mutta kyllä meillä pelkää kissakin. Se hakeutuu omaan suojapaikkaansa terassin alle.
      Minä kannatan yksityisten ilotulitusten täyskieltoa, sillä kaupungin järjestämät riittävät mainiosti.

      Suomeen tulee ilmeisesti nyt kunnon pakkanen, meillekin huomenna jopa -3 astetta.
      Pysykää lämpimänä....kevättä kohti mennään!

      Poista
  3. Hyvä lupaus! Joskus asiat, jotka itse koemme vastoinkäymisinä, on annettu meille, jotta ymmärtäisimme vaihtaa suuntaa tai ajatella asioita vähän eri vinkkelistä. Olet ehkä kyvytön tekemään niitä töitä, joita olet aikaisemmin tehnyt, mutta edessäsi saattaa olla vielä ihan uusia polkuja ammatillisestikin - ken tietää? Mutta sulla on nyt hyvä tilaisuus, lahjoja kuvaamiseen ja vielä hyvä kamera, niin että voita alkaa toteuttaa ainakin sitä valokuvausunelmaa - ehkä niitä unelmia on muitakin!

    Oikein antoisaa Uutta Vuotta Marianna, tuokoon se tullessaan paljon intoa ja inspiraatiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne!
      Juuri näin olen asiaa nyt tuumaillut - minulle on annettu mahdollisuus astua ihan uudenlaisille poluille!
      Loppuvuosi meni jonkinlaisen shokin ja lievän masennuksen kourissa, sillä olin viimeiseen asti toivonut, että tilanteeseeni löytyisi jokin muu ratkaisu.

      Kamera ja edessämme oleva kevät ovat hyvät inspiraation lähteet, joten kyllä se tästä.

      Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle Hanne!

      Poista
  4. Jotenkin löysin tieni tänne, ja olen siitä iloinen, sillä sinulla on tavattoman kaunis ja mielenkiintoinen blogi! Ja upeita kuvia! Oli kiehtovaa lukea elämästänne siellä Norjassa ja jäinkin miettimään, miten elämänpolkumme kulkevatkaan... Huikeaa, että teillä siellä jo ripaus keväästä.. täällä kun on kunnon ote talvesta ja kevääseen vielä pitkälti matkaa.
    Lennätän täältä entisestä kotomaastasi, länsirannikolta lämpöisiä terveisiä ja toivotan alkaneeseen vuoteen kaikkea kantavaa ja valoisaa. Elämällä on aikansa, kuten tiedät ja myrskyävien aikojen perään tyyntyy ja kirkastuu. Toivottavasti tänä vuonna sinulle puhaltavat lempeät, myötäiset tuuloset ilon ja onnen kera.

    Lämmöllä, Hannah lehmuskujalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hannah ja kiva, että löysit tänne. Tulen vastavierailulle!

      Oikein onnekasta ja hyvää alkanutta vuotta myös sinulle <3

      Poista
    2. Kiitos vastavierailusta blogiini Marianna! Olipa kiva saada sinut lukijakseni. En tiedä, mitä blogger takkuilee, kun en pääse kirjautumaan tänne blogiisi lukijaksesi, harmillista. Yritän myöhemmin uudemman kerran.. josko ongelma ratkeaisi. Valoa, iloa päiviisi♥

      Poista
  5. Wau, mahtavia kuvia. Etenkin nuo kuvat rannalta ja hyasintti, todellakin lupaus keväästä.
    Aurinkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ranta on aina mahtava, vuoden ympäri!

      Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle :)

      Poista
  6. Kaunis kattaus ja hyvä lupaus. Niin upeat kuvat olet uudella kamerallasi ottanu.
    Hyvää alkanutta vuotta! T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!
      Vielä on kameran suhteen opettelemista, mutta hyvä se on! Odotan niin jo kevättä, jotta pääsen sen merkkejä kuvaamaan.

      Hyvää ja energistä vuotta <3

      Poista
  7. Taidan olla sukulaissielu pienen koirasi ja monen muun eläimen kanssa tuntiessani, että nuo paukuttelut tuovat mieleen sotatilan. Paljon mieluummin katselisin taitavasti ja turvallisesti järjestettyä yhteistä ilotulitusta. Täällä Ranskassa yksityisten rakettien ampuminen on kielletty sakon uhalla, syynä terrorismi. TV:stä sai katsella toinen toistaan upeampia ilotulituksia ympäri maailmaa.
    Kiva idea tuo teidän vuodenvaihteen pakettileikki :)
    Hyvän elämänasenteen olet omaksunut. Jatkukoon tämä vuosi sinulle onnellisten tähtien alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Simpukka!

      Saisivat kyllä kieltää yksityiset raketit täälläkin! Vaarallisia ovat!
      Moni tulittaa humalassa ja silmiä menee joka vuosi. Koirat kärsivät ja saavat pitkäaikaisiakin traumoja / pelkoja aaton metelistä ja lisäksi raketeista jää kauhea sotku, jota tulittajat eivät siivoa.

      Kaupunkien järjestämät tulitukset riittäisivät hyvin.
      Sädetikut ovat minun suosimani tulite :)


      Onnellista ja aurinkoista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  8. Kamerasi vaikuttaa loistavalta valinnalta! Onnea Sinulle ja kamerallesi uusiin haasteisiin tänä alkaneena vuonna.
    Ja tiistai-terkut kanavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!

      Voihan hyvin ja mukavaa viikkoa sinne kanavalle <3

      Poista
  9. Upeat kuvat jälleen! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi ja sitä samaa, eli oikein onnellista uutta vuotta!

      Poista
  10. Upeat tyrskykuvat! Kaikkea hyvää uudelle vuodelle ♡

    VastaaPoista
  11. Upeaa uutta vuotta!
    Mahtavia kuvia rannalta ja ihana tuo pakettileikki!
    Ilotulituksen riemua ja pieniä tunnelmapaloja!
    Toivotan inspiroivaa vuotta sinulle!

    Blogissani odottaa pieni haaste myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Susanna!

      Mukava haaste, jonka otan ilomielin vastaan. Nyt kesäkuvaa etsimään!

      Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle.

      Poista
  12. Hyvää uutta vuotta! Meidän uusi vuosi meni vähän poskelleen. Sairastuin ja nuhasena ei tee mieli vierailla. Yleensä otamme uuden vuoden vastaan ystävä pariskunnan luona, nyt olimme kahden.
    Koirille tämä päivä on usein hyvinkin hankala, osa ei uskaltaudu ulos edes seuraavana päivänä, kokemusta on.
    Olipa valtavat aallot, kevättä jo kuvissa. Sitä odotellaan kovasti kun pakkanen täällä paukkuu. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle, mukavasti on vuosi vierähtänyt ja ihana on ollut seurata elämääsi näin blogin kautta kauniina kuvina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta!
      Meilläkin on täällä yksi, joka on sairastanut kovaa yskää läpi pyhien ja kävi nyt viikolla lääkärissä. Virus kuitenkin kysymyksessä, joten hoito jatkuu yskänlääkkeillä ja teellä.

      Teillä todellakin pakastaa ihan kunnolla. Meillä oli eilen kaunis, kylmempi päivä, mutta tänään jatketaan kovalla tuulella ja sateella. Mielummin ottaisin tuon pakkasen.

      Poista
  13. kylläpä on todella upeita kuvia ilotulituksesta ja aalloista, tämä on ensimmäinen kerta kun törmäsin blogiisi mutta ei todellakaan viimeinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että löysit tänne vuonoon!

      Oikein hyvää alkanutta vuotta!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset