Trooppinen Turku


Suomen kevät heittää lunta niskaan vielä toukokuussakin, mutta minäpä löysin sieltä lomallani ihan troppistakin lämpöä! 
Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa on ollut lempipaikkojani aina ja vietimme siellä aikoinaan äitini 65-vuotispäivätkin.
Tänne on hyvä tulla lämmittelemään ja rauhoittumaan silloin, kun talvi (tai luminen kevät) ovat käymässä liian raskaiksi, eikä kahvilaakaan ole moittiminen - mainiot kahvileivät kruunasivat vierailuni Ruissalon paratiisiissa. 

Tällä kertaa teen Turku-postaukseni täältä ja toivon, että nämä lämpimät kukkaiskuvat tuovat lohtua kaikille, jotka tänään ovat saaneet talvisäämittansa täyteen.
Nyt kannattaa klikata suuremmaksi.



























Äiti osti mukaansa tällaisen nokkosen taimen ja kertoi, että hänen lapsuudessaan Ylistarossa oli kaikissa taloissa näitä värinokkosia. 




Kevät ulkonakin.



 Kasvitieteellisessä viihtyisi kyllä vaikka kuinka kauan! 
Ostin muistoksi vielä muutaman kivan kortin, jotka päätyvät nekin tänne työpisteeseen. 






Turkua en tällä kertaa sen suuremmin kuvaillutkaan (instassa on vähän kuvia torilta ja kauppahallista), sillä keskityin seurustelemaan, mutta uusin havaintoni (kotikaupunkia ikävöivin silmin katsottuna) olivat Turun rakennuksissa paljolti käytetyt punaisen sävyt. 
Kauniit vaaleanpunaiset rakennukset, kuten Rettigin palatsi ja tietysti hurmaava vanha kirjasto oli siksi aivan pakko kuvata!  
Rakas kotikaupunkini on kyllä tavattoman kaunis kaupunki ja ensi kerralla sitä on kuvattava taas lisää.









Mitäpä Suomesta sitten pakattiin mukaan?
Ruisleipää, mustapippuri-juustomausteista ruokakermaa, makeisia, juustoleipää, keksejä, Arabian Suomi100 juhlavuoden mukeja ja Lumenen kosmetiikkaa kokeiltavaksi.
Lumenen Valo ja Sisu -seerumit, sekä Lähde-kasvovesi ovat nyt meillä kolmella naisella testissä ja hyvältä tuntuvat kaikki kolme talven uuvuttamalla iholla.
Sisu tuntui varsinkin "sisukkaalta" ja ihoa virkistävältä.






Työhuoneeseeni löytyi Helsingin Granit:sta hauska kirjaintaulu, jota voi käyttää moneen tarkoitukseen. Se oli mukava tuliainen, koska se ei painanut juuri mitään ja mahtui matkalaukkuun ihan sentilleen.






Meillä valmistaudutaan nyt kansallispäivään, 17.mai:hin ja toivotaan, että sää olisi tuolloin siedettävä. 
Lämpötila kun taas putosi lauantaisesta sellaiset 10 astetta ja tänään on tullut vettä koko aamupäivän....ei kivaa ollenkaan!

Toivottavasti kukkakuvat piristivät kylmässä kulkevia! Voikaahan hyvin!


Vi snakkes, 
Marianna





Kommentit

  1. Kasvitieteellinen puutarha on todella kuin trooppinen maisema.
    Värinokkosta on minunkin kukkapurkissani. Sain pienet taittolehdet tädiltäni, pistin ne multaan ja nyt kukkaset/nokkoset jo rehottavat komeasti.
    Hyvää kansallispäivää ja toivottavasti lämpöistä sellaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe - meillä oli oikein hauska päivä! Laitan muutaman kuvan seuraavaan postaukseen :)

      Poista
  2. Kasvitieteelliset puutarhat ovat mielenkiintoisia vierailukohteita. En ole koskaan käynyt tuolla Turussa, mutta meillä Joensuussakin on iki-ihana Botania. - Hyvää kansallispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Nyt on juhlat taas juhlittu ja arki jatkuu tänään sateisena.

      Poista
  3. Muutama vuosi sitten poikani ajelutti minua Ruissalossa uudella upealla autollaan. Poikkesimme myös trooppisessa puutarhassa ja sen kahvilassa. Varastossani on muuten kuva tuosta piikikkäästä puunrungosta ;). Hauskoja muistoja herättelit kuvillasi! Kiitos!!
    Kuten sanoit, Turku on hurmaava kaupunki. Voit tosiaankin olla siitä ylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruissalo on kyllä viehättävä paikka vanhoine tammineen ja huviloineen.
      Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle Leena <3

      Poista
  4. Hienoja kuvia!
    Turku on upea kaupunki!
    Mukavaa illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. Voi mitä kuvia sekä puutarhasta että tietenkin Turusta <3
    Juuri äsken aurinko paistoi ja samaan aikaan satoi lunta - taidan muuttaa vähäksi aikaa tuonne puutarhaan;)
    Ihanaa kevättä sinne vuonojen maahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady! Turun kevät onkin sitten niin tavattoman kaunis, joten odotan kuviasi sen etenemisestä <3 Mukavaa loppuvikkoa!

      Poista
  6. HIenot kuvat kasvipuutarhasta;monta kasvia kuvissasi tuttuja täältä ympäristöstä:) Suomen kevät on kyllä ollut oikukas tänä vuonna. Hyvää itsenäisyyspäivää teille sinne Norjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael!
      Juhlat on juhlittu ja arki alkoi sateisena, mutta onneksi lämpimänä.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle :)

      Poista
  7. Kyllä nuo kauniit kuvat tuovat lohtua tähän säähän, johon jo mitta todellakin alkaa täyttyä. Tänäänkin aamu valkeni kauniin aurinkoisena, mutta jopas tuli taas jo ensimmäiset lumikuurot ja taivaasta päätellen ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustaja, kun näkee, että lisää on tulossa.
    Niin kaunis on Turku. Ihan liian harvoin sitä tulee katseltua turistin silmin.
    Oikein hyvää tulevaa kansallispäivää! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija ja oikein ihanaa loppuviikkoa sinne kotikulmille <3
      Turun kevät .... se tulee tänä vuonna yhdessä kesän kanssa :)

      Poista
  8. Aina yhtä ihana Turku!

    Hyvää kansallispäivää

    VastaaPoista
  9. Onpa sinulla ollut mukava reissu täällä Suomessa:)
    Kivoja postauksia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen :) Suomessa oli kertakaikkisen ihanaa <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset