Sunnuntaikävelyllä Stavangerissa

Flunssa selätetty - ainakin melkein!
Minulla mokomat virukset menevät tietysti aina niveliin, joten flunssaoireiden lisäksi olin viime viikon lähes liikuntakyvytön. Polvi, lantionivelet ja ristiselkä olivat niin kipeitä, etten todellakaan pystynyt liikkumaan normaalisti ja kaiken kruunasi lopuksi vielä silmän tulehtuminen sekä ylä- että alaluomen osalta. Tyttäreni risti minut Notredamin kellonsoittajaksi, sillä kuljin täällä kumarassa toista jalkaani ontuen ja toinen silmä poskella roikkuen. Olo oli hehkeä :)

Lauantaina uskaltauduin jo mukaan ostosreissulle ja sunnuntaina jaksoin taas jo lenkkeilläkin. Lenkkikohteeksi valitsimme kuitenkin Stavangerin keskustan, koska rannoilla tuuli aika reippaasti ja keskustassa löytyy kahviloita vähän tiheämpään - lämmittely on tärkeää. 

Stavanger on kyllä kiva kaupunki sunnuntailenkkeilyynkin.
Vuorilla on nyt lunta, joten ne antavat kauniille kaupungille upean taustan.

Tulkaa mukaan lenkille!


Vanhaa ja uutta.
























 Vanhassa kaupungissa kukkii yhä. Kohtahan täällä onkin jo taas joulumarkkinat.












Breiavannetin tuntumassa.

















Kahvit haettiin Starbucksista, jossa saatavilla jälleen "karkkia kupissa", eli joulukahveja. 

Kotiterassille paistoi lämpimästi ja oliivipuut viihtyvät yhä ulkona. Seuraan kyllä säätiedotuksia aika tarkkaan ja saattaapi olla, että alakerran kylpyhuoneemme muuttuu taas kohta oliivilehdoksi. 





Muistatteko berliiniläisen, hylätyn ja pölyisenä kirpparille jätetyn pianovanhuksen, jonka muutama kuukausi sitten pelastin uuteen elämään? 
Se ei ole enää yksinäinen, vaan on saanut seurakseen tanskalaisen Nordic Design - traktorituolin - vähän erilaisen pianotuolin siis. 
Tuoli sopii mainiosti myös pianon vierellä olevan tanskalaisen Jetson-tuolin rinnalle ja kolmikko onkin yhdessä ihan perfekti. 

Musta on nyt sisustusrintamalla varsin pop ja kovasti huomaan mieltyneeni siihen minäkin. 
Maalla, merenrantatorpassamme, suosin yhä vaaleaa ja romanttista tyyliä, koska se sopii torppamme ikään, rakennustyyliin ja sijaintiin, mutta kaupungissa kaipaan tummempia sävyjä.  
Mitä te pidätte mustasta väristä sisustuksessa? 


Pianovanhukseni on muuten kuin tehty joulua varten ja olenkin päättänyt antaa sille pääroolin tämän vuoden koristeluissani - aion tehdä siitä mahdollisimman joulusatumaisen!  Musta antaa oivan pohjan kullalle, hopealle ja mille tahansa joulun väreistä ja teemoista - tässä pääsee taas mielipuuhiin! 



Tässä kollaasikuvassa on myös viime viikolla tylsyydestä kärsinyt Linus. Minun flunssani esti kaikki metsäretkemme ja sehän teki elämästä pitkävetistä. 
Sunnuntaisella kaupunkilenkillä vierelläni kulkikin sitten varsin iloinen poika! 





Valoja ja tähtiä on kiva laittaa esille jo nyt! Illat kun ovat niin pimeitä.








Laitanpa tähän loppuun vielä vähän nostalgiaa lauantaiselta ostosreissultamme naapurikaupunkiin, Sandnesiin. 
Veteraanit saivat kyllä hymyilemään, varsinkin tuo poliisikupla :)






Oikein hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille!
Pysykää terveinä! 


Vi snakkes, 

Marianna

Kommentit

  1. Wau..aivan ihania kuvia! Kiitos kun sain olla mukana lenkillä♥ Tuo poliisikupla on sitten söpö:) Kiva oli myös kuulla että flunssa on siellä helpottanut, hyvä ja pysyköönkin poissa!!:) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Päde - mukavaa loppuviikkoa ja marraskuun jatkoa :)

      Poista
  2. Hyvä että flunssa on selätetty!
    Kun nyt kysyit; Musta on mielestäni sisustuksessa mainio kontrastien luoja. Meillä on vuosikymmeniä mukana kulkenut työhuoneen musta Muuramen kirjoituspöytä ja se on toisaalta tosi kiva, mutta siinä näkyy kyllä jokainen pölyhippunen ja sen kaveritkin! Niin että asioilla on puolensa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta! Talviaurinko on se pahin pölyn näyttäjä ja varsinkin mustilla pinnoilla.

      Flunssa riippuu mukana yhä nuhana, mutta mitäpä tuosta - pääasia on, että olen taas liikenteessä.

      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Upeat lenkkimaisemat ja hienot kuvat, onneksi pääsit flunssasta eroon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru!
      Koetataanpa nyt kaikki pysyä terveinä tämä loppuvuosi :)

      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Kylläpä on kaunista ja mukavaa napata lämmin kahvi lenkkeilyn päätteeksi mukaan. Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. Hienot ovat taas lenkkimaisemat! Ja ihan mahdottoman upea kolmen kopla! Paremmin sopivampaa pianotuolia on vaikea kuvitella. Joulukoristeet tuohon niin ai ai!
    Kiva kuulla, että flunssa on hellittänyt. Minullakin oli pieni flussanpoikanen. Sitä on nyt kaikkialla.
    Hyvää marraskuista viikkoa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa sinäkin - menkööt flunssat menojaan!

      Hyvää loppuviikkoa sinulle Maija <3

      Poista
  6. Kiitos mukavasta lenkkiseurasta ihanissa maisemissa <3 Kiva, että pääset taas liikkeelle <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset