Varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen

!

Meillä on ollut niin sateista ja pimeää, että nämä syystalven lyhyet päivät ovat olleet tavallistakin lyhyempiä. Valo kun ei ole kyennyt taivaalla roikkuvan paksun pilvipeiton läpi tunkeutumaan, ei sitten millään. 

Rakeita - herneen kokoisia sellaisia, ukkosta, tuulta ja vesisadetta, niitä me olemme päivä toisensa jälkeen saaneet. 

Enpä siis ollut myyrämäisiä tihrusilmiäni (juu, sellaisiksi ne ovat muuttuneet) uskoa, kun eilen hämärästä kotikolostani ulos kurkistin ja kirkkaassa taivaanrannassa aamunkajon näin. Oli aivan tyyntä ja hiljaista, taivaalla tähdet ja kuu. 

Aamulenkkini oli kerrassaan ihana ja aika huvittavakin, sillä lähes jokaisella kalliolla, rannalla ja polulla oli iloisia valokuvaajia, joilla kaikilla näytti olevan se ihan sama motiivikin - AURINKO! 

Muualla maailmassa kuvataan kenties auringon pimennystä.......meillä taas sen näkymistä. 

Laitan omat aurinkokuvani seuraavaan postaukseen - otin aikamoisen sarjan minäkin! 

Meillä on jatkettu joulun rakentamista ja katsokaapas tätä - tonttuovi vähän suuremmassa skaalassa! 

Tämä vanha ovi on peräisin alkuperäisestä, jokunen vuosi sitten puretusta venevajastamme ja toimii hienosti myös jouluovena. Joulukranssin ostin lauantaina, kun vierailimme lukiolaisten joulumyyjäisissä (Tyttäreni opiskelee taide-, design- ja arkkitehtuurilinjalla ja kranssit olivat heidän käsialaansa).

Pupukin pääsi taas photoshootiin ja tykkäsi kovasti. Sammalhyasintti on sekin lukiolaisten myyjäisistä.

Meillä tuskin nähdään lunta tänäkään jouluna, joten joulumieli on osattava etsiä ilman valkoisia hankia.

Kenties se löytyy näistä yksinäisistä, punaisista lehdistä? Ne ovat kuin joulukoristeita harmailla oksilla ja aivan tavattoman kauniita, kun aurinko ne säteillään risukoista löytää. 

Joulumieltä tuovat myös varpuset. 

Varpunen jouluaamuna on mielestäni yksi kauneimmista joululauluista.

Tiedän, että tämä on äitini suuresti rakastama joululaulu. Hän, sodan keskelle syntynyt karjalaistyttö, muistaa tätä kuunnellessaan omaa lapsuuttaan ja kotipirttiään Pohjanmaalla, jonne he evakkoon päätyivät. Siellä hän pienenä tyttönä ruokki pikkulintuja..... ja tekee sitä yhä, nyt Turussa. 

Kesäeines on syöty itse kultakin ja viikonloppuna kaupungilla ottamani kuvat kertovat talven tunnelmaa. 

Kylmää, hiljaista, talven siniharmaata koleutta ja lintuja höyhenet pörröllään. 

Onneksi on heitäkin, jotka auttavat pikkuisia talven yli. Kaupungin puistossa lintuja ruokkinut mies oli ystäviensä ympäröimä ja näytti heidän seurassaan hyvin onnelliselta. 

Sen, minkä teette yhdelle näistä pienimmistä, sen teette minulle - nämä Jeesuksen sanat tulevat mieleeni ja uskon, että juuri näin se meneekin. 

Johanna og Broremann (Johanna ja veli) -patsas löytyy Stavangerin keskustasta. 

Valoa kaamokseen värikkäältä kadulta.

Laitanpa tähän loppuun vielä varjoisella rannalla kylpeneen nuoren joutsenen.

Siniharmaa talvimaailma voi tosiaankin olla kaunis sekin (vaikka aurinko parasta onkin) ja huomaatteko, taivaalla purjehti sininen sydän? 

Joulumieli vaiko sittenkin isänmaallinen mieli? Sininen pilvi vei ajatukset kohta 100-vuotiaaseen synnyinmaahan ja siihen, miten rakas se minulle onkaan. 

Minä kiiruhdan nyt ulos ja aurinkoon! 

Viikonlopuksi on luvattu vesisadetta, joten tästä ihanasta valosta on nautittava tänään. 

Aurinkokuvat tulevat sitten seuraavaan postaukseen!

Oikein hyvää joulukuuta ja ensimmäistä adventtia teille kaikille.

Marianna