Rakkaus ei kuole koskaan



Mitä kaikkea sitä näkeekään, kun kulkee "silmät auki" ! 

Minä ja mieheni lenkkeilimme lauantaina varsin harmaassa ja koleassa säässä. Meri oli harmaa, taivas oli harmaa, tuuli puhalsi ilkeästi ja lumeton, talven runtelema maa oli väritön ja kylmä. 
Minä olin ottanut kameran mukaan lenkillemme ja tätäkös mieheni ihmettelemään - 
"Onko täällä nyt yhtään mitään kuvattavaa, kun päiväkin on näin ankea", kyseli hän (varmasti pikkuisen ärsyyntyneenäkin, sillä tuo kamera nyt keikkuu olkapäälläni lähes aina ja kuvaaminen aiheuttaa lenkin etenemiseen ja vauhtiin katkoksia).

No olihan siellä! Ainahan siellä on! 
Harmaa ei ole vain harmaata, eloton ei koskaan elotonta. Luonto on sitäpaitsi varsin höveli ja tarjoilee milloin mitäkin hienoa kuvattavaksi - joskus jopa täysin odottamatonta, erikoista ja ainutlaatuista. 

Tässä viimeisimpiä lenkkiotoksiani:












Mieheni muuten myönsi, ettei hän olisi välttämättä huomannut kuvaamaani mustavaristakaan! Höh, sanon minä! 

Parhaat kuvauslenkit teen tietysti yksin, sillä silloin ei tarvitse huomioida muita, vaan voi kuhkia pensaissa ja kivikoissa täysin ilman ajantajua. 
Kun kukaan ei odota tai puhu, voi keskittyä luontoon ja sen hienouksiin ihan rauhassa ja löytää vaikka mitä! 
Ymmärrän toki senkin, ettei suurin osa ihmisistä saa kicksejä sammalpalleroista ;), joten metsässä möyriminen on sellainen vähemmän suosittu yksilölaji - ehdottomasti! 


Sunnuntaina olikin sitten vuorossa sellaista mainitsemaani odottamatonta ja erikoista, jopa vähän hätkähdyttävääkin kuvattavaa.
Veimme hautausmaalle kukkia (Norjassa oli äitienpäivä) ja kävellessämme hautausmaan hiljaisuudessa, huomasin haikaran, joka tepasteli vanhan herrasmiehen tavoin - hieman kumarassa ja verkkaisin askelin - erään haudan ympärillä. 
Se silmäili meitä, mutta pysyi "vartiopaikallaan". 

Mieleeni tuli pakostakin vanha suomalainen uskomus sielunlinnuista, sillä tämä ei todellakaan ole mikään ihan luonnollinen paikka haikaran kohtaamiseen. Haikarat ovat sitäpaitsi arkoja lintuja ja nousevat tavallisesti siivilleen välittömästi ihmisen lähestyessä. 









Hautausmaalta jatkoimme vanhaan kaupunkiin kaakaota ostamaan, sillä päivä oli luihin ja ytimiin menevän kolea. 
Vuorten päällä näkyi painavia lumipilviä ja kaupungissa oli todella hiljaista, mutta sellaista siniharmaan kaunista.
Vanha kaupunki on mielestäni viehettävä aina ja sen kapeilta kujilta löytyy tuulensuojaakin. 







Paluumatka autolle kävi Ledaalin kartanon kautta. Ledaal on kuningas Haraldin omistuksessa, mutta myös museokäytössä ja sen tarina alkoi jo vuonna 1799, kun kuuluisa Kiellandin suku rakennutti sen huvikäyttöönsä. 
Kaunis, tanskalaiseen tyyliin rakennettu tila ja puisto, jonne on tultava keväällä uudestaan.









Eiganesin kaupunginosan villoja! 
Täällä on "unelmataloni", sillä rakastan näitä vanhoja kauniita villoja, vanhoja puita, valtavia rhododendron-pensaita, muratteja, lawsonin sypressia ja orjanlaakeripuita. 






Maanantaina herättiinkin sitten valkoiseen maailmaan, jonka yllä roikkuivat tummat lumipilvet. Ne satoivat lisää lunta koko aamupäivän ja kamerallakin oli rakennettava kosteussuoja - muovipussista! 
Linus nuuhki ja puhalsi lunta, minä kuvasin lumimaisemaa - joka onkin muuten jo taas kadonnut! 
(Juuri nyt sataa räntää ja meidän puutarhassa juoksi äsken hiiri!!! Kissaa kun ei enää ole, niin hiiret uskaltautuvat tännekin.)











Louhimiehen Tuntematon Sotilas tuli ensi-iltaan täällä Norjassa perjantaina ja pakkohan se oli mennä katsomaan. Olinkin jo odottanut sitä ja varustauduin leffaelämykseen nenäliinoin (onneksi mukana oli muitakin suomalaisia).

Elokuva herätti ainakin minussa kirjon erilaisia tunteita: ylpeyttä, valtavaa surua, ahdistusta, rakkautta ja suurta kiitollisuutta. 
Suomalainen huumori kevensi hienosti muuten aika raskasta tunnelmaa ja Antti Rokan karjalanmurre muistutti mummosta ja papasta, sekä heidän karjalaisesta luonteestaan. Voi miten heitä tulikin taas ikävä ja monta kiitosta lähetin sinne jonnekin.
Minun isovanhempani olivat kotoisin Kivennavalta ja sota vei heiltä kodin, pappalta veljen ja sukulaisiakin. Toivo-pappani taisteli rintamalla ja Miina-mummoni joutui evakkoon kolmen lapsen (äitini ja tätieni) kanssa, joten heidän tarinansa muistuttaa kovastikin elokuvan Rokan kohtaloa.

Tämän elokuvan jälkeen oli hyvä hengittää myöhäisillan raikasta ilmaa. Sydän tuntui raskaalta ja monta ajatusta pyöri mielessä.






Usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus! 

Rakkaus isänmaahan, rakkaus juuriin, rakkaus lähimmäisiin - ne ovat elämän läpi kantava voima ja aivan uskomaton sellainen.

Huomenna juhlitaan taas rakkautta ja ystävyyttä, ihmisiä, jotka ovat rikastuttaneet elämäämme olemalla siinä mukana.
Täällä ulkomailla asuvalle rakkaus muotoutuu usein ikäväksi ja ikävä kertookin mutkistelematta keitä rakastamamme ihmiset ovat. 
He ovat sydämessämme aina, eikä heitä voi poistaa aika, ei etäisyys, ei kuolemakaan.

Ketä sinä ikävöit? 


Onneksi rakkaita ihmisiä on myös tässä lähellä! 
Heitä saa huomenna halatkin.



Heille, jotka eivät voi huomennakaan olla vierelläni, mutta joita kannan sydämessäni joka päivä - niin kauan kuin täällä elän, haluan välittää rakkauteni tämän kauniin laulun muodossa. 
Miten minulla onkaan ikävä. 







Ystävänpäivän nimissä haluan kiittää myös teitä ihania blogiystäviä, sillä tekin olette hurjan tärkeitä. Te ymmärrätte sammalpallokuviani ja matkaatte kanssani tätä blogipolkuani, joka on osa elämääni sekin. 
Kiitos, että käytte täällä ja kiitos ihanista blogeistanne! 



Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille!





Vi snakkes igjen,

Marianna

Kommentit

  1. Kiitos taas kauniista postauksesta. Etenkin ensimmäinen kuva hurmasi minut heti. Ensin näin pilvilampaan, sitten en enää ollutkaan varma onko se lammas vai valkea hevonen. Kaunis joka tapauksessa.
    Onnellista Ystävänpäivää Sinulle Marianna, blogiystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa Leena!

      Minäkin näin pilvissä hevosen <3

      Poista
  2. Paljon olit kuvattaa löytänyt. Mukavaa, kun otit kameran mukaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä löytyi.

      Hyvää ystävänpäivää sinulle!

      Poista
  3. Kauniita kuvia , kaunista kuvattavaa olet löytänyt siellä. Tuo haikara on aika mainio;D
    Lumikin on niin upeaa, näin kun katsoo täältä lämpimästä,vaikka kyllä täällä ihan pohjoisessa on lunta.
    Hyvää Ystävänpäivää Marianna:) Minä kaipaan täällä ulkomailla asuessa Suomessa asuvaa poikaani , ja hänen pientä perhettään, ystäviä ja serkkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Jael - oikein hyvää ystävänpäivää <3

      Onneksi on skype, facetime ja ihan puhelinkin. Niiden avulla maailma on vähän pienempi <3

      Poista
  4. Oi, miten kaunis postaus! Ihania nuo luontokuvat tuossa alussa. Noin minäkin näen saariston, siellä on aina kuvattavaa. Ja tuo haikara! Olipa jännittävä kohtaaminen. Meillä on saaressa haikaroita, mutta ne ovat todella arkoja ja tosiaan lähtevät herkästi lentoon kuullessaan ihmisen tai veneen. Kyllä tuo oli sielunlintu.
    Ja suloisessa kaupungissa kävitte kotimatkalla. Ja Legaalin kartanon mailla.
    Ja päivä päättyi Tuntemattomaan sotilaaseen! Olipa teillä huikean hieno päivä.
    Kiitos että pääsin mukaan!
    Ihanaa ystävänpäivää sinne vuonoille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tuula - ihanaa ystävänpäivää sinne kotiseuduille <3

      Kiva, että tykkäsit retkestä.

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja niin ymmärrä noiden sammalpalleroiden kauneuden. Meillä mies yleensä kävelee edeltä ja jää sitten kärsivällisesti odottelemaan kun olen pysähtynyt kuvaamaan tai vain ihastelemaan luonnon kauneutta. Mukavaa iltaa ja ihanaa huomista ystävänpäivää sinne vuonoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin AnniK - oikein hyvää ystävänpäivää sinulle blogiystäväni <3
      Onneksi ovat kärsivällisiä nämä kanssamme kävelevät miehet, sillä kyllähän siinä luonnon ihailemisessa ja kuvaamissa aikaa menee :)

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja postaus! Tuo on kyllä niin totta, yksin tulisi aina saada kuvailla. Tai, jos on kärsivällinen seura mukana, niin mikäs siinä on kömpiessä ja kuvaillessa.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ja hyvää viikkoa sinne. Teillähän taitaa olla talvilomaviikko?!

      Nauttikaa :)

      Poista
  7. Kaunis postaus <3
    Hyvää Ystävänpäivää Sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis postaus ❤️Tykästyin niin tuohon haikaraherraan ❤️On kyllä jännä, että kun ympäröivää maailmaa katselee sillä silmällä, josko jotain kuvattavaa löytyisi, niin kyllä niitä kuvauskohteita ja kaikkea kaunista, erikoista tai ihan tavallista kuvaamisen arvoista löytyy vaikka kuinka paljon ja säällä kuin säällä.
    Oikein Hyvää Ystävänpäivää Sinulle Marianna 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!

      Maailma on yksinkertaisesti kaunis <3

      Oikein hyvää viikkoa sinulle ystäväin!

      Poista
  9. Ihania kuvia taas! Hyvää ystävänpäivää sinulle. En ole vielä nähnyt Tuntematonta, mutta kuulin, että sen näkisi täällä huhtikuussa. Elokuvafestareilla se näytettiin kahdesti, mutta en valitettavasti pääsyt sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Toivottavasti tulee Tuntematon sinnekin, kannattaa käydä katsomassa.

      Mukavaa kevättä vihreälle saarelle <3

      Poista
  10. Kiitos sinulle sanoistasi ja kuvasmatkoista mitä oli mukava lukea ja matkata nojatuolista käsin. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  11. Onpas melkoista, että olet päässyt haikaraan törmäämään! Itse olen yhden ainoa kerran nähnyt pari haikaraa ja satuin näkemään ne moottoritiellä ajaessa auton ikkunasta, kun ne nököttivät motarin vieressä olevalla pellolla. Muuten näitä upeita lintuja onkin sitten nähnyt vain mm. Heinolan Lintutarhalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy tuuri!
      Arkoja ovat haikarat ja tarkkoja - havaitsevat pienetkin liikkeet ja nousevat heti siivilleen.
      Meillä niitä toki on täällä aika lailla ja rannoilla niitä usein näkee.

      Poista
  12. Upea kuvakimara! Harmaudestakin voi löytää monia sävyjä ja hienoja yksityiskohtia. Olen huomannut, että valokuvaamisen myötä katse kiinnittyy nykyään aiempaa paljon enemmän kaikkeen meitä ympäröivään, varsinkin yksityiskohtiin, aivan arkisiinkin - ja se on ihanaa!

    Jäin ihastelemaan myös hautausmaata. Ja vaikuttavat kuvat haikarasta haudalla. Minullekin kumpuaa ajatus sielunlinnusta..

    Ja niin tunnelmallinen vanha kaupunki hurmaavine rakennuksineen! Samoin upea kartano ja villat puutarhoineen, kauneutta kerrakseen!

    Minua poltteli kovasti päästä elokuviin näkemään tämä uusin Tuntematon Sotilas, mutta jätin harmistuneena väliin, kun kränkkäjalka oli niin hankalana. Onhan sitä psljon kehuttu, ja varmasti onkin monella tavalla vaikuttava ja koskettava leffaelämys, jonka tulen varmasti katsomaan jossakin vaiheessa kotisoffalta.

    Ystävyyden halauksia luoksesi, voi hyvin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannah <3

      Olet oikeassa siinä, että valokuvaamisen kautta näkee vieläkin paremmin ja maailma avautuu koko kauneudessaan!

      Harmi, ettet päässyt Tuntematonta katsomaan, mutta toivotaan nyt todellakin, että tämä alkanut vuosi on meille parempi ja pääsemme taas mukaan elämään. Kevät auttaa taatusti, kunhan se nyt sieltä tulee!

      Hyvää vointia myös sinulle ja halauksia roppakaupalla <3

      Poista
  13. Halauksia rakas blogiystävämme Marianna <3 Ihanaa että olet <3
    Upeita kuvia. Siellä on niin kauniin näköistä.
    Minua alkoi kiinnostamaan... mikä on sielunlinnun tarina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina-kulta <3

      Sielunlinnun uskottiin olevan vainaja, joka on ottanut linnun hahmon täällä vieraillessaan. Sielunlinnut saattoivat vierailla haudoillaan, mutta myös kotipihoissaan.

      Hyvää viikkoa sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset