Nainen metsässä



Viherjäisell lattialla, miss´ ei seinät hämmennä.
tähtitelitin korkeen alla käyskelen ja laulelen 
ja kaiku ympäri kiirii .....

Metsän poik....ei kun nainen tahdon olla, sankaritar jylhän kuusiston! 



Hyvää naistenpäivää täältä sammalsydänten polulta, metsästä, jonka taidegalleriaan haluan teidät näin juhlapäivän kunniaksi viedä.
(itse olen viihtynyt siellä tällä viikolla niin hyvin, että viikostani katosi ihan kokonainen päivä)









Kivisetkin polut ovat kauniita ja jo väistyvä talvi oli sekin taiteillut teille oman teoksensa.







Konsertti kunniaksenne.



Ja ylilento.




Minä toivon tänään varsinkin sitä, että me naiset oppisimme olemaan parempia ihmisiä toinen toisillemme.
 Toivon, ettemme tuomitsisi toisiamme niin nopeasti, vaan kykenisimme suurempaan empatiaan ja solidaarisuuteen.
Sanotaan, että nainen on naiselle susi ja pakkohan se on todeta, että kyseinen väittämä  harmillisenkin usein pitää paikkansa.

Tasa-arvoa ei saavuteta, mikäli emme lopeta toinen toisemme vähättelemistä ja alas painamista, selän takana pahan puhumista ja tuomitsemista. 
Palaankin siksi siihen edellisessä postauksessani mainitsemaani myötäylpeyteen! Kunpa oppisimme enemmän sitä! 

Vetäkäämme yhtä köyttä (miesten tapaan) ja olkaamme myötäylpeitä kanssasisartemme saavutuksista ja valinnoista, olivatpa ne mitä tahansa. Yhdessä olemme pysäyttämättömiä. 





Sitten asiasta "loppukevennykseen", eli sisustukseen :D

Olen nimittäin onnistunut löytämään norjalaisilta kirppareilta suomalaista lasia, joka on hurmannut minut täysin. 
Nuorena en näistä lasiklassikoista juurikaan välittänyt, sillä ne veivät ajatukseni välittömästi 70-luvun kotien kirjahyllyihin (siihen baarikaappi-osion viereen)! 
Nyt olen niistä aivan innoissani! 

Olen löytänyt Pertti Santalahden Kasvimaa-kulhon vuodelta 1978 ja Grapponia Nanny Still -pullon sarjasta, jonka Riihimäen lasi lanseerasi vuonna 1968. 
Niiden kaunis keltainen väri sopii mielestäni nätisti myös kevätsisustukseen, johon olen lisäksi tuonut vaaleaa pinkkiä. 

Ulkosuomalaiselle suomalaisten tuotteiden löytyminen on aina suuri ilo, mutta enpä olisi Suomessa asuessani uskonut, että näitä lasiklassikoita joskus kotiini kantaisin! 
Löytyykö teiltä vastaavia? 











Oikein hyvää naistenpäivän iltaa teille jokaiselle! 



Vi snakkes,

Marianna



Kommentit

  1. Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle Marianna:) Ja kaunis metsä teillä josta olet ottanut kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3
      Oikein hyvää viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Toivotaan että toiveesi toteutuu! Kivoja löytöjä olet tehnyt❤ Ihanaa naistenpäivän iltaa😊❤🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, toivotaan <3
      Hyvää viikonloppua sinulle <3

      Poista
  3. Oih, miten upeita kuvia <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Lindas imagens. Feliz fim de semana.

    VastaaPoista
  5. Kaunis metsä tähänkin aikaan vuodesta!
    Hyvää viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, metsässä on aina kaunista ja se ihana rauha!

      Poista
  6. Kuvasi ovat ihanan maadottavia, kiitos <3 Luonto on niin kaunis!

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuvat!
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Ihana metsä kuin sadussa. Ja kuvasi on todella hyviä ja kaunista katseltavaa. Kyllä meillä suomalaista lasia löytyy kotoa paljonkin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Suomalainen lasi on hienoa :)

      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  9. Jälleen niin tärkeitä ajatuksia tässäkin postauksessa! Blogistania on jäänyt parina viime viikkona minulta aikas vähälle, ja heti huomaan, että jään "jälkeen"... Ihania myös kuvasi!

    Todellakin meidän naisten tulee kannustaa ja nostaa toisiamme. Lisää solidaarisuutta ja keskinäistä välittämistä ja tukemista.

    Hienoja lasilöytöjä olet tehnyt:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset