Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Uuden aika


Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja hyvä niin, sillä pääsiäisen ojasukelluksesta mielensä pahoittanut oikea käteni on yhä osittaisella sairaslomalla. Kipeä kuin mikä! 
Vanhuus ei siis todellakaan tule yksin, vaan mm. ketteryyden katoamisen muodossa. 
Ikääntyminen on kadottamista ja omalla kadonneiden listallani ovat nyt ketteryyden lisäksi mm. 20/20 vision, tarkka kuuloaisti, pitkät jalat ja kaula (monta senttiä jo kadonnut) ja tietysti sitten nivelten jousitus :)

Virstapylvääseeni pamahtavat kuin pamahtavatkin ensi viikolla nuo yhdessä vähän pelottavat numerot: viisi ja nolla, joten ikääntymiseen liittyviä ajatuksia ja niiden tuomaa pienoista kriisiä on aivan mahdotonta välttää, niin nuorekkaaksi kuin sitä itseään sitten uskotteleekin.
No, periksi ei anneta ja tulenkin nyt juhlistamaan viisikymppisiäni oman elämäni näköisesti, eli reissaamalla kevään aikana elämäni palapelistä tuttuihin paikkoihin. 
Juhla alkaa Helsingistä! 

Koetan toki ehtiä blogiin Helsingistä palattuani, mutta koska seuraava reissuni on lähes välittömästi sen jälkeen, saattaa olla, että blogiin tulee pieni tauko. 


Tässäpä nyt vielä näitä kevätkuvia viime viikoilta. On ihanaa todistaa kevään etenemistä ja uuden elämän alkua! 



Valokuvaamisen iloa Hellestøn rannalla.





 













Ja luontokuvaamisen iloa kotinurkilla.
Harmaahaikarat viihtyvät taas läheisellä lammella, jossa voi taas herkutella mm. sammakoilla.








Kotipolun varrella olevalla laitumella on uusia lapsia ja ylpeyttä puhkuvia vanhempia. 







Vartiovuorossa saa olla tarkkana. Tämä kallion kuningas on se talven aikana yksisarviseksi muuttunut kaverini.




Kotipihallakin on uutta elämää, jota on mahdottoman kiva kuvata.
Tulppaanit, japaninkirsikka ja onnenpensas ovat kohta kukassa.







Tänään sataa, mutta niinhän sitä sanotaan, että "April showers bring May flowers", joten sateestakin on siis iloa! 
Lämpötilat ovat sitäpaitsi nousseet nyt niin mukaviksi, ettei pieni sade juurikaan häritse. 
Kevät on ihanaa aikaa! 



Juhlamodukseen siirtyvä Vuonon kimallus toivottaa teille kaikille ihanaa huhtikuun jatkoa ja palaa taas kirjoittelemaan matkojensa välissä! 
(ig:tä päivitän tietysti matkoillanikin)




Voikaa hyvin, vi snakkes :)


Marianna


19 kommenttia:

  1. Mukavia reissuja <3 Ja onneksi olkoon pyöreistä luvuista. Ikä on vain numero <3 Pikaista paranemista kädelle! Aivan ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Todella ihania kuvia :) Onnea ja totean myös, että ikä on vain numeroita. Mukavia reissuja sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Ei viisi ja nolla ole lainkaan paha ikä..:) Onnea sen saavuttamisesta.

    VastaaPoista
  4. Synttärihalit ihana Marianna <3
    Mukavia matkoja <3

    VastaaPoista
  5. Mahtavat kuvat! Mukavia reissuja!

    VastaaPoista
  6. Nämä kuvat <3

    Ihan mielettömän ihania juhlia ja paljon onnenhalauksia täältä ihana Marianna, koita nauttia, vaikka kädelle kävikin köpelösti <3 Oot juhlas ansainnut <3

    VastaaPoista
  7. Viisi ja nolla on kyllä ihan kelpo ikä olla! Onnea jo etukäteen ja pikaista paranemista pikku krempoista. Ihania kuvia taas olet räpsinyt.

    VastaaPoista
  8. Synttärionnea Marianna!
    Ihania reissuja itsellesi tärkeisiin maisemiin ja paljon mieliinpainuvia kokemuksia juhlavuonnasi.

    VastaaPoista
  9. Oi, miten ihania kuvia sieltä teiltä.
    Syntymäpäiväonnittelut! <3

    VastaaPoista
  10. Sylin täys synttärionnea sinulle sydämelliselle, upealle siskoselle!♥
    Elämää kannattaa juhlia aina. Vietähän oikein ihania, elämyksellisiä hetkiä sinulle rakkaissa maisemissa, rakkaidesi ympäröimänä ja tee juhlavuodestasi erityinen - olet ansainnut kyllä kaiken hyvän!
    Kurjaa, kun loukkasit kätesi. Toivottavasti kolhut parantuvat nopeasti.

    Näiden hurmaavien kuviesi myötä jään odottamaan kuulumisiasi juhla- ja reissuhumusta. Voi hyvin ja NAUTI!♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  11. Onneitteluhalaukset Sinulle ihana blogiystäväni 💕 Vuosista viis - täysillä vaan tuulta päin 👍
    Niin kauniita kuvia olet taas napsinut vuosi toisensa jälkeen hämmästyttävästä kevään ihmeestä.
    Ihania reissuja 😁🌞toivottelee Maija, myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ikä on vain numeroita,onnea :)
    Kuvat hurmasivat,jälleen kerran,kauneudellaan
    Kivaa viikkoa ja onnistuneita reissuja

    VastaaPoista
  13. Upeita kuvia❤ Toivottavasti käsi paranisi pian! Sylintäydeltä lämpöisiä onnitteluja ja ihania reissuja❤

    VastaaPoista
  14. Syntymäpäivä onnittelut!💐❤️
    Kauniita kuvia taas!
    Hyvää reissua!❤️

    VastaaPoista
  15. Onnittelut sinulle, vaikka tulee näin jälkikäteen.
    teillä on kevät tosi paljon edellä verrattuna meidän pihaan ja ympäristöön.

    VastaaPoista
  16. Eksyin vähän vahingossa sivuillesi..ja voi, miten ihania kuvia täällä onkaan! Ja noista pyöreistä luvuista sen verran, että muista, ne ovat vain numeroita! Tervetuloa katosmaan myös minun blogiani (Satuelämää - http://satu-nurmi.blogspot.fi/ )
    Oikein ihanaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
  17. Pitkä on ollut tauko olla blogissa ja ylipäätään tietokoneella näin blogeja seuraten. Kun vanhemmaksi tulee kuten minä...58 niin jotenkin elämä vain soljuu eteenpäin. Meidän arki on sen verran tylsää ettei siitä blogiin ole kirjoitettavaa. Tai tylsää omasta mielestä. Kiva on ollut seurata instragramin kautta kuviasi. Ehkä tämä meikäläisen koneella käynti aktivoituu taas mökkikauden edetessä. Onnea siis 50 on kunniotettava ikä. Siitä suunta on vain ylöspäin. Mukavaa juhlintaa

    VastaaPoista
  18. Onnea syntymäpäivän johdosta, mukavia matkoja ja ennen kaikkea ihania kuvia ja ihanaa kevään jatkoa.

    VastaaPoista