Lokakuun viimeisiä ja pimeän puolen katuvaellus


Hyvää marraskuuta! 

Sinne se meni lokakuu kummajaisten saattelemana ja tänään herättiin marraskuuhun, talvikuukausista ensimmäiseen! 
En voi väittää olevani marraskuusta mitenkään innoissani, mutta tuohan tuo sentään joulua koko ajan lähemmäs ja "antaa luvan" heittäytyä joulumielelle jo ihan avoimesti :)

Minä en häpeä jo kauan sitten saamaani jouluhullun leimaa, mutta aloitan silti aina varovasti ns. talvikoristeilla (viikinki ei ole tonttumiehiä nääs :D)
Talvivalot ovat minusta ihan MUST, sillä illat ovat nyt pussipimeitä ja päivä lyhenee lyhenemistään!  Valo pimeässä on lohdullista ja lämmittää ainakin mieltä.


Mökillä on talvella ihan oma tunnelmansa ja toisinaan nautin siitä jopa kesän vilskettä enemmän! Siniset hetket vuonossa, harmaahaikaroiden huudahdukset, takkatuli....sellainen rauhallinen ja levollinen tunnelma, joka pysäyttää kaiken kiiruhtamisen. 
Voisin oikeastaan vetäytyä tänne talvihorrokseen (aivan kuten muumit). 









Kasvihuoneen Halloween näytti tältä. 
Nyt suunnittelenkin jo innoissani kasvihuoneen ensimmäistä joulua :)





Meillä koettiin viikonloppuna ja alkuviikosta ensimmäinen vähän kylmempi kausi ja 0 paikkaille painuneet yölämpötilat. Lenkillä oli kylmää, varsinkin, kun tuuli puhalsi mereltä, mutta kauniita olivat nämä lokakuun viimeiset, kylmät päivät, joita kuvasinkin vähän (vaikka tuuli tarttui kyllä kameraankin). 
Lenkkieni jälkeen nautin uskollisesti, joka kerta, inkivääri-sitruunateetä kreikkalaisella hunajalla maustettuna ja luotan sen voimaan pitää "holotnat" ja niiden mahdollistamat flunssat kaukana poissa. 



Lenkkipolun varrelta.













Metsä valmiina Halloweeniin. Olen aivan varma, että tämä sätkäjätkä kummajainen bailasi eilen pimeän tultua.








Talviruokailijoita puutarhassa ja kyyhkynen metsälenkillä.





Kylmä sunnuntaiaamu mökillä.


















Koristelin karkki vai kepponen -kummajaisille terassin tänäkin vuonna ja kuvan siitä voi käydä katsomassa Ig:ssä. 
Meidän asuinalueellamme on paljon lapsia ja minusta on kiva tehdä heidän illastaan mukava laittamalla terassi Halloween-kuntoon. Se ei ole työ eikä mikään, mutta merkitsee lapsille paljon. 
Syksyinen pimeys, jännitys ilmassa, vähän pelottavat terassit, koriin kertyvät karkit - lapsista niin jännittävää ja mukava tapahtuma keskellä syksyn pimenevää maailmaa. 

Tänä vuonna lapsia oli niin paljon, että karkit olivat loppua kesken! Ovella kävi kaikenlaisia ihmetyksiä, kuten merirosvokeijukainen?, kelluva dinosaurus ja luurankonoita. 

Vähän myöhemmin illalla lähdimme itse vaeltamaan, sillä osallistuimme Stavangerin GuideCompaniet:in järjestämään  Stavangerin pimeä puoli -katuvaellukseen, joka vei meidät kaupunkimme synkkään historiaan sen syyspimeitä katuja kulkien. 
Retki kesti noin 1,5 tuntia ja oli erittäin mielenkiintoinen ja jännäkin. 
Saimme kuulla noitavainoista, mestauksista, murhista, mielisairaalasta, mutta myös ilotaloista ja kapakkakaduista, jotka kaupunkimme menneisyyteen kuuluivat.

Stavangerissa noitia poltettiin eniten koko Norjassa, sillä kaupungissa aikanaan hallinnut piispa Erikson omisti elämänsä noitien polttamiseen.
Huhupuhe riitti syyksi roviolle joutumiseen ja osa naisparoista kuoli tietenkin jo tuomiotaan odotellessaan, sillä sellit olivat kylmiä, eikä ruokaakaan niissä saanut (ellei joku omainen sitä tuonut). 
Osa naisista koki kohtalonsa vesitestissä, eli mikäli hän ei kellunut, oli hän viaton (toki myös kuollut) ja mikäli kellui, joutui hän roviolle.

Naisten uskottiin olevan Saatanan houkutuksille heikkoja ja siksi monesti noitia, kun taas miesten uskottiin olevan vakaita, vahvoja ja hyviä ja siten Saatanan ulottumattomissa.
Niinpä tietenkin......


Halloween-kattaus kotosalla.
Maalasin tuon ison kurpitsan Panduron Vintage-värillä ja siitä tuli mielestäni oikein kiva.







Halloween vei syksyn mukanaan ja kuten sanottu, talvi on astunut estradille. 


Mitä tuntoja marraskuun saapuminen teissä herättää? 
Koetteko sen vain ankeana ja pimeänä vai katsotteko jo innokkaasti jouluun? 
Oletteko kenties jo aloittaneet jotakin jouluun liittyvää?

Minä olen. Ostin meille tytöille eilen joulukalenterit :)





Hyvää marraskuuta teille kaikille ja voikaahan taas hyvin! 


Marianna








Kommentit

  1. Voi kun on kauniita kuvia, minä Turkulaisena ehdin ennemmin kuin muut ihastelemaan kuviasi, norja on sellainen maa jonne itsekkin muuttaisin, tiedän että siellä on kaunista. Täällä turussa myllätään toria ja rakennetaan paljon, ja aina vaan hansakottelia rempataan, joulua valmistellaan niin että kauppoihin on tullut älyttömästi jo suklaata, niin että vesikielelle tulee. Hyvää marraskuun alkua sinne kauas täältä suomen Turusta, ehkä olen täällä joskus ennekin käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike :)

      Turussa todellakin myllätään toria, eli kovin näytti kurjalta, kun siellä kävin. Toivottavasti lopputulos on ok, sillä Turussa on vuosien saatossa pilattu paljon kaunista.

      Oikein hyvää marraskuuta ja joulun odotusta sinulle myös!

      Poista
  2. Vielä vastaan kysymykseesi, (oletteko aloittaneet jotain jouluun liittyvää?) laitoin juuri postauksen mitä olen muutamat päivät askarrellut jouluun liittyvää, vinkkejä jouluun.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia!❤️
    Minusta on kiva, kun joulu on kokoajan lähempänä.
    Pikkuisen olen jo joulua laittanut.
    Joulukalenteritkin on jo ostettu.

    Hyvää alkanutta marraskuuta!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja oikein hyvää marraskuun jatkoa sinne teille <3

      Poista
  4. Voi miten tunnelmallisia ja kauniita kuvia ❤
    Halloweenkoristeltu kasvihuoneesi näyttää oikein hienolta. Kiva nähdä miten ihanalta se jouluinen versio tuleekaan olemaan.

    Muutamia jouluisia juttuja on jo "ilmestynyt" kotiimme, mistä lie tulla tupsahtaneet ;) On vaan ihan pakko piristää itseään tämän pimeyden keskellä ja alkaa pikkuhiljaa laittelemaan kotia jouluisampaan kuosiin. Rakastan joulun odotusta, mutta tästä pimeydestä en pidä ollenkaan. Lumisadetta odottelen jo innolla :)
    Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä, tähän pimeyteen on aina kiva laittaa valoa ja kauneutta <3

      Oikein mukavaa marraskuun jatkoa sinulle <3

      Poista
  5. Kauniita syksyisiä kuvia :) Mukavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia, etenkin nuo jäiset lehdet ovat todella upeita! Marraskuu on minun synttärikuukauteni ja olen aina pitänyt tästä "hämäränhyssy"-kuukaudesta. Mukavia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Tämä on todellista "hygge-aikaa", johon kuuluvat hämärä, kynttilät, leipomiset.....oikeastaan siis ihan ihanaa aikaa <3 Onnea synttärin johdosta <3

      Poista
  7. Ihania kuvia kurpitsoista ja tunnelmasta. Varmasti on ollut jännä retki pimeän puolelle. En ole juuri laittanut vielä joulua muuten kuin eteiseen Led valotornin se saakin olla kevääseen saakka. On mukavaa tulla ylhäältä makuuhuoneesta alas kun on hieman valoa alhaalla eikä tarvitse muita valoja heti laittaa. Mutta olis tarkoitus ulos laittaa seinään myös lyhdyn missä on led valot. Hyvää loppuviikkoa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila <3

      Lapsuudesta muistan juuri tuon ihanan aamutunnelman, kun pimeässä loistivat jouluvalot (kuusi varsinkin).

      Hyvää marraskuuta sinulle <3

      Poista
  8. Hurjan mielenkiintoinen oli taatusti tuo kierros pimeässä Stavangerissa. Varmasti mielikuvitus lähti huimaan laukkaan noita tarinoita siellä kuunnellessa.
    Marraskuu on täällä, eikä pimeä minua haittaa ollenkaan. Nyt on niiiiiiin hyvä viettää marrasmyyssiä pimeässä kynttilöiden ja muiden valojen kanssa tunnelmoiden.
    Pikkuisen olen laitellut pieniä valoja ulos ja sisälle, kuunnellut Ave Mariaa, ja tietysti suunnitelmat pyörivät mielessä joulua varten.
    Iloista marraskuuta Sinulle 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät ja talvihämärä - onhan se kaunista <3

      Voi hyvin ja oikein ihanaa marraskuun jatkoa sinne luodolle <3

      Poista
  9. Marraskuun lempeät tunnelmat siellä! <3
    Ihania kuvia jälleen.

    Joulu on tuntunut taas kovin kaukaiselta ajatukselta, mutta ehkä se tästä lähtee kun töihin rantautuu joulukuorma tällä viikolla. =)
    Kaamosmasenusta täällä ei onneksi tunneta.

    Viehättävää marraskuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3

      Kaaosmasennus on ikävä vieras ja vaivaa minua kyllä vähän, sillä niin olen auringon lapsi ja valosta riippuvainen.

      Voimia työrupeamaan ja ihanaa marraskuuta sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset