Tulkaa kanssani rannalle


Norjassa vietettiin sunnuntaina äitienpäivää ja minä pääsin rantaretkelle aurinkoiselle Hellestøn rannalle :) 
Rantakävelyyn kuuluvat (bonuksena ikäänkuin) myös suolakasvohoito sekä auringon antama lämpöhoito, joten parempaa äitienpäivän aamua en olisi voinut toivoakaan! 
Upea valo, kauniit maisemat ja rauha kuvata - se on luksusta se.


Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, joten tulkaahan mukaan keväiselle retkelle!
























Auringosta pisaroihin, eli tänään satelee ja sehän se vasta kevätkasvua vauhdittaakin, kun valo ja vesi vuorottelevat.






Sain äitienpäivänä myös kukkia, kakkua ja aivan ihanan, tanskalaisen Knabstrup keramik:in Leaf-vaasin. 
Sen on suunnitellut Peter Svarrer ja se tuo mukanaan keväisen tuulahduksen jo värinsäkin puolesta. 
Olen heikkona tanskalaiseen designiin ja iloitsen tällä hetkellä mm. siitä, että Illums Bolighus avaa aivan kohta ovensa täällä Stavangerissa.










Hienoon viikonloppuun kuului myös lauantainen Operagala, jossa olimme naisporukalla elämyksiä kokemassa. 
Operagalassa Roma Sinfonietta orkesteria johti Gabriele Bonolis ja mukana oli toinen toistaan taitavampia solisteja. 
Kuulimme mm. Verdiä ja Wagneria, mutta myös Summertime:n (Porgy and Bess:stä) ja Old man river:in (Showboatista).



Tämä viikko ei sitten niin kivasti alkanutkaan, sillä nivelpsorini ärhäntelee oikeassa jalassani, jonka varpaat ovat nyt taipumattomat ja koko jalkapöytä turvoksissa. 
Lisäksi kuulin suru-uutisen Olli Lindholmin kuolemasta ja itkuunhan minä purskahdin, kun laitoin Yön kappaleet soimaan siinä samalla, kun jalkaani lämpöhauteessa hoitelin.
Rakkaus on lumivalkoinen on yksi ehdottomista lempikappaleistani ja olen sitä viime viikkoina kuunnellut paljonkin, sillä oma nuoruudenrakkauteni haudataan lauantaina ja olen kyseisen kappaleen kautta tehnyt jonkinlaista surutyötäkin nuoruuden muistoja varovasti availlen.



Elämä on todellakin aurinkoisia päiviä ja sateisia kyynelpäiviä ihan fifty-fifty....tai kenties sittenkin fifty-sixty (Matti taisi olla oikeassa), mutta kannatta keskittyä aurinkopäiviin ja nauttia niistä koko sydämellä! 





Voikaahan taas hyvin,


Marianna



Kommentit

  1. Kiitos kutsusta, mielelläni tulin ja tulen varmasti uudelleenkin, sillä niin huikean hienoja kuvia olit jälleen kerran ottanut ❤ Mitkä tyrskyt, vau!
    Sinulla oli kyllä ihana viikonloppu ja varsinkin äitienpäivä. Ihastellen, sekä "hiukan" kadehtien katselen näitä kauniita, keväisiä kuviasi :)
    Täällä on vielä metriset hanget ja lisää luvataan taas taivaan täydeltä tulevaksi, huoh...
    Ensin lähti Matti, nyt Olli, ja molemmat lähes saman ikäisinä, eli ihan liian varhain. Elämässä ilo ja suru taitavat todellakin vaihdella fifty-sixty. Nautitaan jokaisesta hetkestä, sillä koskaan ei voi tietää mikä niistä on se viimeinen.
    Kiitos tästä piristävästä rantaretkestä ja aurinkoa askeliisi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3

      Tällaiset äkilliset, nuorten ihmisten lähdöt pistävät kyllä ajattelemaan ja muistuttavat meitä siitä, että elämä todellakin on tässä ja nyt.

      Kiva, että viihdyit rantaretkellä tyrskyjä ihastelemassa - ne olivat sunnuntaina mahtavia.

      Hyvää loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia taas, ja hyvää äitienpäivää näin jälkikäteen. Täälläpäin äitien-ja isienpäivä peruttiin vuosia sitten ja on vain perhepäivä.
    Paljon tunnettuja henkilöitä menehtynyt lyhyessä ajassa,surullista.
    Kaunis tuo lahjavaasisi, siinä kukat varmaankin näyttävät kauniilta:) Ja toivottavasti nuo niveloireesi hieman hellittävät. Mukavaa loppuviikkoa Marianna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3

      Perhepäivä kuulostaakin mukavalta :) Saattaapa joskus tulla tännekin.

      Kivut ovat pitäneet minut täällä kotona nyt kaksi päivää, mutta tänään tuntuu jo aavistuksen paremmalta ja aionkin yrittää huomenna lenkille, varovasti ihan.

      Hyvää loppuviikkoa!

      Poista
  3. Kiitos retkestä rannoilla! Tunnen tuivertavan merituulen kasvoillani. <3 Tuija

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Norjassa kävin pari vuotta sitten asuntoautolla. Oli melkoinen kokemus mennä Trollstigen, mutta mitkä upeat maisemat. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Päivi!

      Hyvää loppuviikkoa sinullekin.

      Poista
  5. Kiitos upeasta retkestä ❤

    Kyyneleet ne vierivät täälläkin, kun radiossa soi "Rakkaus on lumivalkoinen"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit ja juu, Ollin poismeno kosketti. Musiikki jää <3

      Poista
  6. Ihana retki, kiitos <3
    Elämä on ainutlaatuista ja jokainen päivä on lahja <3

    VastaaPoista
  7. Oli aivan huikea matka kiitos siitä. Teillä on siis äitienpäivä tähän aikaan, niitä voi viettää kahteen kertaan jos toukokuun toinen sunnuntai piipahtaa Suomeen. Ja varmasti upea Operagaala. Olisin itsekin varmasti viihtynyt . Minä rakastan maljakoita minulla on niitä montakymmentä, vaikka joitakin olen kyllä myynyt pois. Kaikkein tärkeimmät on tallella .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, äitienpäivää voi tällä tavoin juhlistaa kahdesti :)

      Oikein hyvää viikkoa Nila <3

      Poista
  8. Ai teillä oli äitienpäivä. Ei tuu ajatelleksi että se on toukokuussa kuten meillä.
    Ihania rantakuvia ja mahtava oli varmasti Operagaala, ihana äitienpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi ovat äitienpäivän helmikuulle laittaneet, kun koko muu maailma sitä toukokuussa juhlii.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  9. Upeita tyrskyjä ja utuisia merisuolan kuorruttamia maisemia!
    Ihana äitienpäivä sinulla olikin.

    Heleitä helmikuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päivä ja kevät se edistyy kohisten!

      Mukavaa viikkoa sinne keväisiin maisemiin <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset