Puolen hehtaarin metsän luontokuvaaja :)

Seuraan instagramissa monia, varsin taitavia ja kansainvälisestikin ansioituneita luontovalokuvaajia, joiden kuvissa komeilevat erämetsien uljaat pedot, majesteettiset linnut ja meriä kyntävät valaat. 

Heidän kuvansa ovat huippulaadukkaita tilannekuvia kesyttämättömästä luonnosta ja ne saavat katsojansa huokailemaan ihastuksesta. 

Minäkin kuvaan juuri tuollaisia kuvia....unissani nimittäin. 

Unissani seikkailen erämetsissä (ja taustalla kuuluu Metsämiehen laulu). Maastotelttani luukusta kurkistaa pitkääkin pidempi huippulaatuinen objektiivini ja kamera napsahtelee, kun kuvaan joko susilauman ruokahetkeä tai mäntyä ravistelevaa mesikämmentä. 

Aamun koettaessa herään kuitenkin omaan luontokuvaustodellisuuteeni, eli valjastan villakoira-schnauzer-sekoitukseni, pakkaan töpö-pituisen linssini kameralaukkuun ja suunnistan puolen hehtaarin metsääni, ihan kotinurkille.

Minun metsässäni voi kuvata kissoja, lampaita, harakoita, sammakoita ja joskus jotakin aavistuksen jännittävämpääkin, kuten esimerkiksi haikaroita ja peuroja....mikäli ne eivät lähde karkuun retkellä olevia, kovaäänisiä päiväkotilapsia tai minua, missä tapauksissa töpölinssini ei veny niiden ikuistamiseen.

No, joskus käy sentään tuurikin ja eläimet päättävät ikäänkuin poseerata intoa uhkuvalle kuvaajalle - näin kävi viime viikolla. 

Puolen hehtaarin metsän villi luonto.

Haikara sammakkojahdissa

Huomasin siinä kuvatessani, että minua tarkkailtiin vastarannalta :)

Töpölinssillä ikuistettua.

Sade. 

Norjan tv:ssä on pyörinyt Finn.no:n (Suomessa Tori) mainos, jossa itselleen valtavan hienot kameralaitteet ostanut mies haaveilee kuvaavansa Afrikassa ajatuksella

"kuvaa ei voi ottaa, se pitää luoda, varastaa luonnolta",

mutta päätyykin todellisuuteensa, eli puistonpenkille pulujen ja yrmeän näköisen kissansa seuraan. Pulukuvakaan ei ota onnistuakseen, joten 

nolona hän päättää luopua kamerastaan. 

Youtubessa on joku kommentoinut mainosfilmiin: "instagramkuvaajat pähkinänkuoressa".

Niin kaukana kuin minäkin haaveestani olen, en onneksi koe valokuvaus- tai instagramharrastukseni suhteen minkäänlaista noloutta. 

Minusta pulujen kuvaaminen on kaikin puolin mukavaa ja kilpailen taitojeni kehittymisen suhteen vain ja ainoastaan itseni kanssa.

Se, että joku pitää kuvistani, ilahduttaa (ja nolostuttaakin vähän, jos kyseessä on joku ihailemistani valokuvaajista), mutta omalla kohdallani kysymys on silkasta ilosta kuvata ja halusta kehittyä harrastuksessani aina vain paremmaksi.

Ja siksihän me ihmiset harrastamme erilaisia juttuja - silkasta ilosta ja halusta oppia. 

Sitäpaitsi, pulu on kaunis lintu, aivan kuten lokkikin :D

Sunnuntaina oli niin upea päivä, että me päätimme läheä retkikahveille rantakallioille.

Porontalja peffan alla, kahvia kupissa, aurinko taivaalla, kimalteleva meri silmien alla ja mukavaa seuraa - enempää ei voi sunnntailta toivoa. 

 

Unelmia pitää olla ja niitä odotellessa / niihin tähdätessä voi harjoitella taitojaan.

Erämetsiin en oikein näe pääseväni, mutta haaveissani ovat mm. Lofootit...ja se pitkä putki :)

Mistä te unelmoitte? 

Ihanaa uutta viikkoa ja 

vi snakkes, 

Marianna