Kesäkuinen Amsterdam ja heinäkuinen kotiinpaluu

Helle helpottaa, mittarissa nyt 21 astetta ja taivaasta tulee vesikuuroja. Se tuntuu hellepäivien jälkeen aivan ihanalta! 
Meillä oli täällä vuonon rannassa parhaillaan 34 astetta ja kiitin luojaani, että mökkimme todellakin on ihan meren rannalla ja saatoin pulahtaa sen vilvoittaviin vesiin neljä, viisikin kertaa päivässä. 
Mereltä puhalsi sitä paitsi edes pikkuisen raikasta ilmaa ja avaamalla mökin kaikki ikkunat sain sisätiloistakin suhteellisen siedettävät. Avoimien ikkunoiden lisäksi annoin tuulettimen puhaltaa lähes koko päivän, jotta koirallakin oli helpompaa.
Aikaiset aamut ja iltamyöhäiset ovat helteellä sitä parasta aikaa ja niistä nautimmekin täysin sydämin. Aamu-uinti klo 7 aikoihin ja illan viimeinen siinä klo 22 aikoihin - ne ovat ne parhaat polskutukset.


Vaan palataampa vielä hetkeksi kesäkuuhun ja matkaamme Amsterdamiin, josta laitan nyt pari kuvaa siitäkin.
Matka oli tyttäreni 18-vuotislahja ja sen tärkeimpänä ohjelmana vierailut sekä Van Gogh että Rembrandt -museoissa, joiden lisäksi kävimme tietysti myös kanava-ajelulla, shoppailemassa ja muuten vaan kaupungin menoa ihmettelemässä. 
Ohjelmastamma tulikin sitten vauhdikas, sillä lentomme Oslosta Amsterdamiin (SAS) peruttiin ihan viime minuuteilla ja me jäimme vuorokaudeksi "jumiin" Osloon....tai paremminkin Gardermoenin havumetsiin ;), mikä tarkoitti sitä, että jouduimme tiivistämään ohjelmaamme Amsterdamissa. 
Tässä vaiheessa voin mainita, että en aio enää SAS:lla matkustaa, sillä muistattehan toukokuisen Italian matkamme peruuntumisen? SAS:in lakon? 
SAS:in asiakaspalvelu on lisäksi niin surkea, että valitsen jatkossa jonkin muun lentoyhtiön.


No, perille päästiin vuorokauden myöhässä ja jo vähän allapäin ollut tyttäreni haltioutui täysin perille päästyään.
Amsterdamissa oli vierailumme aikana aikamoinen helle, joten kengät "sauhuten" marssimme kohteesta toiseen ja nautimme aamuista, jotka olivat sumuisia ja siten vähän helpompia kulkea.
Kuumuuden käydessä turhan tukalaksi on täällä sentään mahdollisuus hypätä kanavaveneisiin ja sitähän me sitten teimmekin. 
Päivälipulla matkustaa kätevästi kanavareittejä pitkin ja samalla saa ihastella maisemia, kapteenin opastuksella vieläpä.

Amsterdam on iloinen, ystävällinen ja rento!  



































Tyytyväiset turistit!
Söimme muuten Amsterdamissa elämämme parhaat croissantit - siis ihan oikeasti. En muista leipomokahvilan nimeä, mutta näimme, että paikalliset kantavat sielyä lounasaikaan pussikaupalla croissantteja, joten katsoimme sen merkiksi siitä, että näitä pitää kokeilla.  Oikeassa olimme - kieli oli mennä mukana, kun sanattomina mussutimme näitä taivaallisen hyviä herkkuja! 
Ostoskaduilla tehtyjen vaate-ja kosmetiikkaostoksien lisäksi ostimme museoista käytännöllisiä matkamuistoja. Van Goghin auringonkukat piristävät taatusti syksyn harmaina sadepäivinä.


















Kun reissut  on reissuttu, matkalaukut raahattu kotiin ja kengät laitettu tuulettumaan (tai jopa pesukoneeseen :), on aina yhtä ihanaa todeta, että maailma on mahtava, mutta koti on koti! 
Kuten jo edellisessä Suomi-postauksessani mainitsin, lähdin lomieni jälkeen maalle palautumaan ja voimia keräämään ja voi miten rakkailta omat kukkapenkit, puut ja pihamaan linnut voivatkaan väsyneen reissaajan silmissä näyttää.

Oma maa unikko, ruiskukka, omena, herne....

















Vanha kaverini, yksisarvinen pässi, oli saanut lomani aikana uusia kavereita ja vaikuttaa nyt niin iloiselta, vähän "ylpeältäkin". 







Sydämellinen kotiintulo.




Yllä: Aurinko nousee klo 05.45 heinäkuun 25. päivä.

Alla: minun varjopaikkani terassilla. Lokkityyny sopii tänne hyvin, sillä juuri näin lokit monesti venevajamme katolla päivystävät. Oliivipuulla on ollut hyvä kesä.







Huomenna on heinäkuun viimeinen päivä, niin uskomatonta kuin se onkin. 
Kesä muuttuu loppukesäksi ja illat alkavat taas tummumaan.....olenko valmis? No en ihan, vaikka elokuun iltoja diggaankin, kynttilä- ja lyhtyhullu kun olen :)
Entäs sinä?




Toivon teille kaikille oikein hyvää elokuuta! 


Vi snakkes,
Marianna

Kommentit

  1. Oi Marianna, niin ihana postaus! Ja kuvat! Teillä oli varmasti upea Amsterdamin reissu vaikka vastustakin oli. Ymmärrän hyvin, että SAS ei pääse teillä enää jatkoon. Lämpöiset onnittelut myöskin vielä 18-vuotiaalle ja teille vanhemmille!♥

    Helleaallon perään täällä ihmetellään sään kertaheittoista koleutumista. Nyt on suorastaan kylmä! Toivottavasti saamme kuitenkin vielä lempeitä elokuun kelejä sekä ihania sametti-iltoja. Kaikkea hyvää luoksenne pian alkavaan elokuun askeliin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah ja hyvää elokuuta sinne myös <3
      Meillä ilma viileni vain vähän, eli tänäänkin 21 ja huomiseksi luvattu 24 astetta. Se riittääkin mainiosti, sillä eivät ne 30 helteet mitään leikkiä ole.

      Voi hyvin <3

      Poista
  2. Voi miten upeat kuvat! Teillä on ollut aivan ihana reissu! Tuo Amsterdam on kyllä sellainen kaupunki, että pitäisi kyllä joskus päästä ihastelemaan:) On se kotiin paluu aina vaan mukavaa ja usein sitä matkustellessa huomaa miten paljon hyvää pienessä kotomaassa onkaan, esim. puhdasta ilmaa, luontoa ja juoma vettä;) On kyllä tänä kesänä saanut helteistä nauttia, toivotaan että vielä lämpöisiä riittäisi! Leppoisaa kesän jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Matkustelu avartaa, mutta kuten sanoit, opettaa arvostamaan myös kaikkea sitä, mitä meillä täällä on!
      Minä jaksan turistitungoksissa muutaman päivän, mutta sitten kaipaankin jo luontoon ja rauhaan. Mielestäni turistien määrä on kasvanut ihan räjähdysmäisesti kaikkialla ja sietämisen äärirajat lähestyvät huimaa vauhtia.

      Oikein hyvää elokuuta sinulle <3

      Poista
  3. Kiitos näiden upeiden matkakuvien jakamisesta. Olen samaa mieltä kanssasi, Amsterdam on todella upea kaupunki. Olen ollut siellä muutaman kerran työmatkalla ja muutaman kerran turistina. Ja voisin mennä uudelleen milloin tahansa. - Mukavaa alkavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä, Amsterdam on kiva kaupunki, jossa riittää ihmeteltävää useammallekin reissulle :)
      Minulle tämä oli toinen vierailu ja viime kerralla ihastelimme Amsterdamia ja Keukenhofia keväällä! Voi niitä tulppaanimeriä <3

      Ihanaa elokuuta Anneli :)

      Poista
  4. Oi, miten ihana reissu teillä onkaan ollut ja miten unohtuman lahja tyttärelle. Täällä oli myöskin tänään todella kylmä aamulla, sai hakea pikinien sijaan sukat jalkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lämpö saapuu teille takaisin, vaikkakin hieman normaalimpana.

      Tytär oli todellakin onnellinen matkastaan ja varsinkin Van Gogh -museosta, jossa olimme todella pitkään. Hänellä oli jo etukäteen valtavasti tietoa Van Goghin töistä ja elämästä, joten paikka oli hänelle kuin "temppeli" ikään.

      Mukavaa elokuuta <3

      Poista
  5. Kauniita kuvia , ja onneksi teillä on nyt vilpoisempaa. Harmi tuota SASin juttua'
    Amsterdam on tosi ihana kaupunki, asuin siellä jonkin aikaa, ja eksäni asui siellä kun tapasimme. MInulla olisi ollut työpaikkakin siellä, mutta en halunnut muuttaa Hollantiin.Oikein kaunista kuun loppua ja elokuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :)

      Juu, SAS lennätti meitä viimeisen kerran, sillä niin paljon harmia olemme heidän kanssaan kokeneet! SAS:n asiakaspalvelu katoaa mystisesti heti, kun on kyse ongelmista ja esim. Amsterdamin viime minuuteilla perutulla lennolla olleet matkustajat jäivät ilman minkäänlaista infoa tai selitystä, kunnes sitten tuntien jonotuksen jälkeen (SAS service pointissa vain muutama ihminen töissä ja peruttuja SAS-lentoja samaan aikaan noin 7-8) saimme tiedon, ettei meitä voida auttaa juuri nyt, saamme viestin uusista lennoista myöhemmin illalla. Sitten vaan lentokenttähotelliin odottamaan.
      Kesän aikana olen kuullut monelta tuttavalta vastaavaa ja parhaassa tapauksessa uutta lentoa on joutunut odottamaan kolmekin päivää. Ihmiset eivät ole ehtineet sukulaistensa häihin, lomamatkat ovat lyhentyneet ja moni kokee itsensä huijatuksi, kun esim. lakon aikana perutuista lennoista eivät kaikki ole vieläkään saaneet rahojaan takaisin. Asiakaspalvelu ei vastaa ja palvelu on jopa töykeää.

      Onneksi on muitakin lentoyhtiöitä!

      Amsterdamissa mielipaha onneksi katosi välittömästi ja joutuessamme siirtämään ennakkoon varattuja, määrättyyn aikaa sidottuja lippuja, saimme ystävällistä palvelua ja apua, josta olimme todella kiitollisia.

      Ihanaa elokuuta sinulle myös <3

      Poista
  6. Ihania lomakuvia kiitos. Mies on käynyt työreissuilla muutamia kertoja Amsterdamissa ja on sanonut minulle että tehdään yhdessä sinne pitkä viikonloppu. Vielä ei sitä ole tullut tehtyä mutta kyllä vielä jossain vaiheessa. Teillä on todella Ihanat näkymät koti terassilta siitä olisi joku valmis maksamaan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lähteä Amsterdamiin :)

      Näkymät ovat hienot, niihin en kyllästy koskaan, mutta katsotaanpa nyt jatkammeko tulevaisuuden mökkeilyä täällä vai kenties jossakin vähemmän työläässä vaihtoehdossa.

      Mukavaa elokuuta <3

      Poista
  7. Teillä on ollut ihana reissu Amsterdamiin! Matkojen parhautta on saada viettää aikaa perheen kesken ja kokea yhdessä uusia, ihania asioita.
    Minä en enää pidä kovista helteistä, tällainen +20 on just eikä melkein mun makuuni. Kelien nyt viilennettyä sitä jaksaa taas puuhastella normaalisti. Hyvä niin, sillä mökillä on puutarha päässyt "vähän" repsahtamaan. Tänään on tarkoitus suunnata sienimetsälle. Onko teillä siellä vuonon metsissä sieniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi lämpötiloista, eli täällä pohjoisessa riittävät 20-24 ihan mainiosti.

      Meillä on toki metsässä sieniä, mutta kanttarelleja en ole koskaan onnistunut löytämään. Vuorilla on taatusti niitäkin.

      Ihanaa elokuuta teille <3

      Poista
  8. Niin kovasti tykkään Amsterdamista, sielläkin piti käydä kolmena vuotena putkeen ja taas voisi kyllä mennä. Tykkään eniten siitä miten easy going ihmiset on, toinen paikka on Lontoo, jossa samaa rentoa meininkiä. Sitten tietenkin kaikki muu, rakennukset, joki, jokilaivat jne.

    Ihanaa viikkistä Marianna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoa ja ystävällistä, sitähän Amsterdam on!

      Lontoo on kyllä vähintään yhtä ihana ja tyttäreni suuri rakkaus <3

      Ihanaa elokuuta Tiia <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset