Syyskuinen Rodos ja uimakengät ;)



Olen juuri tullut rannalta, pakannut apteekista ostetun aurinkovoiteeni (kertoimella 50 tottakai), hiekasta huolellisesti puhdistetut uimakenkäni, lukulasini ja muut tuikitärkeät varusteet raidalliseen, upouuteen rantakassiini, jonka valitsin siten, että voin hyötykäyttää sitä myöhemmin vaikkapa mökillä. 
Olen vaihtanut ranta-asuni gipsy-mekkoon, joka mainoskuvissa antoi sellaisen prinsessa Victoria / prinsessa Kate -vaikutelman, mutta saa kyllä minut näyttämään ihan paikalliselta mummolta. 
Tuskailen mummelimaista uumaani, mutta koen siitäkin huolimatta itseni aika cooliksi, sillä olenhan kuitenkin hieman päivettynyt, hiuksissani on uusi raidoitus ja nenälläni makeat Ray-banit....eikä siinä kaikki.....hotellimme vastaanotossa työskentelevät Maria ja Maria olivat keskenään päätelleet minut 43-vuotiaaksi! Wow! 
Istun iki-ihanssa tavernassa, naputtelen sandaalillani sirtakin sävelien tahdissa ja mietin, ottaisinko tänäänkin lounaaksi omeletin vaiko kenties dolmadekset, kun kuulen selkäni takana käytävän keskustelun. 
Iäkäs tarjoilija informoi takanani istuvaa pariskuntaa syyskuisesta Rodoksesta ja mainitsee mm. sen, ettei heidän ruokalistaltaan löydy näin syksyllä makeita jälkiruokia ja kakkuja, sillä turistit ovat nyt ikäihmisiä ja syövät niin varovasti. Omeletteja ottavat ja jälkiruuaksi korkeintaan hedelmiä, hän totetaa ja jatkaa kertomalla, että ikäihmiset arvostavat syyskuista rauhaa ilman lapsiperheitä ja nuorisoa, liian korkeita lämpötiloja ja meteliä! 
Apua!!! Olen juuri selittänyt viikingille, miten ihanaa on, kun Rodoksella on rauhallista ja lämpötilakin pysyttelee 30 asteen ympärillä!


Mutta minähän olen nuori, trendikäs ja cool....vai?


Nuorena, siis silloin, kun olimme ihan oikeasti nuoria, ajoimme usein rannalle ennen töihin menoa ja juoksimme rullakivien yli mereen. Aurinkovoiteen tilalla oli öljy ja lounaaksi syötiin gyrokset ja siihen päälle vielä jätskitkin. Uuma näytti siitä huolimatta prinsessa Katen uumalta ja vaate kuin vaate istui kauniisti.
PItkän työpäivän päätteeksi valvottiin vielä yölläkin ja herkuteltiin milloin milläkin rasvaisella tai makealla herkulla.


Mutta ikäihminen en kyllä ainakaan ole....vai?


Syön tilaamani omeletin ja reippailen sitten persikoiden ostoon tuttuun markettiin, jossa aikoinani asioin lähes päivittäin. 
Silloin, 30 vuotta sitten, vaihdoimme aina päivän kuulumiset markettia pitävien veljesten kanssa ja minusta on ihanaa, että kyseinen marketti on yhä ennallaan! 
Minä ja veljekset emme vain enää ole nuoria, vaan nykyään minua tervehtivät harmaahiuksiset, lukulaseja käyttävät miehet, joiden marketissa on hylly kaupalla ehdottoman tärkeitä uimakenkiä :)  



Kun kulkee omia jälkiään, polkuja, joita vikkelillä jaloilla 30 vuotta sitten hyppeli, joutuu pakostakin pohtimaan elämäänsä, ajan armotanta kulkua ja iän tuomia muutoksia. 
Mietin elämääni 30 vuotta sitten, minua, nuorta ihmistä, joka poukkoili Kreikan ja Suomen välillä, muovautui kreikkalaiseen kulttuuriin, taipui kreikan kieleen, rakasti, taisteli, rakasti ja epäröi, seisoi sitten tienhaarassa ja teki valintansa ja itki epävarmuuden kyyneleitä vielä kotimatkallakin.... en haluaisi enää olla hän, niin cool ja kapeauumainen kuin hän sitten olikin, mutta olen ylpeä hänen tiestään! 
 Laitan siis suosiolla uimakengät jalkaani ja iloitsen siitä, että saan yhä juosta mereen!  Lupaan myös itselleni, että aion uida vielä silloinkin, kun tarvitsen apujoukkoja ja rullaattorin rullakivillä kulkemiseen! 

Rodos on ja pysyy sydämessäni. Täällä on ihanaa käydä ja tämä saari tulee aina olemaan yksi kodeistani. 




Tässäpä vähän kuvia syyskuiselta Rodokselta ja Halkin saarelta.



Halki
















Kastellos Kritinia.







Ajoimme tälläkin kertaa maalle, Kritiniaan ja Embonaksen kylään viini- ja ruokaostoksille. 
Yksi rakkaimmista herkuistani, joita Kreikasta aina kaipaan, ovat säilötyt kapriksen versot. Oletteko koskaan maistaneet? 
Lisäksi ostimme viiniä, hunajaa, yrtti-hunajalikööriä (talven flunssakautta ajatellen) ja yrttejä.






Lindos






Rodos; Mandraki ja vanha kaupunki syyskuun tunnelmissa.















Kotiinpaluu oli tällä kertaa varsin miellyttävä, sillä vuonojen maa otti meidät vastaan 20 lämpöasteella ja auringolla, joka suorastaan tanssi sinisellä taivaalla.
Me suunnistimmekin siksi välittömästi mökille, jossa meitä odottivat jo punertuneet orjanlaakerin (Ilex) marjat ja oma rakas vuonomaisema.








Rantakassi tuli mökille hyötykäyttöön :) ja saatanpa laittaa siitä seuraavaan postaukseen kuvankin. 



Ihanaa syyskuun loppua teille kaikille!





Vi snakkes,

Marianna

Kommentit

  1. Olipa hauskasti kirjoitettu ja upeat lomakuvat! Ihanaa viikonloppua sinne vuonoille.

    VastaaPoista
  2. Nautinto näitä katsella, ah niin kaunista. Sydän jäi Rodokselle ja kaipuu. <3 Ihanaa viikonloppua Marianna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ja oikein ihanaa lokakuuta sinulle!

      Rodokselle on niin helppo menettää sydän :)

      Poista
  3. Kiva kertomus ja kiitos, että mekin pääsimme matkalle kauniisiin maisemiin. Syyskuu on hyvää matkustusaikaa, kun on niin paljon rauhallisempaa,enkä kuitenkaan pidä itseäni ikäihmisenä vielä. Mekin olemme juuri palailemasta kesälomalta asuntoautomatkalta Keski-Euroopasta Ruotsin halki. On ollut ihanaa päästä kauniisiin paikkoihin ilman ruuhkia.
    Ihastuttavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja totta, syyskuun on mainio lomakuukausi!
      Ikäihminen en aio minäkään vielä pitkään aikaan olla, uimakengät tai ei ;D
      Toisaalta on kuitenkin pakko myöntää, että merkkejä nuoruuden katoamisesta tavoissani on jo siis todistettavasti!

      Hyvää lokakuuta!

      Poista
  4. Ihanat, elämänmakuiset muistelot! Voin arvata, että sydämesi sykkii syvästi elämänvaiheidesi johdosta Rodokselle. Ja niin hurmaavat kuvat!

    Minäkin olen pohtinut 30 vuoden takaisia vaiheita - tosin näkökulma on ollut enemmän työsaran vinkkelistä lähtevä; miten tuolloin aloitin nuorena lastenpsykiatrian vaativalla saralla ja mitä kaikkea työpolulleni onkaan tähän mennessä mahtunut.

    Suloisia syyskuun viimeisiä päiviä ja lempeää lokakuun alkua♥


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah <3

      Aika menee niin nopeasti, että 30 vuottakin on tavallaan vain rykelmä päiviä ja tapahtumia ja siksipä se saa pohtimaan sekä elämää että ajankulua.

      Oikein hyvää lokakuun alkua sinulle <3

      Poista
  5. Kauniita maisemia ja kaupunki kuvia, harvinainen perhonen ja kivat rauniot.Kuvasin eilen korpoonmäeltä suomen joutsen laivaa, ja kaupunkia, laitan kuvat blogiin, oliko niin että turku on sulle tuttu kaupunki ?harvinaista kuvaa sain otettua, kun en ole koskaan käynyt tuollä mäellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Turku on tuttu, tuttu ja rakas <3

      Suomen joutsen on aina niin pysätyttävän kaunis sekin!

      Hyvää lokakuuta.

      Poista
  6. Upeita kuvia kauniista paikoista ja oli varmaankin ihanaa taas olla paikassa mistä sinulla paljon ihania muistoja.En ole koskaan ollut Kreikassa vaikka olen sinne halunnut mennä,eikä se edes ole täältä nykyisestä asuinmaastani kaukana. OIkein kaunista viikonloppua ja syyskuun loppua Marianna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodoksella on aina ollut paljon israelilaisia turisteja, joten laitapa listalle visiitti Kreikkaan :)

      Onhan se ihanaa käydä vanhoilla hoodeilla ja tavata vanhoja tuttuja, sillä se muistuttaa siitä, että asiat ja paikat pysyvät kuitenkin ennallaan, vaikka aika armotta kiitääkin.

      Hyvää alkavaa lokakuuta <3

      Poista
  7. Aah, niin ihanat kuvat ihanalta Rodokselta ❤ Ja tosi kiva postaus muutenkin :)
    Minäkin rakastan eniten kevättä ja syksyä kun on rauhallisempaa, mutta että ikäihminen? No ei kai sentään ihan vielä ;)
    Kauniita, kuulaita syyspäiviä sinulle Marianna ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei lähdetä ikäihmiseksi vielä :)

      Oikein hyvää alkavaa lokakuuta sinulle Ansku <3

      Poista
  8. Upeita kalastajakylän kuvia ja tunnelmia! Ja hienoja lähikuvia!

    VastaaPoista
  9. kiitos kommentistasi, kerran kun matkustin itä-suomeen 600 km. päähän, näin ison mainoksen tienvarrella, se oli tällainen " kahta en vaihda, toinen on Turun sinappi ja toinen on"....46 vuotta sitten muutin itä-suomesta turkuun. Hyvää lokakuuta ja syksyä sinne kauas!

    VastaaPoista
  10. Taas kerran oli mukava lukea ja ennenkaikkea katsella mahtavia kuvia.
    Voi kun rupes tekemään mieli etelään.

    VastaaPoista
  11. Ihana ihana kirjoitus!! Niin samaistuttava ja just noin... nuoria ollaan - vähän kokeneempia ehkä kuitenkin :D
    Hyvää, kaunista lokakuuta sinne vuonoille! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset