Kevät kuiskii tulostaan





Sieltä ne nousevat kylmästä maasta, tervehtivät toisiaan arvokkaasti nyökkäillen ja kurottautuvat sitten kohden valoa, joka avaa jokaisen kukkanupun satumaiseksi kelloksi.
Lumikellot, kevään ensimmäinen kuiskaus!

Tänä vuonna ne näyttävät kannustaneen narsissitkin vauhtiin, sillä kovasti pitkälle ovat nekin jo venähtäneet.











Helmikuussa helmeilevät vain sadepisarat.




Kevättä on kiva vauhdittaa tulppaanikimpuilla, mutta aika vauhdilla tuo nyt näyttäisi tulevan joka tapauksessa. Hasselpähkinäpuussakin on jo kukkia.




Sunnuntaina nautittiin auringosta Mølleparkin puistossa.







Massiiviset männyt (en tiedä mikä laji) ja vanhat korkeat sypressit ja pinjat ovat Mølleparkin puiston kauneuksia.


Vuorilla on lunta. Meillä tuo kaikki on tullut sateena.
Mökkimaisemaa sunnuntaina.




Kevättä odotan jo lähes rauhattomana. Järjestelen kukkapurkkejani, tarkastelen tulppaani-istutuksiani, suunnittelen....ja toivon, että sateet jo jättäisivät meidät rauhaan. 
Meillä on ollut lämmin, suhteellisen myrskytön, mutta aivan kauhean sateinen talvi. Normaali sademäärä tammikuulle täällä rannikolla on noin 100 mm ja tänä vuonna vettä tuli 240 mm. Sama meno on jatkunut nyt helmikuussa. 
Joulukuun normaali sademäärä on taas 120 mm, mutta joulukuun 2019 sademäärä oli 
220 mm.
Arvatkaas miltä nurmikot näyttävät? 


No, päivät muuttuvat yhä vain keväisimmiksi ja odotus palkitaan taas kohta! 
Nyt nautitaan lumikelloista ja lisääntyvästä valosta! 


Oikein hyvää viikonloppua,


Marianna





Kommentit

  1. Kevät on kyllä ihanaa pitkän talven jälkeen,kun vihreää tulee esille.Täällähän se on nyt, ja kohta jo ohi. Mukavaa loppuviikkoa Marianna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin niin hassua ajatella, että teillä se on jo ohi, kun meillä vielä odotetaan! Tänä vuonna odotus onkin ihan malttamatonta, sillä talvea ei tullut ollenkaan (ei yhtäkään lumista tai edes pakkaspäivää), mutta vettä on tullut vedenpaisumukseen saakka.
      Eilen meille rantautui myrsky, joka sai nimekseen Elsa. Merenpinta nousi yli metrillä ja vettä on tullut kaatamalla.

      Ajatus kevään lähestymisestä lohduttaa.

      Mukavaa viikkoa sinne <3

      Poista
  2. Wau mitä kuvia! Ja mitkä maisemat. Eilen aurinko helli meitä ihanasti ja oli jo sellainen kevätfiilis, mutta tänään taas harmaat pilvet ovat palanneet. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Aurinko on ollut kortilla täällä jo kolmisen kuukautta, joten jokainen pilkahduskin valoa on ollut niin ihanaa!
      Teille kevät taitaa tullakin jo aika vikkelään. Nautitaan tulevasta vuodenajasta.

      Hyvää viikkoa!

      Poista
  3. Oioioi kuviasi, ihania! Teillä jo ihan kevättunnelmia! Täälläkin nautitaan helmikuun valosta, ja lumesta, vihdoinkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kevättunnelmia, mutta myös märkää!
      Vettä on tullut ja tulee, nyt Elsa-nimisen myrskyn muodossa.

      Kevättä odotellen...

      Poista
  4. Sinulla on aina niin kauniita kuvia täällä blogissasi, niin nytkin!
    Meilläkin on ollut hyvin erikoinen talvi. Normaalia paljon lämpimämpi ja lumettomampi. Ihanaa kun päivät jatkuu nyt ja kevät on jo nurkan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Susanne <3

      Tämä talvi on ollut talveton lähes kaikkialla, siltä vaikuttaa.
      Kevät on kyllä niin tervetullut nyt.

      Hyvää viikkoa sinulle.

      Poista
  5. Ihania kuvia. Meillä lumikellot ovat myös nostaneet päätään senverran että piippoja näkyy. Satanut meilläkin on valtavasti ja on lumetonta. Nyt se heitti pakkaset tähän, saa nähdä miten kasvien käy. Ihanaa kevään odotusta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.

      Lumikellot ovat kyllä aika sitkeää tekoa ja ovat vain pakkasilla ikäänkuin horroksessa.

      Oikein hyvää viikkoa sinulle.

      Poista
  6. Miten on mahdollista että siellä on kevät jo noin pitkällä? vaikka norjahan on aika pohjoisessa, turkuun tuli vähän nyt lunta,niin että ei unohdu minkä näköistä lumi on, se sulaa kohta pois.Kauniit on maisemat siellä ainakin.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norja on pitkä maa, yli 1700 km pitkä (vertailuksi Helsinki-Wien välimatka 1750 km) ja sen länsirantoja lämmittää Golf-virta. Pohjoisen ja itä-Norjan ilmasto poikkeaa siksi valtavasti lounaisrannikon ilmastosta. Meillä talvi on talveton, eli leuto ja sateinen. Kevät tulee tänne aikaisin.
      Tosin täytyy nyt sanoa, että tämä vuosi on ollut ennätyksellisen märkä ja lämmin, eikä lunta ole saatu kertaakaan. Yleensä sitä tulee ainakin muutamalle talvipäivälle.

      Oikein ihanaa viikkoa sinulle sinne rakkaaseen Turkuun <3

      Poista
  7. Voi ihanuus taas näitä sinun kuviasi!
    Tämä talvi on ollut lähestulkoon pelkkää harmautta, vesi- ja räntäsateita sekä kovia tuulia. Tänään saamme nauttia oikeasta talvesta, ihanaa! Lunta n. 10cm ja vielä yksi aste pakkasta :D Kohta lumikengät jalkaan, polttopuut pulkkaan ja metsään samoilemaan, sekä tulille istuskelemaan. Täytyy olla nopea, että ehtii, ennenkuin talvi taas jo katoaa :)
    Leppoisaa lauantain jatkoa myös sinne sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Toivottavasti ehdit nauttimaan lumesta ja talvesta, sillä isäni kertoi eilen puhelimessa, että sateet ovat palanneet taas sinnekin. Kurjaa.
      No, onneksi mennään kovaa vauhtia kohden kevättä.

      Oikein hyvää viikkoa sinulle Ansku <3

      Poista
  8. Että jossain sataa enemmän kuin Irlannissa... Ihanaa kun kevät tulee ja päivät pitenevät. Kauniita kuvia taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sataa! Sieltä suunnalta tuli taas joku myrskykin, Elsa!
      Riehuu täällä nyt ja heitti äsken rakeita niskaani, kun olin Linuksen kanssa lenkillä.
      Kevät saisi jo tulla.

      Mukavaa viikkoa Irlantiin!

      Poista
  9. Täällä tänään sielu lepäsi, kiitos siitä. Olet Marianna todella taitava. <3

    Ihanaa uutta viikkoa Norjaan. <3

    VastaaPoista
  10. Niin keväisiä, ihania kuvia! Meillä oli viime viikolla parin päivän talvi. Tuntui niin mukavalta. Lumiukkoa pyöriteltiin kolmevuotiaan lapsenlapsen kanssa. Toissapäivänä oli aurinkoista ja niin keväistä. Sipulikukissa on jo eripituisia piippoja. Nyt odotellaan sadetta eri muodoissa ja myrskyä.
    Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija ja hyvää uutta viikkoa <3
      Taisit päästä myrskyn alta pois, sinä onnekas! Täällä ollaan sellaisessa pyörityksessä, ettei paremmasta väliä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heinäkuisia muistoja

Syyskuinen pöytäkattaus

Kotimaan matkailua