Erilainen pääsiäinen

Miten odotankaan sitä päivää, jona saan työhuoneeni takaisin. 
Päivää, jona viikingin kahvikupit eivät enää jätä renkaita valkealle työpöydälleni, eikä hän enää siirtele tavaroitani sivuun.
Miten odotankaan sitä päivää, jona voin jälleen tavata ystävättäriäni kahvilassa tai ravintolassa tai vaikkapa shoppailun merkeissä. Päivää, jona voimme jälleen halata ja istua vierekkäin, vaikkapa elokuvissa.
Miten odotankaan sitä päivää, jona voin tehdä ruokaostokseni rauhallisin mielin. 
Päivää, johon eivät kuulu antibacit tai kaikkien ostosten peseminen.

Odotan myös tulevaisuuden matkoja, konsertteja, juhlia....niinkuin varmasti teet sinäkin! 

Pääsiäinen, erilainen pääsiäinen, se tuli ja meni.
Ruokaostokset suunniteltiin ja tehtiin hyvissä ajoin, sillä Norjassa kiirastorstaikin on pyhäpäivä ja kaupat siitä syystä auki vain lankalauantaina. Vanhanaikaista, tiedän!
Aukioloaikoihin ei tehty poikkeusta näin Coronan aikanakaan, sillä kristelig folkeparti ei moiseen suostunut.


Pääsiäisen lenkkeilyt tehtiin joko täällä kotisaarella tai sitten mökillä, jonne laki salli päiväretket. Yöpyminen vapaa-ajan asunnoilla oli kielletty, joten ihan  perinteistä mökkipääsiäistä emme siis päässeet viettämään.
Päiväretket torpallemme olivat kuitenkin meidän kohdallamme paikallisia ulkoilureittejä ja -alueita parempi vaihtoehto, sillä mökillä olemme todellakin yksin, turvallisen etäisyyden päässä muista. 
Meillä on lisäksi huomattavasti lyhyempi matka mökille kuin esim. seutumme ulkoilukohteisiin (Jærenin rannat, Arboretin metsä, majakat jne.) 

Mökkinaapureista, joita meillä on kolme, tapasimme yhden ja kuulumiset vaihdettiin tontilta tontille huhuillen. 
Kylän vakituisista asukkaista tapasimme kaksi ja sama etäisyydeltä huhuilu toimi heidänkin kanssaan. 

Piha-ja kylvötyöt saivatkin sitten mielen täydellisesti pois Coronasta ja iltaisin ajettiin kotiin auringon ja pölyn "suutelemina" :)



Corona-rajoituksia helpotetaan täällä Norjassa nyt 20.4. alkaen ja silloin aukeavat mm. päiväkodit. Mökkikielto päättyy sekin! Hurraa, hurraa, hurraa! 
Kampaamot saavat avata ovensa 27.4. ja ala-asteen luokat 1.-4. palaavat silloin kouluun.
Muut koululaiset ja opiskelijat pysyvät edelleen kotona, etätöitä kannustetaan jatkamaan ja turhia vapaa-ajan matkoja välttämään.
17. mai:n juhlinta (kansallispäivä) on peruttu, eli tänä vuonna ei tulla näkemään paraateja, kansallispukuloistoa, juhlivaa kansaa tai kuningasperhettä vilkuttamassa linnan parvekkeella.
Kesälomista ulkomailla on tänä vuonna niin ikään turha haaveilla, mutta toive kotimaan matkailusta elää yhä! 

Minun onneeni riittää kyllä juuri nyt lupa olla rakkaalla torpallani (vaikka tiedän, että kaipuuni Kreikan saaristoon tulee olemaan lähes pohjaton viimeistään elokuussa:)



 Tässäpä taas jotakin (toivottavasti) vähän piristävää, eli kuvia pääsiäisen ajalta.




Niin minä sinulle laulan, kuin omalle kullalleni...
Onko mitään kauniimpaa, kuin mustarastaan iltakonsertti keväisessä metsässä?





Valkovuokot torpan pihassa ovat juuri nyt kauneimmillaan.






Torppani mun.







Ei pääsiäistä ilman koristelua, ei edes tautisena aikana. 





Samokselta tuotu komboloi ja ftou pahaa silmää vastaan on tärkeä osa torppani turvasysteemiä!  



Puutarhassa tapahtuu...eli järjestyksessä:
kirsikka, syreeni, luumu, tulppaanit, mustikka, luumu, klematis, päärynä, narsissi, scilla.















Kaupunkikodin pääsiäinen.








Tämän vuoden kakut: Sitruunakakku ja amerikkalainen suklaa-juustokakku. 




Pääsiäisen pöytään katoin pellavaa, suomalaista lasia; Kastehelmi-lyhdyt väreissä pellava ja sade ja vanhat Kaj Franck:in juomalasit.
Pesät olen tehnyt viime vuoden kuivuneista Iriksen lehdistä.











Lenkkeilyä kotisaarella.
Täällä riittää näitä malleja :)










Toivottavasti te olette kaikki yhä voimissanne ja hyvillä mielin, vaikka niin outoa ja rajoitettua elämää nyt elämmekin.


Olen luovuttanut työhuoneeni etätyöntekoon, eikä minulla ole kannettavaa, joten en juurikaan ehdi kommentoimaan blogeihinne. Käyn kyllä lukemassa, mutta kirjoittaminen puhelimella ei ole ollenkaan mukavaa ja siksipä ei minua kommentoimassa näy. 

Olen todella kiitollinen ja iloinen, että jaksatte käydä täällä! 



Voikaahan taas hyvin, 



Marianna




Kommentit

  1. Kyllä nämä on olleet niin haasteellisia aikoja koko maailmalle, toivotaan niin kovin että päästäisiin pian palamaan normi arkeen! Ihanat kuvat, näitä sinun kuvia on niin mukava katsella kun silmät tosiaankin lepää niitä ihastellessa♥ Kaikkea hyvää sinne ja pysykäähän terveinä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hei pitkästä aikaa!
      Sain taas hetken koneellani, joten pääsin vastaamaan.

      Toivottavasti voit hyvin! Ihanaa kevään jatkoa <3

      Poista
  2. Kiitos sinulle näistä kauniista kuvista ja niin samaistuttavista tunnelmista ♥
    Itselleni vaikeinta on olla erossa lapsenlapsista, joista nuorin vasta 5,5 kk:n ikäinen. Kehitys on niin nopeaa tuossa iässä ja tuntuu että me isovanhemmat jäämme täysin ulkopuolisiksi hänen vauva-ajastaan. Tiedän että tämä on pieni murhe kaikkien muiden rinnalla, mutta silti se surettaa.
    Luonnosta olen hakenut voimia ja hyvää oloa. Kiitän ihan jokaisena päivänä mahdollisuudestamme liikkua luonnossa, ja seurata kevään etenemistä niin mantereella kuin saaristossa.
    Lepuutan silmiäni vielä hetken ihanien, keväisten kuviesi parissa, ennen kuin käyn nukkumaan. Kaikkea hyvää ja voikaahan hyvin te kaikki siellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku ja voimia sinnekin <3
      Varmasti vaikeaa tuo lastenlapsista erossa oleminen, voin vain kuvitella. Ikävä on kova.
      Minusta on valtavan pelottavaa ajatella, etten juuri nyt kovin helpolla pääse edes kotiin Suomeen. Se tuntuu niin uskomattomalta.

      Haetaan yhä voimia ja lohdutusta keväisestä luonnosta <3

      Voi hyvin <3

      Poista
  3. Voi kun on ihania kuvia,kukat ja kaikki.!
    hitasti mutta varmasti täällä turun puolessa on kevät edennyt,mereltätuuleeaina kylmästi ja muutenkin on ollut kylmää, kukkii tosin jo valko ja sinivuokot, puut vain ei vielä viherrä niinkuin siellä, mustarastas tosiaan pitää kovaa ääntä kuusen latvassa, ja aamulla on oikein konsertti pihapuissa. Tosiaan täällä olisi ollut Boney M konserttitalossa, mutta sehän peruuntui, sit olisi ollut pari muutakin reissua, mutta siirtyy syksyyn, vaikka syksystä ei tiedä.Itä-suomeenkin mieli tekisi lähteä synnyin seuduille, sekin voi jäädä syksyyn.
    Kesän tuoksuja sinne kauniisiin maisemiin, ja jaksamista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piritta ja jaksamista sinne myös <3

      Toivottavasti voimme jo syksyllä liikkua vapaammin, ainakin pohjoismaisssa.

      Kaikkea hyvää ja mukavaa vappua teille <3

      Poista
  4. Niin samanlaisia ajatuksia minulla. Toisaalta tähänkin tilanteeseen alkaa tottua. Välillä kuulee tai lukee hiukan lupaavampia uutisia koronasta ja toinen artikkeli sitten taas ampuu alas nekin pienet toivonmuruset.
    Mökillä tosiaan olo tuntui niin turvalliselta, kun koko matkan aikana ei tavattu yhtäkään ihmistä muuten kuin auton ikkunasta katsellen matkalla. Mökillä ollessa ei näkynyt ketään. Hiljaista oli niin maalla kuin merelläkin.
    Kuvasi hurmaavat aina ja sisustuskuviasi katselen suunnilleen suurennuslasilla! Kiva vinkki tuo aines pesien tekoon - ensi vuodeksi.
    Aurinkoisia päiviä ja pysykäähän terveinä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maija <3

      Sama ajatus minullakin on mökillä. Turvallista ja rauhaisaa. Ajatukset eivät pyöri Coronan ympärillä.

      Toivotaan, että kesän mittaan pääsemme taas kiinni normaalin elämän reunasta, ehkä hitusen viisaampana ja nöyrempänä. Ihminen ei ole sittenkään kaikkivaltias.

      Ihanaa vappua ja kevään jatkoa sinulle Maija <3

      Poista
  5. Ihania pääsiäiskuvia <3
    Mekin lähdimme pääsiäiseksi vesille. Puntaroimme pitkään että mennäkö vai eikö mennä. Toisaalta on kehotettu pysymään kotona, mutta vesillä ei kyllä törmätty yhteenkään ihmiseen, joten tartuntavaaraakaan ei ollut. Ymmärrän kyllä senkin, että jos meitä olisi jouduttu tulla pelastamaan, olisi tartuntavaara taas ollut. Tämä on yhtä punnitsemista että mikä on oikein ja mikä väärin... :/
    Meillä olisi viikon päästä ollut lähtö Ruotsiin kahden viikon lomalle, mutta sehän nyt on peruuntunut. Ulkoilmassa ja kalassa aiotaan loman aikana käydä joka tapauksessa, mutta vaan täällä koto-Suomessa.
    Mukavaa, aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merelle onkin varmasti sellainen vapauden tunne ja Corona tuntuu kaukaiselta!

      Toivottavasti tartuntojen määrä nyt laskee ja voimme viettää kesää merellä ja mökeillä ihan vapaasti. Tuo Ruotsin matkan peruuntuminen oli varmasti harmillista.

      Hyvää vappua teille <3

      Poista
  6. Niin samoja asiaoita minäkin kaipaan, niitä sellaisia joita piti itsstään selvinä ennen koronaa.
    Täällä Pesah, eli juutalainen pääsiäinen, piti viettää ihan vain ydinperheessä, eli se oli minä ja koira, eikä mitenkään juhlan aihetta.
    Mutta pääasia että pysytään terveinä. OIkein hyvää viikonloppua sinulle Marianna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on se tärkein asia, että pysytään terveinä.

      Toivotaan, että kesän aikana saamme ottaa askeleita vapaampaan elämään.

      Voi hyvin <3

      Poista
  7. Kiitos kauniista kuvista, kiva on niitä katsella.
    pääsiäinen meillä oli hiljainen, vain me kaksi. Hyvin meni kuitenkin.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Vaikka kotona on kiva olla, alkaa tämä poikkeustila kyllä jo ahdistaakin. Onneksi on kesä tulossa, valoisaa ja pihahommia riittää:) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Onneksi ollaan keväässä ja menossa kohden kesää, sanopa muuta!

      Ihanaa vappua ja voi hyvin!

      Poista
  9. Hei
    Sattuisitteko tuntemaan ketään rakennusalalla toimivaa Suomalaista?Minulle on tarjottu töitä Tromsasta ja haluaisin saada infoa rakennustöistä Norjassa.Mistä muuten näen lentoja tuonne kun tää korona juttu sotkee kaiken infon tavallisissa hakusysteemeissä.Tunnetteko ketään joka auttaisi tarvittaessa pienissä käännöksissä viesteihin???
    T.Jari Vilhunen
    Tallinn Estonia
    +372-5625 9771
    jari.vilhunen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsohan fb:sta ryhmä Norjassa rantautuneet suomalaiset.
      Sieltä saat takuulla hyviä neuvoja ja infoa varsinkin Pohjois-Norjaan, mutta muuhunkin liittyen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset