Vuonon rannalta moi


Lupasin viime postauksessani palailla tänne blogiini jo viikon sisällä, mutta eihän sitä tietenkään tapahtunut, vaan kuukausi tässä tälläkin kertaa meni. 
Noloa suorastaan.

Lupaukseni pikaisesta paluusta liittyi Litunetin vanhaan vuoristotilaan, jossa vierailimme pääsiäisenä ja löydättekin sieltä ottamani kuvat ja tiedot kyseisestä tilasta tämän postauksen loppuosasta. 
Litunet - kuin sokerina pohjalla siis :)

Kyllähän sitä tulee mietittyä, että onko tässä blogin jatkamisessa tällä postaustahdilla mitään mieltä..... ja juu, varmasti kymmenettä kertaa näitä mietin, mutta tavallaan en haluaisi ihan kokonaan lopettaakaan. 
Miksi sitten en saa kirjoitettua useammin? En edes tiedä! 
Olisi helppo syyttää instagramia, joka hurmaa helppoudellaan, mutta ei, ei se kuitenkaan sekään ole, vaan jonkinlainen luovuttaminen, jota huomaan nykyään tekeväni useammallakin saralla. Kyselen jatkuvasti itseltäni "onko tässä mitään mieltä" 
 ja vastaus on ikävänkin usein "ei".
Olen monen asian suhteen tällä hetkellä tienristeyksessä ja suuntani saattaa vaihtua ihan kokonaan. Uskon, että bloginkin kohtalo selviä sitten, kun tie ja suunta on valittu.



Kevät on edennyt täällä meillä jo varsin pitkälle ja vuonojen rannoilla on koettu taas mitä suloisimpia ihmeitä. 
Uutta elämää, eli näitä kevään ihmeitä, tupsahteleekin nyt eteeni vähän kaikkialta ja voi tavaton miten sydäntä keikuttavaa se kaikki onkaan.



Mökkirannan merihanhiperhe.
Pallerot tepastelivat kyllä suoraan sydämeen.





Terassit, tai pitäisikö sanoa havaintoasemat valmiina kesään.
Haahkojen huuhuilut ja kevätdeittailu ovat olleet seurannassa juuri nyt.
Tulisia tunteita ja dramatiikkaa, sitä on riittänyt.







Nämä ovat kevään lutuisimpia ihmeitä.







Joka keväinen ihme on myös puutarhan herääminen.






















Kansallispäivää, 17.mai:ta vietettiin tälläkin kertaa mitä upeimmassa kesäsäässä (hyvä tuuri, sillä kevät on ollut aika vilpoinen). 
Me juhlimme ihan vain keskenämme maalla, mutta enpä minä mitään hulinaa kaivannutkaan. Nautin rauhasta, luonnosta ympärilläni ja merestä - meressä uiminen on hieno 17.mai-perinne ja tapa aloittaa kesäkausi.













Päärynä ja omena kukkivat.








Torpan seinä sai juuri ennen kansallispäivää uuden tapetin ja sitä on nyt ihailtu suunnasta jo toisesta.
Tapetti on ruotsalaisen Boråsin valikoimista, nimeltään Nocturne - Sound of silence.
Se sopii tänne Villa Villakullaani ihan täydellisesti, koska siinä toistuvat samat värit ja aiheet, joita nämme ympärillämmekin. Kedon kukkia.

Torppamme sisustushan on kaikkea sitä, jota torpalla on 200 vuoden aikana eletty ja eletään. Kalastajatorppa kanoineen, se on punainen lankani.












Ja sitten sinne Lintunetiin. 

Litunet on Hylsfjordenin rinteessä, Suldalissa sijaitseva vanha vuoristotila, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. 
Tilalla asuttiin aina 2000-luvulle asti, mutta nykyään se on osa Ryfylke museota ja suojelukohteena se on ollut jo vuodesta 1974.

Näköala täältä on huikea (285 m merenpinnasta) ja maisema ympärillä täydellistä länsirannikon kulttuurimaisemaa.
Tie Litunetiin on kapea, huonokuntoinen ja paikoitellen korkeanpaikankammoiselle ... no vähemmän mukava, mutta paikka on kyllä matkan arvoinen.

Tilan takana, vasten vuoristoseinämää lentelivät korpit - mahtavaa! 



Tässä ottamani kuvat. 














Siinäpä se sitten, tämä postaus ja kuulumiset. 
Tämänkin kirjoittamisessa meni reilu viikko ?!, joten kovin luonnikaasti ei blogipostailu enää suju. 
Kesäkuussa siirrynkin sitten  pidemmäksi aikaa Suomeen, joten saattaapa olla, että innostun postaamaan sieltä - kotimaa kaipaavan silmin :) 

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille! 

Vi snakkes,

Marianna


Kommentit

  1. Ihan turhaa postaustahtiasi suret. Kirjoittelee silloin, kun on aikaa ja siltä tuntuu. Itsellänikin on välillä venynyt postausvälit turhan pitkiksi, mutta kyllä se siitä sitten taas petraantuu..:)

    Ihanat nuo pienet karitsat...varsinkin tuo mustavalkoinen♥.
    Kaunista tapettia. Meillä pitäisi ostaa makuuhuoneeseen päätyseinään jotakin tehostetapettia...nyt koko huone ihan vaalea ja tykkään vähän tummemmasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kuten näkyy, nämä venyvät! Nyt ollaan jo elokuussa :)

      Ihanaa viikkoa sinulle ja pahoitteluni tämän pari kuukautta kestäneen vastauksen vuoksi.

      Poista
  2. Miten kauniita kuvia:) Nuo pikkuiset eläinlapset ovat kyllä niin hurmaavia:)
    Vaikka postaat harvemmin, niin on aika kiva nähdä täällä postaus:) Hyvää viikonloppua Marianna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael ja hei, kaksi kuukautta meni taas! Apua!

      Mukavaa elokuun loppua teille <3

      Poista
  3. Olen täysin samaa mieltä edellisten kanssa siitä, että mitä turhia suremaan postaustahtia. Välillä sitä tulee postattua harvemmin, välillä useammin, pääasia ettet tyystin lopeta ❤︎
    Taas kerran täältä löytyi mitä upeimpia kuvia ja tunnelmia. Tänne on aina niin mukava tulla hengähtämään ja nauttimaan näkemästään. Kiitos Marianna ja ihanaa viikonlopun jatkoa ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ansku ja pahoittelut .... taas venähti.

      Ihanaa elokuun loppua sinne <3

      Poista
  4. Me ollaan samiksia postaustahdin suhteen. Hyvä jos saan kirjoitettua yhden postauksen kuukaudessa. Vähän tuntuu siltä, että bloggaus alkaa olemaan menneen talven lumia. Ihmiset ovat siirtyneet nopeampiin ja helpompiin kanaviin. Sinun juttujasi käyn kyllä mielelläni lukemassa aina kun niitä ilmestyy. En vaan saa kylliksi kauniista kuvistasi ja soljuvasta tavastasi kuvailla elämää vuonon rannoilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja älä vaan lopeta sinäkään!
      Toivottavasti blogit jatkuvat, sillä kaiken ei tarvitse olla nopeaa.

      Ihanaa elokuun loppua <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset