Tammikuisia valonpilkahduksia


 


Tammikuu kulkee jo kohden loppuaan, joten lienee korkea aika toivottaa ne hyvät uudet vuodet täältä vuonostakin.
Hyvää alkanutta vuotta / Godt nytt år!


Pandemian merkeissä jatketaan tänäkin vuonna, joten mitään kovin hyvää alkua ei uusi vuosi saanut. Lisäksi Euroopan ilmassa leijuu nyt jopa sodan uhka, mikä takuulla lisää monen ihmisen ahdistuneisuutta.
Täällä Norjassa tuon kaiken kylkeen lyötiin vielä tammikuussa kaikkien aikojen suurin sähkölasku, joka horjuttaa niin kotitalouksia kuin yrityksiäkin.
Ja huh....näin mustaa kuvaa ei ollut tarkoitus tähän laittaa, mutta käännänpä sen nopeasti  valoisaksi raamattua lainaten; 
Valo loistaa pimeydessä. Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Minulle tuo valo on toivo ja usko siihen, että kaikki järjestyy vielä ja paremmat ajat häämättövät jo horisontissa.....ja mikä parasta, ne ovatkin sitten ihan mahdottoman ihania synkkien aikojen jälkeen! 



Meidän vuotemme päättyi mukavasti ystävien seurassa ja joulukin oli oikein hyvää aikaa.
Mökillä olemme olleet ahkerasti, kuinkas muutenkaan ja mökin remonttisuunnitelmat saivat nyt vauhtia, kun saimme kunnalta luvan haluamiimme muutoksiin.
Ne tulevat olemaan kattavia ja vaativat "mullistuksia" niin sisällä kuin ulkonakin, joten työ ei ainakaan tule pariin vuoteen tekijöiltään loppumaan.
Tätä on odotettu kauan, todella kauan, joten kaikki hässäkkä on pelkästään tervetullutta.

Minulle remontti tarkoittaa myös sisustussuunnittelua ja sehän se vasta hauskaa onkin. 
Troolaan nyt päivittäin läpi ruotsalaisia sisustusliikkeitä, jotka ovat koukuttavan ihania ja vanhan talon sisustajalle varsinainen apaja.
Tapetteja, valokatkaisimia, valaisimia, kylpyhuoneen kalusteita ja vaikka mitä 1800-luvun mallien mukaan ja suhteellisen siedettävin hinnoin.
Onko vähän aikaista tilata valokatkaisijoita, kun remppa aloitetaan rakenteista? 
Ei, ei minun mielestäni :) Ovatpahan valmiina :)




Talvi täällä Pohjanmeren lounaisrannikolla on ollut jälleen kerran lumeton ja pääosan talvisäässä on näytellyt tuuli, joka pyörii nurkissa vimmatusti useamman kerran viikossa. 
Minä en ole tuulen ystävä, sillä se ei ole reumankaan osalta mikään kiva kaveri, vaan saa mokoman riesan närkästymään ja oikuttelemaan.
On siis ihanaa katsoa kalenteria ja todeta, että se pahin ja pimein talvi on kohta takanamme ja kevääseen on enää harppaus! 



Talven tummilla kuvilla jatketaan nyt vielä ainakin tämä postaus, joten tässäpä tammikuun tunnelmia. 




Venevajassa on viihdytty talvellakin. 
Glögihetket täällä olivat tunnelmallisia ja rauhoittavia, sillä "paha maailma" tuntuu täällä niin kaukaiselta.







Ruusu innostui uuden vuoden koristajaksi.



Rantaretket ovat tänä talvena jääneet aika vähiin, mutta muutama aurinkoinen reippailu on sentään tehty,








...jotain muumeja vissiin....




Kotisaarella onkin sitten reippailtu ahkerammin.
Toivottavasti saamme kohta paljon enemmän valoa, jotta kuvaamisestakin tulee taas hauskaa.










Ensi kerralla siis valon täyttämiä kuvia!


Toivon teille kaikille tälläkin kertaa terveyttä, mutta myös toiveikasta mieltä näin uuden vuoden alkumetreillä.

2022 olkoon onnen vuosi! 



Vi snakkes, 


Marianna
























Kommentit

  1. Hyvää uutta vuotta Sinullekin! Kauniita kuvia, joista näkyy jo kevään aavistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piipe ja anteeksi, kun kestää vastata.
      Ihanaa helmikuun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta 2022! <3 Toivotaan tosiaan että tämä vuosi tuo tullessaan rutkasti terveyttä meille kaikille sekä paljon paljon pieniä arkisia onnenhippuja poimittavaksi matkallamme. Olet taas ottanut niin kauniita kuvia! <3 Voi meri kuinka se onkin niin kiehtovan kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja pahoittelut, kun taas kesti vastaaminen.
      Blogi on talvikankea :)

      Ihanaa kevään odotusta sinulle!

      Poista
  3. Oikein hyvää alkanutta vuotta 2022 sinullekin! Täällä täys talvi, siellä jo kevään tuntua, ihanaa! Kauniissa kuvissasi on aina yhtä mukava lepuuttaa silmiään. Kiitos taas tästä nojatuolimatkasta sinne teidän kauniille kotikulmille. Haaveissa edelleen päästä käymään siellä, ehkäpä vielä joskus sekin haave toteutuu, toivotaan niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hei, kohta palataan normaaliin!
      Odotan jo innolla normaalia matkustamista ja elämää :)

      Ihanaa kevään odotusta sinulle <3

      Poista
  4. Kiva kuulla sinusta taas Marianna, ja tsemppiä mökin remonttiin. Isot sähkölaskut ovat kurjia, täälläkin sähkön hinta nousi kunnolla ,taas, ja pitää miettiä missä voisi siinä säästää. Oikein hyvää tätä vuotta ja tammikuun loppua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael.
      Saimme juuri eilen tietää, että kova sähkön hinta jatkuu kesään. Aivan käsittämätöntä.

      Ihanaa kevättä sinne sinulle <3

      Poista
  5. Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Asuin Norjassa lapsena pari vuotta. Nyt olen ollut 20 vuotta Suomessa ja välillä yksi tosi kummallinen ajatus on alkanut vaivata minua. Norjan valtava vauraus, hyvä talous ja Oljefondet ovat alkaneet kaihertaa minua - tuntuu että Suomia jää jälkeen.
    Kun asuin Norjassa, Nokia oli vielä ylpeytemme ja kerroin Suomesta kavereillekin ylpeydellä. Nyt olen terveydenhuoltoalalla ja jotenkin tunnen erikoista huonommuutta suomalaisena.
    Mitä ajattelet, onko Norjassa kaikki paljon paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, EI OLE Norjassa kaikki paremmin!
      Norjan vauraus ei näy eikä tunnu monenkaan tavallisen ihmisen elämässä, vaan toimeentuloerot ovat kasvaneet kuiluksi ja yllättävän moni taistelee pärjätäkseen.
      Tänä talvena olemme saaneet maksella kovaa hintaa niin sähköstä, bensasta kuin ruuastakin. Palkat eivät nouse samaa tahtia kuin kaikki muu ja pahin tilanne on tietysti heillä, joilla normaali palkkaa ei ole.
      Norjalainen vauraus on illuusio, eli kotitalousten velat ovat Euroopan suurimpia (asuminen on kallista) ja kaikki haluavat kuitenkin näyttää "norjalaisilta", eli ns. varustelukilpailu on kovaa. Tämä taas johtaa mielenterveysongelmiin ja varsinkin norjalaiset nuoret kärsivät ongelmista ja avun saaminen on lähes mahdotonta. Vuosien jonot psykologeille ja psykiatreille. Itsemurhaluvut ovat tasaisessa nousussa, samoin päihdeongelmat.

      Suomalaisen ei todellakaan kannata kokea huonommuutta. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka se saattaa "kuvissa" siltä näyttääkin.
      Itse haaveilen paluumuutosta Suomeen, jossa koen olevani hyväksytty ilman materiaalista rekvisiittaa. Se on elämää helpottava tunne.

      Ihanaa helmikuun jatkoa sinulle!

      Poista
    2. Upeita kuvia silti vaikka ovat tummia, Norja on upea maa just maisemien takia.Kisoja on tullut katsottua, ja se hiihtäjä vain kahmii itselleen mitalleja, siellä on hyvä harjoitella hänen.

      Poista
  7. Kiva kuulla sinusta taas. Teillä alkaa sitten muutoksien tuulet mökillä. Meillä tätä on kestänyt jo monia vuosia. On vanhan uusimista ja ihan uuden rakentamista. Odotan mielenkiinnolla mitä postailet muutoksista.
    Hyvää helmikuun loppua ❤

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Norjaa ristiin rastiin, eli kuva-albumista poimittua

Kreikkalaiset tuliaiset

Rakkaudesta Rodokseen - osa 1: Symi ja Panormitis