Lumoavasta sumusta vanhaan luostariin - viikonlopun maisemat

Viikonlopun yltiöpäiset lenkkeilyt, joita en todellakaan kadu, ovat syynä tämän päivän tuskaan ja liikkumattomuuteeni. 

Harvemmin viitsin mitään sen tarkempia yksityiskohtia tästä viheliäisestä sairaudestani jakaa, mutta tällä kertaa voin kertoa, että psoriasis varpaankynsien alla (yksi sairauteni oireista) on yhtä kidutusta! Silloin, kun sitä on ärhäkkäämmin, ei sopivia kenkiä tahdo löytyä ollenkaan ja käveleminen on todella kivuliasta - 

psoriasis kun nostaa kynnet pystyyn ja toisinaan ne irtoavat kokonaan.

Minulla on juuri nyt meneillään tällainen vähän huonompi vaihe, joka ei todellakaan helpottunut viikonlopun lenkkeilyjeni jälkeen.

Luonnossa liikkuminen on minulle ihan elinehto, joten en mielelläni tingi siitä kivuliaimpina päivinäkään, mutta tällä kertaa on myönnettävä, että innostuin liikaa ja maksan siitä tänään verojen kera.

En kyennyt aamulla tekemään aamulenkkiä koirani kanssa - kipu esti kävelemisen lähes kokonaan. 

Nivelkivut ovat ihan vakioarkeani ja niihin minulla on lieventävä kipulääkitys, mutta ihoon ja kynsiin liittyvät ongelmat invalidisoioivat toisinaan lähes kokonaan - olo on "jalaton ja kädetön".

Kuten sanottu, en kuitenkaan kadu ihania viikonloppuretkiäni ja jonkinlaisissa tøffeleissä  uskon pääseväni eteenpäin jo taas huomenna. 

Tänään on siis hyvä päivä bloggailla ja jakaa viikonlopun kuvasaldo kanssanne - toivottavasti tykkäätte kuvaretkestä :)

Lauantaina herättiin sumuiseen maisemaan ja lenkkeiltiin täällä kotisaarella. 

Reittimme pituus oli sellaiset 9 km ja kuljimme paikoitellen rantakallioilla, paikoitellen metsässä.

Sumu teki maisemasta tavattoman hienon. 

Paikallisella päiväkodilla on metsässä oma leiri. Merirosvolipusta huolimatta täällä hallitsee kiltteys ja esim. kimalaiskuningattarille on suloisia talvehtimistaloja. 

Sumuverhoon kietoutuneena. Sumu sakeni sakenemistaan ja lopulta näkyvyyttä ei ollut enää nimeksikään.

Sunnuntaina pakkasin kipeät varpaani parhaimpiin tietämiini kenkiin ja ajoimme Mosterøy:ihin, jossa reippailimme Utsteinin luostariin. 

Lenkki aloitettiin tihkusateessa ja päätettiin aivan upeassa valossa auringon ilmestyessä muuten niin synkälle taivaalle.

Pituutta reitillemme ei niin valtavasti kertynyt, mutta varpailleni kuitenkin liikaa. 

Usteinin luostari on Norjan parhaiten säilynyt keskiaikainen luostari. Se on rakennettu 1200-luvulla ja omistettu Pyhälle Laurille.

1700-luvulla täällä eivät enää isännöineet munkit, vaan kuuluisa Garmann:in suku, johon liittyy varsin dramaattistakin historiaa. 

Luostarissa nimittäin kummittelee "den hvite dame"-nimellä tunnettu rauhaton sielu, joka kuuluu Cecilie Widding Garmannille. Hän kuoli synnytykseen vuonna 1759 ja pyysi (viimeisinä sanoinaan) miestään Christopheria vannomaan, ettei tämä koskaan avioituisi uudelleen.

Christopher piti lupauksensa 20 vuotta, mutta päätti sitten avioitua tanskalaisen naisen kanssa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut järjestää häitään Utsteinin luostarissa, vaan vihkiminen päätettiin pitää Stavangerin tuomiokirkossa. Juuri ennen Christopherin vuoroa vastata "tahdon", kaatui hän ja vajosi koomaan. Hän kuoli 8 päivää myöhemmin.

Kummitushavaintoja luostarissa on tehty useasti ja Cecilie nähdään usein vanhassa peilissä. 

Luostarin puiston valtavat pyökkipuut ovat peräisin Venäjälle matkalla olleesta laivasta, joka haaksirikkoutui täällä 250 vuotta sitten. Pyökit, jotka olivat matkalla Pietarilaiseen puistoon pelastettiin lastista ja istutettiin tänne.

Luostaria ympäröivät maisemat ovat kauniit - täällä on hienoa kuljeskella kameran kanssa.

 Usteinin luostarissa on mahdollista yöpyä ja siellä järjestetään häitä, rippijuhlia ja erilaisia tapahtumia. 

Lähellä luostaria on myös luostarihotelli (modernimpi ja kummitukseton yöpymismahdollisuus).

Täältä voi myös vierailla Fjøløyn majakalla, jonne emme eilen varpaideni vuoksi jatkaneet.

Mitäs piditte? Uskaltaisitteko yöpyä? 

Minä jatkan nyt jalkojeni hoitamista ja vuorossa on suolavesikylpy. 

Voikaahan hyvin ja oikein mukavaa viikkoa kaikille,

Marianna