Easter edition extra - punaisen sävyissä

Easter edition extra -postaus - fiinimpi nimi pienelle lisäpostaukselle, jonka teen saadakseni lupaamani pääsiäismunien värjäysohjeen blogiin ennen kiirastorstaita.
Te, jotka seuraatte Vuonon kimallusta myös ig:ssa, näittekin varmasti jo kuvan "punamunista", kreikaksi: kokkina avga. 


Vaan katsokaapa ensin tätä ihanuutta! 
Stavangerissa kukkivat juuri nyt kirsikkapuut ja nämä konserttitalon puut olivat eilisessä vesisateessakin sellainen näky, että pysäytin autoni ja kävin kuvaamassa ne! 
Harmaa sadepäivä piristyi kummasti ja automatka jatkui paremmalla mielellä :)
Eikö olekin kaunista?











Ja sitten itse asiaan, eli kokkina avga.

Kreikkalaiset punaiset pääsiäismunat ovat yksi kreikkalaisen pääsiäisen tärkeimmistä symboleista. 
Ne symbolisoivat kahta asiaa, Jeesuksen verta (väri) ja ylösnousemusta (tyhjä kuori on kuin tyhjä hauta).
Perinteisiin kuuluu myös leikki, jossa kopautetaan muna toista munaa vasten (siis kaksi kisailijaa) ja voittaja on se, jonka muna ei rikkoudu. 

Minusta nämä punaiset pääsiäismunat ovat todella kauniita ja ne ovat pysyneet osana pääsiäistraditiotani täällä Pohjolassakin. 
 Munia voi tietysti koristella vielä lisääkin ja mikä parasta, vanhalla tekniikalla ne ovat täysin luonnontuote, sillä värjäys tehdään sipulinkuorilla ja etikalla, kiillotus taas oliiviöljyllä.



Kokkina avga:

6 kananmunaa 
7 keltasipulin kuoret
reilu rkl etikkaa
8-9 dl vettä 

Kuori sipuleista kattilaan kuoret ja lisää vesi sekä etikka.
Kiehauta ja keitä hiljalleen 30 - 45 min. kannen alla, välillä sekoittaen.
Siivilöi sitten kuoret pois ja jäähdytä väri huoneenlämpöiseksi.

Keitä 6 huoneenlämpöistä kananmunaa värjätyssä vedessä noin 10 min. 
Jäähdytä ja kiillota pinta oliiviöljyllä.







Kannattaa kokeilla ja hämmästellä tavallisissa sipulinkuorissa piilevää väriä!

Vuonon kimallus rauhoittuu nyt pääsiäisen viettoon ja toivottaa kaikille 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! 


Marianna

Kommentit

  1. Upeat kirsikkapuut ja nuo munat ovat todella kauniin väriset!
    - Ihanaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikein mukava pääsiäinen on vietetty. Toivottavasti sinullakin oli ihana pääsiäisviikko.

      Poista
  2. No onpa upeat kuukivat puut ja kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Kirsikkapuut ovat niin kauniita kukkiessaan.Ja ihana väri munissa:) Hyvää pääsiäisviikkoa sinulle Marianna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein hyvää uutta viikkoa sinne sinulle!

      Poista
  4. Voi tuota kukkien määrää!

    Rauhallista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Huikeaa vaaleanpunaista ihanuutta ♥
    Mukavaa pääsiäisen aikaa myös sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pääsiäinen meni oikein hienosti - toivottavasti sinullakin!

      Poista
  6. Kirsikkapuut <3 <3 ja miten upean syvänpunaiset munat!
    Ihanaa pääsiäisenaikaa sinne myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein hyvää pääsiäisen jälkeistä viikkoa sinne sinulle <3

      Poista
  7. Hyvänen aika miten upeassa kukkapilvessä puut ovatkin!
    Hurmaavaa!!

    Herttaista pääsiäistä sinne Norjaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kukkapilvet ovat kauniita, sateellakin :)

      Hyvää uutta viikkoa <3

      Poista
  8. Kauniit puut ja munat. Yleensä sipulin kuorista tulee hailukan keltaista, tämä oli ihan uutta. Mukavaa perjantai iltaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kokeilit - väri on upea!

      Mukavaa uutta viikkoa :)

      Poista
  9. Voi miten kauniita noi puut. Silmä aivan lepää kun katselen kuviasi.
    Ihanat noi kukot ja munat.
    Hyvää pääsiäistä myös sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3
      Toivottavasti sinullakin oli oikein mukava pääsiäinen!

      Poista
  10. Mikä vaaleanpunainen kukkaryöppy! Ihana!
    Kiitos munienvärjäämisohjeesta! Innostuin heti niitä tekemään ja mielestäni tuli kauniita. Blogissani on kuvia.
    Hyvää Pääsiäistä! T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja täytyykin tulla katsomaan nyt, kun taas ehtii :)

      Hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  11. Mikä vaaleanpunainen kukkaryöppy! Ihana!
    Kiitos munienvärjäämisohjeesta! Innostuin heti niitä tekemään ja mielestäni tuli kauniita. Blogissani on kuvia.
    Hyvää Pääsiäistä! T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset