Juoksujalkaa kaupungissa vai kukkia haistellen maalla?





Rakastan vierailla Euroopan suurkaupungeissa niiden elämää ihmettelemässä, mutta huomaan, että niiden tehokkaan kiireinen tempo tarttuu minuun vähän turhankin nopeasti ja tekee minustakin hartiat korvissa kiiruhtavan liikennesukkuloitsijan......vaikka olen siis lomalla ja aikataulutta.
Koen liikennemelunkin nykyään entistä stressaavammaksi (vaikken siihen nuorempana juurikaan huomiota kiinnittänyt) ja huomaan tahdittuvani sen mukaiseksi, staccatomaiseksi tavallaan.

Siksipä suurkaupunkien (ja näihin lasken nyt tällä kertaa ihan Helsinginkin) tarjoamista elämyksistä hetken nauttineena, on hyvä tulla kotiin Stavangeriin, jossa kaikki tapahtuu slow flow:lla ja hissuksiin.
Stavanger on sellainen kaupungin mittoihin kasvanut kalastajakylä, joka sykkii lepopulssia silloinkin, kun stavangerilaiset kokevat (kuvittelevat) olevansa ruuhkassa.
Täällä ei ole liikenteen yleismelua, eikä mihinkään ole sellaista kiirettä. Autot pysähtyvät AINA suojatien eteen, eikä tien yli tarvitse kiiruhtaa (mikä kummastutti aluksi aika lailla). Kaikkialla on tilaa ja välimatkat ovat lyhyitä, joten aikaakin säästyy enemmän ja sen puolestaan voi käyttää luonnossa - vaikkapa kukkien haisteluun. 

Niin hartaasti kuin esim. Helsingin monipuolisuutta kaipaankin (kulttuuri, ravintolat jne.), koen paikkani olevan täällä rauhallisemmassa ympäristössä. 
Rauhallinen ympäristö rauhoittaa mieleni ja voin keskittyä aistimaan hyviä asioita pelkän tärppinä olemisen sijaan. Staccaton sijasta mennään pianissimolla. 

Kun vierailen siskoni luona Helsingin keskustassa, muistelen usein satua maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä :) 
Siskoni viihtyy kaupungissa, vaikka stressaantuneena juokseekin. Minä puolestani ihastun ja viehätyn kaikesta sinne tullessani, mutta kaipaan aika nopeasti takaisin maalle ja olen erittäin onnellinen, kun vierailuni kaupungissa on ohi.



Seuraavat kuvat kuvaamalla vaihdoin kaupunkiaistini takaisin maalaisaisteiksi. 


Koivussa on hiirenkorvat.










Vihertää, vihertää ja lehtii puu. 







Keskellä tietä on hyvä nauttia auringosta. Tämän kaverin tapaan usein lenkilläni.




Läheisen talon pihalla kasvaa upea magnoliapuu, jonka oksat yltävät aidan yli kadulle saakka. 




Omassa puutarhassani on nyt kaunista sielläkin. 
Tekee hyvää saada kädet taas multaan ja kuunnella kimalaisten pörinää.









Helsingissäkin huomaan hakevani luontoaiheita ja löytyyhän niitä onneksi.
Tällä kertaa kävin siskonpoikani kanssa Suomen kansallismuseossa ja siellähän oli paljon mielenkiintoista nähtävää. 














Helsingin keväistä katukuvaa.







Ja siskoni omalla keitaallaan, parvekkeella, jossa jo vihersi sielläkin. 
Parveke on kaupunkilaiselle hyvä paikka saada edes pientä kosketusta multaan ja kasvun ilahduttavaan voimaan. 






Oletteko te kaupunkilais- vai maalaishiiriä? 
Kumpi on siedettävämpää, katupöly vai lannanhaju? 




Täällä alkavat taas kansallispäivän järjestelyt, mutta ensin juhlitaan vappua! 
Meillä se tarkoittaa vappulounasta pienellä ystäväjoukolla, sillä Norjassahan Valborgia ei tunneta, vaan 1. toukokuuta on ainoastaan työläisten juhla (ja sekin aika kutistunut aikojen saatossa).

No, emmeköhän me vapputunnelmaan lounaallamme pääse - huiskutkin toin Suomesta :)



Oikein hyvää viikonloppua ja vapun odotusta teille kaikille! 


Vi snakkes, Marianna














Kommentit

  1. Täällä vähän kaupunkilaistunut maalaishiiri, joka nykyisellään löytää maalaisuutensa merenrannasta, kanootin kyydistä tai iiisoooosta puistosta, jonka liepeet yltävät tänne kaupunkiin asti.

    Katupölystä en tykkää, mutta lannanhaju sopivina annoksina menettelee ja sen odöörin löytää täällä tosi nopeasti. Nopeammin kuin Helsingistä käsin! Jo viidentoista minuutin bussimatkan päässä Amsterdamin keskusrautatieasemasta löytyy loputtomasti vihreätä niittyä, lehmiä ja lampaita ja ihanaa maalaismaisemaa.

    Omaa puutarhaa silti kaipaan. Sitä minulla ei ollut enää Suomessakaan muualla kuin mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkilaishiiri vihreässä kaupungissa siis :)
      Kaupunkiasuminen on mukavampaa silloin, kun vehreyteen (ja lannanhajuun) on lyhyt matka - niinhän se on.

      Oikein hyvää toukokuuta <3

      Poista
  2. Helsingissä on mukava käydä, mutta mielellään sitä palaa kotiin ja rauhallisiin ympyröihin. Ja, kuulee lintujenlaulun sekä ruohontuoksun!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kyllä minäkin lukeudun niihin maalaishiiriin. Niin paljon kuin suurkaupungeissa vierailuista pidänkin on kiva palata rauhallisimmille kotikonnuille. Ihanat kevätkuvat! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää toukokuuta sinulle AnniK <3
      Mikä ihana aika meillä onkaan edessämme nyt!

      Poista
  4. Maalaishiiri ehdottomasti. On tullut kokeiltua myös kaupunkilaishiiren elämää Etelä-Suomessa yli 10 v, mutta kyllä se maalle kaipuu kuitenkin oli. Isoissa kaupungeissa on kiva käydä, mutta sitten on kiva palata kotiin maalle rauhaan :) Ihanan keväisiä kuvia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvin ovat samanlaiset ajatuksemme ja vaikka kaupungissa kaikkee on..... niin maaseutu voittaa rauhallaan <3

      Ihanaa toukokuuta sinulle!

      Poista
  5. maalaishiiri täälläkin:) Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis kevät teillä kukkineen!
    Rakastan magnolioita ja koreanonnenpensasta! Puhumattakaan kirsikoiden hattarapilvistä! <3

    Totta, minuunkin tarttuu kaupungin kiire hetkessä ja on vaikea kulkea viipottamatta vauhdilla paikasta toiseen. Puistot ovatkin niitä ainoita paikkoja missä saa hengähtää.
    Ihana Suomen matka sinulla takana!

    Aurinkoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suomen matka oli mitä ihanin <3

      Aika jännäähän se on huomata, miten kaupungin tempo ja kiire tarttuvat heti! Minulle se on ainakin oiva osoitus siitä, miten keho reagoi meteliin, stressiin ja kiireeseen. Maalla on siksi paljon parempi elää.

      Kaunista toukokuuta sinulle <3

      Poista
  7. Ilman muuta olen maalaishiiri.:)
    VAikka kotini on kaupungissa, asun maalla...pienen kaupungin laidalla. Minusta jo naapurikaupunki, Turku, on liian kiireinen ja aina vaan harvemmin tulee siellä käytyä. Helsingissä tulee käytyä vain Poika 1. luona kyläilemässä ja Oopperatalossa nauttimassa. VAikka Poika 1. asuu Helsingissä, aika maaseutumaista on kotinsa ympäristö..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on monia kaupunkeja, joissa maaseutu tulee tavallaan ihan viereen ja vehreyttä riittää! Sillä on suuri vaikutus hyvinvointiin.
      Kyllähän sellainen hyvin hoidettu kaupunkipihakin kaunis voi olla ja parvekkeellekin saa minipuutarhoja, mutta suurissa kaupungeissa (ja varsinkin keskustassa) häly tunkeutuu kaikkialle.

      Ihanaa toukokuuta sinulle <3


      Poista
  8. Voi näitä sinun postauksia..niin paljon aina ihasteltavaa, upeita kuvia❤ Kyllä minä olen vahvasti maalaishiiri:) Kiva on kyllä käydä Helsingin hulinaa aina välillä ihmettelemässä:) Leppoisaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja oikein ihanaa toukokuuta sinulle Päde <3

      Poista
  9. Ihania kuvia olet jälleen laittanut, kiitos.
    Mä olen syntyperäinen kaupunkilainen, mutta silti kotiutunut maalaismaisemiin, tykkään.

    VastaaPoista
  10. Stavanger kuullostaa ihanalta paikalta tällaiselle maalaishiirelle :)
    Ihanaa alkavaa toukokuuta Marianna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viihtyisit täällä, meren äärellä <3

      Oikein hyvää toukokuuta teille molemmille ja nelijalkaisille myös <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset